Mitä jos keskityttäisiin aidosti tärkeisiin asioihin ja otettaisiin lusikka omaan käteen?

Maanantai 27.7.2015 - Nina From

Voitaisiinko nousta barrikadeille lastensuojelun puolesta? Vanhustenhoidon parantamisen puolesta? Eläinten oikeuksien puolesta? Nuorisotyöttömyyden poistamisen puolesta? Nuorisotakuun toteutumisen puolesta? Yrittäjyyden puolesta? Tasapuolisen koulutuksen puolesta? Maataloutemme säilyttämisen puolesta? Työpaikkojen puolesta? Kiusaamattomuuden puolesta? Terveyspalveluiden tason parantamisen puolesta? Syrjäytymisen ennaltaehkäisyn puolesta? Ja listaahan riittäisi…

Minusta tärkeintä on hyvinvoinnin säilyttäminen sekä parantaminen niiltä osin, kuin sitä tulee kehittää. Ja kehittämistä riittää.

Maksan veroja aivan liikaa. Ihan joka asiasta, tuotteesta, palvelusta. Kuten muutkin. Haluan vastinetta rahalle. Haluan, että asioita parannetaan Suomessa, lähellä. Haluan vaikuttaa siihen, mihin verovarojani laitetaan. Tiedämme, että kohteet eivät ole aina sitä, mitä kerrotaan.

Edelleen: niin kauan kuin rahankeräystä suoritetaan esim. Lastensairaalalle, eikä varoja ole siihen valtiolla antaa, niin kauan tämä ei ole sellainen Suomi, jota toivon olevan.

Elämme velaksi. Niin tekee moni muukin maa. Ja paljon suuremmin kuin me. Mutta suureen ääneen on huudeltu, että lapsemme tulevat kärsimään ottamastamme velasta. Niin. Velalla maksamme EU-tukia muille, velalla osallistumme taakanjakoon, velalla autamme solidaarisuudessamme muita. Entä me itse?

Meidän ei kannata tuhlata pienen kansan pieniä voimia kinasteluun. Meidän tulee fokustaa oman maan kuntoon laittoon. Meidän on pakko alkaa olla enemmän itsekkäitä oman maan hyvinvoinnin takaamiseksi. Yhdessä, yhteistyöllä. Mutta jokaisella kansalaisella on vastuu, yksilönä myös!

Minusta on aika kammottavaa, että yrittäjät on unohdettu, rahat ovat loppu, jotta voidaan perustaa yrityksiä. Nuorisotakuu ei toteudu, rahat eivät riitä. Ennaltaehkäisevään perhetyöhön ei ole rahaa eikä resursseja. Oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa maassamme, jossa pitäisi olla mahdollisuus tasapuolisesti saada laadukasta opetusta, olipa lähtökohdat lapsella mitkä. Vain siten meillä syntyy uusia innovaatioita, menestystarinoita Suomessa ja maailmalla, kun tuemme jokaisen lapsen ja nuoren kehitystä ja koulunkäyntiä.

Jokainen meistä voi vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen, sekä itsemme että lastemme osalta. Tuetaan kotimaista tuotantoa, ostetaan kotimaista, kotimaassa valmistettua, suunniteltuja tuotteita, käytetään palveluita. Ostamalla suomalaista työllistämme. Tehkäämme parempia valintoja, jo tänään! Itse!

Älkäämme roskatko. Jokainen meistä on nähnyt tien vierillä, metsässä, kaduilla, festareilla, ihan joka puolella, ihan liikaa roskia. Joku ne kerää. Miksi? Miksi ei ihan itse? Omat roskat! Voimme vaikuttaa tähänkin, ja nyt puhutaankin säästöistä (luonnon säilyttämisen lisäksi). Kaupungeille aiheutuu roskaamisesta kaupungista riippuen vuosittain täysin turhia kustannuksia (Hki 11 meur/v). Jokaisen vastuulla on siivota omat jälkensä!

Aika yksinkertaisia asioita, helppo toteuttaa. Hienoa on se, että jokainen voi vaikuttaa hyvinvointiin, sekä itsensä, että muiden. Ottamalla lusikan kauniiseen käteensä, eikö vain?

Nina From

http://suomalainentyo.fi/

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/rakennus/2012-04-25/Roskaaminen-aiheuttaa-Helsingille-j%C3%A4ttikustannukset-3309031.html

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työpaikat, nuorisotyöttömyys, velka, yrittäjyys

Eläinseksikö hyväksyttävää?

Maanantai 20.7.2015 - Nina From

Niin liberaalia minusta ei saa, jotta eläinseksiä mitenkään ymmärtäisin saatikka ihmistä, joka sellaista ”harrastaa”!

Sexpon toiminnanjohtajan eläinseksimyönteisyys hämmentää

Onpa lievästi ilmaistu otsikko! Hämmentää! Siis minua ainakin suorastaan kuvottaa, koko sana eläinseksi. Haastattelussa hän lausuu ”asiantuntijana” asioita, jota ei olisi uskonut kuulevansa: ”Seksi eläimen kanssa ei ole väärin, jos eläintä ei vahingoiteta.” Tommi Paalanen ei pidä myöskään nuorten eläinpornon katselua ongelmana. Paalanen vastaa palstalla nuoren kysymykseen eläinpornon hyväksyttävyydestä. ”Eläinporno ei ole väärin millään tavalla, jos eläintä ei vahingoiteta. Eikä seksuaalinen kontakti sinänsä eläintä vahingoita. On hyvin vaikea löytää pitäviä eettisiä perusteluja, miksi eläinseksi olisi väärin. Se vain koetaan inhottavaksi ja sen takia halutaan kieltää”, Paalanen sanoo. Vai niin, herra Paalanen!

Seksuaalisuuden asiantuntijaorganisaatio Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen ei kannata eläimiin sekaantumisen kieltämistä. ”Se olisi turhaa lainsäädännön paisuttelua, koska tapauksia on hyvin vähän. Kielto koskettaisi lähinnä kokeilunhaluisia nuoria, yksinäisiä maaseudun miehiä ja joitakin eläinrakkaita kotirouvia. ”Mitä yhteiskunnallista hyvää tällainen kielto palvelisi?” Paalanen kysyy. Anteeksi kuinka, herra Paalanen?

Miten tällainen aikuinen ihminen voi neuvoa nuoria seksuaalisuudessa? Kannattaa muuten tutustua hänen muihinkin ”asiantuntijalausuntoihinsa”, jotta saa paremman käsityksen, minkälaista seksuaalineuvontaa hän kenties Sinun lapsillesi antaa.

Miten me voimme olla tällainen takapajula?

Suomi, Romania ja Unkari ovat ainoita Euroopan maita, joissa seksiä eläimen kanssa ei ole kielletty. Tällä hetkellä eläinseksi on Suomessa rangaistavaa vain, jos se aiheuttaa eläimelle kärsimystä, kipua tai tuskaa. Suomessa kuitenkin valmistellaan eläinseksin täyskriminalisointia osana eläinsuojelulain kokonaisuudistusta. ”On hyvin vaikea osoittaa, ettei eläimelle aiheudu teosta kipua ja tuskaa. Ihminen menee hyvin pitkälle, jos hän väittää, että eläin nauttii teosta tai siitä ei koidu haittaa. Kyse ei ole mistään kahden yksilön yhteisymmärryksessä tekemästä teosta, koska eläimen suostumuksesta ei voi olla minkäänlaista tietoa.” Seppävuoren mukaan ihmisen ja eläimen välisessä seksissä on aina kyse hyväksikäytöstä (SEY).

Tanskassa hyväksyttiin tiistaina laki, joka kieltää eläimiin sekaantumisen. Eläintensuojelijat ovat pelänneet, että ilman kriminalisointia Tanska saattaa houkutella eläinseksituristeja, kertoo uutistoimisto Reuters.

"Toistuvasti on ilmaantunut tapauksia, joissa on järjestetty eläinseksiesityksiä, klubeja ja eläinbordelleja Tanskassa", eläinten oikeuksiin Tanskassa keskittyvä eettinen neuvosto totesi raportissaan. Lakia perusteltiin silläkin, ettei Tanska halunnut jäädä lainsäädännöltään takapajuiseksi Pohjois-Euroopassa.

Aiemmin Saksa, Norja, Ruotsi ja Britannia ovat kriminalisoineet eläimiin sekaantumisen. Eläinseksiturismi, järkyttävää!

Eläimiin sekaantuminen poistui rikoslaista 1971

”Yhdyntä eläimen kanssa oli aikaisemmin jyrkästi tuomittu teko. Vielä 1700-luvulla siitä saattoi saada kuolemantuomion Suomessa. Seitsemänkymmentäluvun alussa eläimiin sekaantuminen poistettiin rikoslaista, sillä eläinrääkkäyslain katsottiin riittävän itsessään törkeiden tapausten rankaisemiseksi. Lakiuudistuksen perustelujen mukaan eläimiin sekaantumisen rikoslakia oli jouduttu soveltamaan lähinnä sukupuolisesti estyneisiin ja vajaamielisiksi katsottuihin nuorukaisiin sekä vanhuuden tylsyyttä poteviin henkilöihin. Rikoslain soveltaminen tällaisiin henkilöihin pidettiin kohtuuttomana. Kuvan levittäminen eläimiin sekaantumisesta katsottiin kuitenkin tuomittavaksi, sillä toisten sairaalloisuudesta hyödyn tavoittelua pidettiin rangaistavana.”

Lopuksi: Tutustu oheiseen linkkiin, jossa kerrotaan lisää aiheesta. Ja mikä tärkeintä: allekirjoita vetoomus eläinseksin kriminalisoinniksi, kiitos. Vai oletko sitä mieltä, että toiminta on normaalia? Että se ei aiheuta henkisiä tai fyysisiä vammoja eläimelle? Tai että kuvaa katsoessasi tulee erityisesti mieleen, että tuo eläin nauttii seksistä ihmisen kanssa?

http://www.thepetitionsite.com/takeaction/122/541/248/?taf_id=14103247&cid=fb_na

Toivon todella, että kauan odotettu, uudistusta kaipaava eläinsuojelulaki tulisi vihdoin päätettäväksi. Tarvitaan monia uudistuksia, eläinseksin täyskielto yhtenä. Kyseessähän on eläinten suojelu! Kun mikään muu ei auta, pitää säätää ja uudistaa lakeja. Eikö sekin ole aika kummallista nyky-yhteiskunnassamme?

Tarvitaan muutos.

Nina From

 

Lähteet: Yle, SEY, HS, Seura

 

2 kommenttia . Avainsanat: eläinsuojelu, SEY, eläinseksi, lakiuudistus

"Elämisen halut loppu, ei ole mitään arvoa ihmisenä"

Torstai 16.7.2015 - Nina From

Eriarvoisuus kasvaa Suomessa! Meillä on aidosti köyhiä ja asunnottomia!

”Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän selvää huono-osaisuutta verrattuna muun väestön keskimääräiseen elintasoon. Köyhyydessä elävät joutuvat ponnistelemaan elääkseen normaalia elämää ja pysyäkseen edes jollain tavoin osallisina yhteiskunnassa.”

Köyhiä ihmisiä oli Suomessa vuonna 2013 noin 690 000. Köyhyysuhan alla eläviä on entistä enemmän. Määrä lisääntyy, kun sähköveroja, kiinteistöveroja sekä muita veroja nostetaan, palvelumaksut nousevat, ennaltaehkäisevään toimintaan ei panosteta ja palvelut heikkenevät entisestään. Säästöt ja leikkaukset ovat kurjistamista, vaikutus ostovoiman heikkenemiseen tietää työpaikkojen vähenemistä, verotulojen pienenemistä sekä taas sitä kautta ”hyvinvointivaltiomme” rappeutumiseen.

”Euroopan unionin Eurooppa 2020 -strategian mukaisesti Suomi on sitoutunut vähentämään köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla elävien ihmisten määrää 150 000:lla vuoteen 2020 mennessä. Jos hallitusohjelman kirjaukset toteutuvat, tämä tavoite jää saavuttamatta. Köyhien ja köyhyysuhan alla elävien suomalaisten määrä tulee päinvastoin kasvamaan.”

”Olen ikäni tehnyt työtä ja maksanut veroja.”

Koska ei ole varaa, jätetään lääkkeitä ostamatta. Lääkärissä ei käydä, vaikka olisi järkevämpää käydä ajoissa, kuin silloin, kun vaiva on kasvanut kaikille suureksi ja kalliiksi. Ruoka on Suomessa kallista, säästetään siitä enemmän. Suun terveydenhoito saattaa jäädä toisarvoiseksi. Kuitenkin sillä voi olla merkittävät vaikutukset koko ihmisen fyysiseen terveyteen. Terveydelliset ongelmat kasvavat ja tulevat entistä kalliimmiksi hoitaa (jos ei ajatella inhimillistä hätää). Halpaa asumista ei Suomessa ole!

Eläkeläisten terveiset hallitukselle:

”Suomella on kyllä rahaa ja paljonkin, mutta miksi sitä ei käytetä oman maan kansalaisille? Suomi maksaa yli miljardin kehitysapua toiselle puolelle maapalloa ja mihinhän loppujenlopuksi mahtaa mennä? Sitä kai leikataan 300 miljoonalla ja miksi ei leikata vaikka 500 miljoonalla?" Lisäksi kansalaiskeräykset, järjestöjen keräämä rahallinenkin apu sekä esim. kirkon ulkomaanavustusraha. Muutos vapaaehtoisuuteen!

Asunnottomuus on ongelma, edelleen!

Suomessa oli 7107 yksinelävää asunnotonta vuoden 2014 lopussa. Näistä oli pitkäaikaisasunnottomia 2443 henkilöä, alle 25-vuotiaita 1626 ja perheitä 427. Alla tilastoa: väkiluku, yksinelävät, pitkäaikaiset, alle 25-v, perheet per kaupunki. Viisi suurinta, viisi pienintä, asunnottomuuden näkökulmasta katsottuna.

Asun Espoossa, jossa asiat pitäisi olla keskimäärin kohtuullisen hyvin. Mutta, asunnottomien määrä jatkaa kasvuaan ja on korkeampi kuin Suomessa keskimäärin. Vuonna 2014 kaupungissa oli 633 yksinäistä asunnotonta, kun vuonna 2005 heitä oli 393. Suurista kaupungeista esimerkiksi Tampereella, Turussa ja Oulussa tilanne on parempi kuin Espoossa, Utajärvellä ja Vesilahdessa tilanne parhaiten. Asunnottomuudelle nollatoleranssi!

Helsinki 621904 3500 1220 700 280

Espoo 265646 633 303 159 43

Vantaa 210720 544 134 135 24

Tampere 223134 245 46 66 4

Turku 183991 234 160 12 0

Utajärvi 2 907 1 1 0 0

Vesilahti 4 495 1 0 0 0

Kuka nousee barrikadeille puolustaakseen lasten, vanhusten, vammaisten sekä mielenterveyskuntoutujien asioita? Kunnat leikkaavat erisuuruisia määriä riippuen kunnan tilanteesta. Ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa! Missä oikeudenmukaisuus ja sen puolustajat?

Kannatan vapaaehtoista avustustyötä sekä rahankeruuta. Suomalaiset ovat solidaarisia. Kannatan entistä tiiviimpää yhteistyötä eri järjestöjen, liittojen sekä vapaaehtoistoimijoiden osalta. Yhteistyössä on voimaa, sen avulla saadaan isommat joukot tärkeiden asioiden taakse ja sehän pitäisi olla kaiken ydin: saada muutosta aikaan!

Kotimaan asiat kuntoon! Inhimillisyys kunniaan!

 

Nina From

 

lähteet: hs.fi, yle.fi, mtv3.fi, ARAn kunnilta saamat tiedot –selvitys 1/2015

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: köyhyys, velka, asunnottomuus, kunnat, eläke

Hyväksytkö sinä ihmiskaupan?

Tiistai 23.6.2015 - Nina From

WP_20150618_030.jpgKaikilla meillä on taakkamme kannettavana. Kevyttä ja raskasta. Omatunto pitää huolen tasosta, jos sellaista on. Yleensä kyllä.

En nuku öitäni aina hyvin. Minua ei miellytä syyllistäminen.

Puhutaan vaikka taakanjaosta. Uutta taakkaa tulisi jakaa Välimeren ylittävien pakolaisten osalta. Suomenkin. Ymmärrän Italian tuskan, myös kaikkien muiden maiden, jotka joutuvat ottamaan valtavat määrät pakolaisia. Ketkä pakenevat sotaa, ketkä luonnonmullistusten aiheuttamia katastrofitilanteita, ketkä sairauksia, ketkä nälkää, ketkä janoa. Jatkuvasti kuolee ihmisiä. Joka puolella. Myös Suomessa. Oman käden kautta, toisten käsien kautta. On sairauksia, on kiusattuja, vainottuja, asunnottomia. Ei saa apua, ennaltaehkäisevää toimintaa ei juuri ole. On säästetty ja juustohöylätään edelleen, Suomessa. Lyhytnäköistä!

Myös lähempänä meitä, rajojemme ulkopuolella, EU:ssa, ja sen rajalla, voidaan huonosti. On Virossa kaduilla asuvia lapsia, on Ukrainassa sodan jaloissa kärsiviä, on Romaniasta tulevia köyhiä kerjäläisiä. Siis ihan tässä lähelläkin.

Mitä on anekauppa? Muistatko nuoruudesta? Minä muistan. Ostetaan rahalla parempi mieli. Pelastetaan kaikki, ollaan parempia ihmisiä, ainakin ajatuksissa. Muutama kymmenen, muutama sata, muutama tuhat, kymmenen tuhatta, kymmeniä tuhansia…otetaan vastaan. Eri kulttuureista, eri tyyppisistä olosuhteista, eri uskonnoista, eri kieltä puhuvia, eri sairauksilla varustettuja. Pelkoako? Kyllä, sitäkin.

Kävin Espanjassa lomailemassa. Monissa eri kaupungeissa, Fuengirolassa, Malagassa, Puerto Panoksessa, Barcelonassa, Marbellassa…mitä yhteistä tekemistä näissä näin? Tummaihoisia, nuorehkoja miehiä myymässä laittomia käsilaukkuja, aurinkolaseja, kasseja, tavaraa. Valmiina kasaamaan myynnissä olevat tavarat, kun poliisi tulee näköpiiriin. Miksi? Koska he ovat jonkun ihmiskauppaa toteuttavan henkilön/-löiden maahan tuottamia, laitonta tavaraa myyviä ihmisiä! Siis, ihmisiä! Joku ostaa joskus, joku ei. Heitä on häiriöksi asti joillain alueilla. Esim. Fuengirolan ruokaravintolan alueella heitä pörrää jatkuvasti tyrkyttämässä rasitukseen asti laitonta tavaraa. Not for me! Mutta eihän se heidän vika olekaan! Mutta ei kyllä minunkaan.

Jäin miettimään ihmisarvoa: mikä se heidän osaltaan on? Zero! He maksavat siitä, että pääsevät uuteen maahan, töihin. Heidät majoittaa, pukee, ruokkii joku. Heille antaa joku tavaraa myytäväksi. Mitä tapahtuu sitten, kun heistä ei ole enää myyjäksi? Sairastuu, vanhenee? Kuka huolehtii ja miten. Ja missä määrin?

Mitä ajattelevat paikalliset yrittäjät? Maksavat liiketiloista vuokraa, maksavat palkkaa, tuotteiden hinnan, tekevät työtä, josta siellä maksetaan verot!

Niin kauan, kun täällä Suomessa tehdään laillisesti työtä, maksetaan helve…set verot ihan kaikesta, palvelut heikkenee, ostovoima kutistuu, kauppa ei käy, leikkauksilla nitistetään loputkin kasvumahdollisuuksista, työttömien määrä kasvaa, sosiaaliturvan varassa on entistä enemmän ihmisiä, työssä käyvät tekevät entistä enemmän töitä työvoimaa karsittaessa, vienti ei vedä, pakotteet heijastuvat tuotantoomme ja ihan kaikkeen, kaikilla ei toteudu ns. hyvinvointivaltion edut vaikka pitäisi, en ole valmis antamaan yhtään enempää rajojen ulkopuolelle.

Olen kyllä antanut, osallistunut keräyksiin, pääsääntöisesti suomalaisten lapsiperheiden, veteraanien, köyhien auttamiseksi, jonkin verran myös antanut katastrofiapua ulkomaille, kun ovat osanneet markkinoinnissa konkretisoida avun (mihin rahani oikeasti menee, mitä sillä saa). Jotta en ole ihan tunteeton ihminen, rajoittunut, ei-osallistuva. Kyllä minulla on tunteet ja halu auttaa.

En vain hyväksy laitonta ihmiskauppaa. Sitä on ihan joka puolella. Moni ummistaa silmät. Moni käy aneilla kauppaa. On omasta mielestään se parempi ihminen.

Minusta meidän kannattaa nyt ottaa lusikka kauniisti omaan käteen ja tehdä oma osuutemme. Emme voi ulkoistaa asioita, ihmisten hätää emme pelastaa koko maailmaa. Meidän on puututtava lähimmäisten asioihin niin, että autamme, kun apua tarvitaan. Vaikka ihan siinä koulun pihassa, vanhainkodin vierailutilassa, naapurissa, kaupassa, liikenteessä, kadulla. Älkäämme väheksykö toisiamme, tässä lähellä.

Nina From

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laiton maahanmuutto, EU, pakolainen, rikollisuus

Suomalaista totta kai!

Sunnuntai 17.5.2015 - Nina From

Tein testin. Tulos: ”Olet Sinivalkoinen Sami”

”Suosit kaupassa surutta suomalaista työtä, koska se on laatua johon voi luottaa. Tarkastelet kaikkia ostoksiasi sinivalkoisten lasien läpi ja ostoskassiisi sujahtaa suomalaista aina kun se on mahdollista. Rentoudut mielelläsi saunomalla ja lempiruokiisi kuuluu ruisleipä. Vuoden seuratuin tapahtuma on lätkän MM-kisat. Haluat jättää sinivalkoisen jalanjäljen ja vaikuttaa omilla valinnoillasi suomalaisten menestykseen.”

Kyllä, pitää paikansa. Vuosi vuodelta, entistä useammin valitsen kotimaisen tuotteen, suunnittelu, raaka-aineet, tuotanto, Suomi. Useammin tulee käytyä ruokaostoksilla, joten siellä myös luomu on ostoskorissa, mikäli mahdollista. Kukkaostokset sekä aineet ja laitteet pyrin ostamaan samoilla perusteilla, jos mahdollista. Vaikuttaa myös kaupan valintaan. Olipa mikä tahansa toimiala ja tuote tai palvelu, pyrkimys on suosia kotimaisuutta kaikin tavoin.

Arvosta suomalaista työtä!

Avainlippu on Suomessa valmistettujen tuotteiden ja Suomessa tuotettujen palveluiden alkuperämerkki. Merkki on kertonut tuotteiden ja palveluiden suomalaisuudesta jo 50 vuotta.

Vuonna 2014 kampanjoitiin näyttävästi näin: ”ostamalla 10 eurolla kuussa lisää suomalaisia tuotteita ja palveluita olet luomassa vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa.” Niin, tekemällä itse valintoja kaupassa, voi vaikuttaa työllisyyteen Suomessa. Vaikutat vientiin, koska menestyvien yritysten on helpompi laajentaa toimintaansa ulkomaille. Helposti, valitsemalla useammin suomalaista! Todellakin!

Avainlippua kantaa yli 3000 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. Merkin saadakseen tuotteen kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Keskimäärin Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on kuitenkin yli 80 prosenttia.

Monsanto tulee!

TTIP tulee, muodossa tai toisessa. Toivottavasti EU-maille hyvässä muodossa. Nimittäin kyllä Jenkit osaavat. Tehdä kauppaa ja suojata omiaan. Yhteistyön tekeminen on aina hyvästä, mutta pitää ymmärtää kokonaisuudet ja yhden asian vaikutukset toiseen, ennen päätöksiä. Pitää osata neuvotella.

Esimerkki: huhtikuun lopussa EU-komissio hyväksyi lisää geneettisesti muunneltuja tuotteita, 19 silloisen päätöksen mukaan.  Ympäristöjärjestö Greenpeace totesi, että päätös tarkoittaa sitä, jotta komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker lähentyy Yhdysvaltoja ja Monsantoa eikä unionin kansalaisia. Valmistus on siis suojattu näin: ”uusien muunneltujen tuotteiden valmistajia ovat muun muassa yhdysvaltalaiset Monsanto ja DuPont sekä saksalaiset Bayer ja BASF.” Lähde yle.fi/uutiset 24.4.

Itseäni hirvittää mm. Monsanto. Mitä jatkossa syömme, mitä voimme valita? Kotimaassamme kasvatettua, tuotettua ruokaa vai muualta tuotua tai muualta tuotettua esim. eläinten rehua? Minä kannatan omavaraisuuden kehittämistä, oman maataloutemme tukemista sekä viennin kehittämistä markkinoiden puhtautta, luomua, terveellisyyttä. Varmasti löytyy ostajia ja kate on kohdillaan.

Alla muutama linkki, josta lisätietoja mm. kotimaisista tuotteista, kumppaneista yms. Lisäksi sivusto, josta löytyy video ja artikkelimateriaalia hirvittävästä jätistä nimeltään Monsanto. Myös googlettamalla sanan, löytää paljon informaatiota. Kannattaa tutustua ja tehdä omat jatkosuunnitelmat itsensä, lastensa ja tulevaisuuden puolesta.

Kaikki on mahdollista, kun vain ryhtyy itse toimimaan.

Nina From

http://suomiplussalle.fi

http://www.kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/2015/sinivalkoinen-jalanjalki-kasvaa-tana-vuonna/

http://www.sinivalkoinenvalinta.fi/

http://suomalainentyo.fi/

http://www.madeinfinland.fi/

http://www.march-against-monsanto.com/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotimainen, luomu, Monsanto, TTIP

Heitätkö roskat kotona lattialle?

Sunnuntai 5.4.2015 - Nina From

Mekö muka sivistyneitä? Saanen hieman epäillä. Olemme vuosia käyneet suu vaahdossa keskustelua ilmastonmuutoksesta, kierrätyksestä, milloin mistäkin direktiivistä, koska ilmasto kuulemma lämpenee. Selvä se.  Tietoa on, lukutaitoa on, osaamista ja ymmärrystä pitäisi olla. Ei voi olla vaikea laittaa omia roskia roskiin. Vai onko? Entä mitä opetamme lapsillemme? Joku muu siivoaa –ko?images4.jpg

Joka päivä, ulkoilutan koiriani, Espoossa, Friisilässä. Autoteiden reunassa, metsässä, hiekkatiellä, teillä, joiden varrella hiihdetään, kävellään, juostaan ja pyöräillään. Miten on mahdollista, että joka ikinen päivä, toinen koiristani, jolla on vahva hajuaisti, ehtii nappaamaan tieltä, tien varrelta, nurmelta, maahan heitetyn purkan. Yhden tai lähes kymmenen, riippuen vuodenajasta, riippuen reitistä. Nyt, kun lumet sulivat, ”niitä löytyy” tavallista enemmän.

Toinen koirani on kuusivuotias. Asuimme aiemmin Munkkivuoressa, kävin pitkillä lenkeillä silloinkin, eipä ollut niin purukumipitoista seutua. Joten ei tullut opetettua koiralle sylkemistä. Nyt ei auta mikään, pari viime vuotta on ollut aika kurjaa kävellä lenkkiä kaverin kanssa. Toinen koiristani on parivuotias ja hänelle on opetettu purkan sylkeminen. Olen ajatellut, ettei kai pidä kuonokoppaa vanhalle koiralle ostaa ja opettaa siihen, ihmisten välinpitämättömyyden vuoksi.

Vai onko roskaaminen lisääntynyt?

Luulisi jo tiedettävän, että purkka ei maadu ihan pian. Ja että se on vaaraksi myös muille eläimille. Koiralle jopa hengenvaarallinen (ksylitoli). Ja se on roska. Jonka joku ehkä siivoaa. Mutta miksi se ”joku”? Miksei itse voi heittää purkkaa roskiin. Kyllä kaupungissa roskakoreja riittää. Pitäisi olla osaamista laittaa se pureskeltu pala talteen, kunnes roskiksen ohi seuraavan kerran kulkee.

Olen myös kiukkuinen siitä, että Friisilän Mäkkärin ympäristö on harvase päivä sotkuinen. Syy ei ole Mäkkärin, eikä työntekijöiden, eikä lasten tai osaamattomuuden. Syylliset ovat autoilevat täysi-ikäiset naiset ja miehet. Istuvat autossa ja syönnin jälkeen heittävät roskat ikkunasta ulos, vaikka roskiksia on 5-100m säteellä, ehkäpä kymmenkunta. No, satunnaisesti myös tien varsille on heitetty ko. brändin roskia, ojiin, kävellessään.

Kuka siivoaa? Se joku! Kuka heittää roskat lattialle kotona?

Entä Helsingin ”Kaivari”. Otan esimerkin Vapunvietosta:

”Helsingin kaupunki tiedottaa varustautuvansa vapun piknik-jätteeseen massiivisesti. Kiinteiden puistoroskisten lisäksi keskustan ja Kaivopuiston alueelle levitetään 75 kappaletta 3,5 kuution tapahtumaroskiksia, 15 avolavaa, 240 litran astioita ja kolme kuohuviinipullojen keräyslavaa. Näiden kaikkien yhteenlaskettu vetoisuus on reilut 600 000 litraa. Lisäksi puistossa on peltitynnyreitä kytevälle grillijätteelle. Helsingin kaupunki muistuttaa, että kertakäyttögrillien hiilet ja muu kytevä jäte on laitettava niille varattuihin peltitynnyreihin, ei roskakontteihin.

Käymälöitä on varattu 214 ja pisoaareja 24. Vessat tyhjennetään ja siivotaan vapun päivän aamuna. Kaivopuistossa on edellisten vuosien tapaan kaksi pullonkeruupistettä, yksi Ison Puistotien keskivaiheilla ja toinen Kaivopuiston leikkikentällä. Kun palauttaa pisteeseen 20 kuohuviinipulloa, saa vastineeksi leffalipun. Muut pullot ja tölkit päätyvät pullonkerääjien kasseihin.Vapun aattona kaupungilla partioi 15 työntekijää varmistamassa, että pääkaupunki pysyy kuosissa. Vapun päivänä 32 kaupungin työntekijää ja 40 yhdistyksistä värvättyä työntekijää siivoaa paikkoja.

Verkkouutiset 6.4.2013

Kysymys: kuka roskaa? Kuka siivoaa? Kuka maksaa? Paljonko maksaa? Kuka haluaisi säästää tästä rahasummasta edes osan ja sijoittaa sen vaikka Lastensairaalaan?

Pitäisikö Kaivarin juhlijalle asettaa pääsymaksu? Mitä muita vaihtoehtoja roskaamisen vähentämiseksi olisi?

Toinen esimerkki: jos jokainen kalastaja jättää vuodessa kymmenen metriä siimaa luontoon, vuosittain sitä kertyy koko maassa 20 miljoonaa metriä. Linnunpoikasia ja pieniä nisäkkäitä sotkeutuu helposti siimoihin kohtalokkain seurauksin.

Entä miten nopeasti roskat maatuvat luonnossa:

Paperinen nenäliina 1–2 vuotta
Pahvimuki ja maitopurkki 1–5 vuotta
Tupakantumppi 15 vuotta
Purukumi 20–25 vuotta
Pussinsulkijat satoja vuosia
Muovipussi 100 vuotta, muovipullo jopa 1000 vuottaimagespymx0t8l.jpg
Paristot 200–1000 vuotta
Hernekeittopurkki 200–500 vuotta
Alumiininen juomatölkki 200–1000 vuotta
Lasi säilyy luonnossa ikuisesti.

Luonto 22.5.2014 Kaleva.fi

Minua ärsyttää ihmisten välinpitämättömyys luontoa kohtaan. Toisia kohtaan.

Nina From

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: roskaaminen, vappu, kaupunki

Miksi annamme euroja, mutta emme saa tehdä kauppaa?

Keskiviikko 4.3.2015 - Nina From

Kehitysapu/-yhteistyörahaa annetaan Suomesta vuosittain xxxx-euroa, myös esim. ihmiskauppaa käyviin maihin, oman kansan riistäjiin sekä korruptoituneisiin maihin, oman budjetin sekä EU:n antaman tuen kautta. Järjestöjen, yhteisöjen sekä eri toimijoiden tuella sekä kansalaiskeräysten kautta autamme myös.  

Moni muu maa, joiden kanssa me olemme kytköksissä tai operoimme, on mm. korruptoitunut: joten voisimme hyvällä syyllä boikotoida laittamalla rahahanat yksinkertaisesti kiinni. Tai joku muu määrää pakotteita, siis esteitä kaupankäynnillemme, puolestamme välittämättä vähääkään siitä, mitä se kenellekin oikeasti merkitsee.

Kuka niistä välittää meidän tilanteesta? Meidän on jo aika katsoa ihan omaan napaan ja oltava mukana kilpailussa, kehityksessä, myynnissä ja talouden kehittämisessä.

Miksi saamme matkustaa maihin, joissa on ns. sotatila. Mutta emme saa myydä valmistamiamme aseteollisuuden tuotteita ko. maihin. Miksi?

”Kymmenettuhannet suomalaiset matkustavat vuosittain Thaimaan lämpöön. Turistirannoilla on rauhallista ja harva tulee ajatelleeksi, että maassa on voimassa sotatilalaki. …Vielä alkuvuodesta 2014 puolustusministeriö myönsi vientilupia Thaimaahan, mutta lokakuussa linja oli muuttunut. Ministeri Carl Haglund (rkp) allekirjoitti tuolloin kaksi kielteistä päätöstä…vientiluvat on arvioitu sen tilanteen ja epävakauden valossa, mikä maassa on ollut…”MTV3.fi 4.3.2015.

Jos me emme valmista ja myy, joku toinen myy ja valmistaa. Ja sotii. Tai on hetkellisesti sotimatta.

Miksi ylipäätänsä valmistetaan sotateollisuuden tuotteita? Jos niitä ei saa myydä?

”Yritys haki vientilupaa luotisuojaliiveille, lisälevyille, suojakilville ja suojakypärille…puolustusministeriö hylkäsi yrityksen hakemuksen pimeänäkölaitteiden viennistä Thaimaahan.”

Yhtälöt ovat minulle epäselviä.

En lähde tällä kertaa hakemaan, itselleni tyypillisesti, pidempiä asiantuntijataustoja kirjoitukseeni. Jokainen, joka katsoo ja kuuntelee mediaa sekä seuraa, mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu, tietää kyllä, mistä puhun ja mihin viittaan.

Lopetetaan nyt anekauppa! Lopetetaan oman maan tuotannon sekä vientiteollisuuden surkastuttaminen. Lopetetaan näennäishyväntekijän rooli ja otetaan kaupankäynti aidosti ja oikeasti agendalle. Vain kasvun, investointien, työllistämisen sekä myynnin kautta meillä on mahdollisuus pienenä maana pärjätä paremmin ja parhaimmin! Sekä nousta tästä käsittämättömästä osin itse aiheutetusta kurjistumisen kierteestä.

Sitten voimme keskittyä muun maailman pelastamiseen, kun siihen on oikeasti varaa. Ei tehdä sitä lisävelanotolla.

Kiitos Maikkarille, kun nostit asian tänään myös Seitsemän uutisiin ja sain innon ottaa asiaan kannan kirjoittamalla.

 

Nina From

PS: USA:ssa on havahduttu siihen, että pitkäaikaisesti laaditut pakotteet Kuuballe eivät ole toimineet, eivätkä toimi. You know what that means and is going to mean in future! Business!!!!!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: asevienti, boikotti, Thaimaa, vientiteollisuus, kauppa

Koulukiusaaminen koskettaa monia

Sunnuntai 15.2.2015 - Nina From

Olen päättänyt muuttaa otsikkoa sekä aloituslausetta pitkän pohdinnan jälkeen. Olen saanut lukuisia positiivisia kommentteja, että olen tarttunut kiusaamiseen sekä siitä aiheutuvien ongelmien julkituontiin asiantuntijalausunnoin mm. Paneudun alla olevan, muuten alkuperäisen tekstini asioihin alla ja edelleen. 19.2.2015 NF.

Otan osaa. Suru on suuri. Olen taas valvonut, miettinyt, ihmetellyt maailman menoa. Miksi tämä asia ei toteudu: kiusaamiselle nollatoleranssi!

Koulukiusaamisella tarkoitetaan koulussa tai muussa oppilaitoksessa tapahtuvaa henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Koulukiusaaminen on rikos.  Kiusaaminen ei ole luokan muusta sosiaalisesta elämästä irrallaan oleva asia, vaan se liittyy usein kokonaisvaltaiseen “ihmisarvon menetykseen vertaisryhmässä”. Koulukiusaaminen voi olla uhrilleen henkisesti hyvinkin vahingollista ja saattaa aiheuttaa jopa aikuisikään asti säilyviä traumoja. (wikipedia)

Kiusaamiseen johtavia tekijöitä

  • koulun huono työilmapiiri
  • kiusatulla huono maine muiden silmissä
  • lapsen/nuoren"erilaisuus" voi johtaa koulutovereiden hylkimisreaktioon
  • kiusaajan ruumiillinen kuritus kotona, voi johtaa aggressioihin heikompiaan kohtaan esimerkiksi koulussa
  • lasta ei huomioida kotona
  • kiusaaja pyrkii purkamaan pahan olonsa johonkin toiseen ihmiseen
  • kiusaaja on, tai on aikaisemmin ollut itse koulukiusattu, ja yrittää nyt pönkittää      omaa asemaansa muiden koulutoveriensa silmissä kiusaamalla toisia
  • pätemisen tarve

Olemme erilaisia, erilaisista lähtökohdista, erilaisilla arvoilla varustettuja, erilailla kasvatettuja… Toiselle harmiton pila on ”ihan ok”, toiselle liikaa. Yksin olo, yksinäisyys, hyljätyksi tuleminen: sitä ei kestä, väitän, kukaan, pitkään.

Koulukiusaaminen on yksi tämän päivän suurimmista koulumaailman ongelmista.

Lapsesi kertoo, että häntä kiusataan koulussa. Koulun velvollisuus on hoitaa asiaa. Vanhempana voit auttaa tilanteen korjaamisessa. Älä jää odottelemaan. Ole tukena lapsellesi. Näytä lapselle, että välität ja asia kiinnostaa. Lapsen voi olla hankala puhua asiasta kanssasi tai yleensä kenenkään kanssa. Häpeän tunne tai itsesyytökset saavat lapsen helposti vaikenemaan. Tee kuitenkin selväksi, että haluat korjata tilanteen yhdessä hänen kanssaan ja yhteistyössä koulun kanssa. Lapsen itsetunto heikkenee, jos luottoaikuinen tietää asiasta, muttei puutu siihen.

Ota yhteyttä kouluun mahdollisimman pian. Jututa lapsen kavereita ja sisaruksia. Muistuta lapsia siitä, että kiusaamiseen puuttuminen ja siitä kertominen on kaverista välittämistä. Koulujen toimintatavat vaihtelevat. Rangaistukset, erilaiset sovittelun muodot, keskustelut ja sopimukset ovat koulukohtaisia. Tärkeintä on, että kiusaaminen loppuu. Näin annetaan kaikille osallisena olleille lapsille myös viesti siitä, että heistä välitetään. Puuttuminen ja rajat ovat rakkautta.

Kiusaamista voi ehkäistä tehokkaasti luomalla edes pintapuolisia myönteisiä suhteita lapsen koulutovereiden vanhempiin. Vanhempainillat ja monet kouluissa toimivat vanhempainyhdistykset toimivat tukena. Yhdessä keskustellen asian ympärille voidaan luoda avoin ja lapsia tukeva ilmapiiri.

Kiusaaminen jättää pysyvät psyykkiset arvet

Joka kymmenes peruskoululainen kärsii jatkuvasta kiusaamisesta. Stakes julkaisi syksyllä 2008 koulukiusaamista koskevan tutkimuksen, joka käsitteli kiusaamisen yleisyyttä, syitä ja siihen puuttumista peruskoulun 8. ja 9. luokilla. Tutkimuksen mukaan koulukiusaamisen uhrien määrä lisääntyi 2000-luvulla.

Itsemurhat ovat sairauksien ja tapaturmien jälkeen 0–17-vuotiaiden yleisin kuolinsyy, selviää Onnettomuustutkintakeskuksen  raportista. Kartoituksessa tutkittiin lasten kuolemia vuosina 2009–2011.

Lasten ja nuorten itsetuhoisuus on lisääntynyt, ja se näkyy lastenpsykiatrisella kriisipoliklinikalla, kertoo lastenpsykiatrian professori, ylilääkäri Kirsti Kumpulainen. Kasvu alkoi 1990-luvun lamavuosina. "Koulukiusaaminen ja lähipiirissä tapahtunut itsemurha lisäävät lapsen itsetuhoisuuden riskiä.

Psykiatrian dosentin, tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan lapsen itsetuhoisuuden voi jakaa itsensä vahingoittamiseen ja itsemurhayrityksiin. Itsensä vahingoittamiseen liittyy helpotuksen hakeminen ja hyvin vähäinen kuoleman riski. Viiltely on tyypillistä itsensä vahingoittamista. Partosen mukaan myös koulukiusaajilla on itsetuhoisia ajatuksia, ei pelkästään koulukiusatuilla; "sekä kiusaajille että kiusatuille tulisi tarjota apua". Itsemurhan hautomisprosessi on yleensä pitkä. Jos itsemurhariski huomataan ajoissa, se voidaan ehkäistä keskustelemalla ja tarjoamalla tukea lapsen mieltä painaviin huolenaiheisiin.

"Suomessa lasten ja nuorten itsemurhien määrä on myös kansainvälisesti vertailtuna hyvin korkea", sanoo johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkimuskeskuksesta. Suomessa kuoli vuosina 2009–2011 868 alle 18-vuotiasta.

Ei-luonnollisista kuolemista noin neljännes oli itsemurhia: kolmen vuoden aikana 51 lasta tai nuorta teki itse-murhan. "Nuorimmat itsemurhan tehneet olivat 13-vuotiaita. Taustalla oli usein mielenterveysongelmia, kiusaa-mista, sosiaalista syrjäytymistä ja seksuaaliseen identiteettiin liittyviä paineita ", Valonen kertoo. Suomessa alle 15-vuotiaat tekivät vuosina 1998–2011 vuosittain yhdestä viiteen itsemurhaa. "Lisäksi ovat ne tapaukset, joita ei saada vahvistetuksi itsemurhaksi. Yksikin vuodessa on mielestäni paljon, kun puhutaan näin nuorista", Valonen kertoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on ollut jo kolme vuotta käynnissä EU:n Euregenas -hanke. Siinä kehitetään kouluille ja myös medialle työkaluja lasten ja nuorten itsetuhoisuuden ennaltaehkäisyyn. "Lähtökohtana on ajatus terveestä koulusta, joka edistää hyvää mielenterveyttä. Kiusaamiseen puututaan viipymättä ja riittävän tehokkaasti sekä jokaisen oppilaan itsetuntoa tuetaan. Lisäksi harjoitellaan arjen vastoinkäymisistä selviytymistä", kertoo erikoissuunnittelija Nina Tamminen Euregenas-projektista.

Lapsen ahdistuneisuuteen, aggressiivisuuteen, vetäytymiseen ja itsetuhoisiin tekoihin ja puheisiin pitää puuttua antaen tukea ja turvaa. Lapseen täytyy valaa uskoa, että ongelmista selvitään eivätkä aikuiset jätä häntä yksin.

Ammattiapua kannattaa hakea mieluummin varhain kuin sitten, kun synkkyys ja huolet ovat kasvaneet suuriksi.

Tärkeää on myös se, että vanhemmat huolehtivat omasta hyvinvoinnistaan, jotta heillä on voimavaroja olla lapsen tukena.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa, jonka jäsen olen, on käsitelty asioita monesti, eri näkökulmista. Iso haaste on rahan, resurssien puute. Lasten ja nuorten asioista leikataan jatkuvasti, liikaa. Vähennetään kouluavustajia/niitä ei ole riittävästi, lakkautetaan pieniä kouluja, suurennetaan luokkakokoja, välituntivalvonta on riittämätöntä, kameroita ei ole riittävästi (olen sitä mieltä, että kamerat ovat halpa vakuutus siihen, että kiusaamista voitaisiin estää/vähentää, paikkoja turmella vähemmän yms. turvallisuus paranisi, jos niitä lisättäisiin), vanhemmat eivät riittävästi ole mukana tekemässä yhteistyötä opetushenkilökunnan kanssa, lapset laitetaan liian varhain vastaamaan itse omista asioistaan, kasvatusvastuuta on siirretty kouluihin, opettajilla on kädet täynnä varsinaista työtä sen lisäksi, että haasteet oppilasaineksessa ovat kuitenkin kasvaneet, koululääkäreitä, kuraattoreita ja muuta apua tarjoavia tahoja on riittämätön määrä, on opettajia, jotka eivät puutu, on kouluja, jotka eivät tunnista ongelmia, ei puututa heti ja isosti, ei osata, ei uskalleta, ei tiedetä, kuka auttaisi, uskoisi, välittäisi…lista on pitkä.

Osa ongelmista toki alkaa jo varhaisessa lapsuudessa. Tästä hyvä (ei hyvä) esimerkki, joka nousi julkisuuteen vauhdilla somessa: 6-vuotiasta ei kutsuttu synttäreille. Esimerkki siitä, missä vaiheessa alkaa haasteet, tarhassa, ala-asteella, yläasteella…ja saattavat jatkua koko kouluajan. Jatkua opiskelupaikassa. Entä työpaikoilla?

Keinoja on: edelläkin lueteltu muutamia, mutta sitten erittäin hyviksi havaittuja ja tunnettuja sekä toimivia malleja, kuten Kiva Koulu –malli. Myös monet yhdistykset, vapaaehtoistahot, järjestöt ja muut auttavat, kun vain osataan ja uskalletaan ottaa heti yhteyttä, pyytää apua.

Koulukiusaaminen on aina vakava ongelma. Kiusaaminen ei koskaan ole uhrin syy!

Otetaan asia tosissaan, uskalletaan puuttua, välitetään!

 

Nina From

 

Lähteet ja infolinkit/tahot:

hs.fi, terve.fi, wikipedia.fi

http://www.kivakoulu.fi/kiusaamisen_muodot

http://www.helsinkimissio.fi/?sid=294

www.mll.fi

http://yle.fi/uutiset/koulukiusaaminen_on_rikos/5680057

Kiusattujen Tuki ry

motoristit koulukiusaamista vastaan –fb-ryhmä

koulukiusaamisen kasvot –fb-ryhmä

kiusaamisesta on monta ryhmää mm. facebookissa: kannattaa katsoa ja liittyä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koulukiusaaminen, ennaltaehkäisy, kiusaaminen

Luottamustoimityön yhteenvedot 2012-2014-

Lauantai 31.1.2015 - Nina From

Kiitos Sinulle!

Olen saanut paljon, luottamusta, työtä ja tehtävää, kehitettävää ja suunniteltavaa. Kun muutamia vuosia sitten lähdin mukaan politiikkaan pienesti, siitä on kasvanut aika suuri ja mukava oppipaikka, vaikutusväylä sekä verkostoitumiskanava sekä alueen asioihin ja ihmisiin sekä päätöksentekoon, että yli aluerajojenkin. Enpä olisi uskonut.

Viime kuntavaaleissa 2012, ensimmäisissä sellaisissa minulle, tulin valituksi varavaltuutetuksi. Minusta varapaikka oli erittäin hyvä uudehkolle espoolaiselle. Olen asunut Espoossa lasteni kanssa noin viitisen vuotta, sitä ennen Helsingissä. Lautakuntapaikoista minulla oli yksi toive: opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta. Se kiinnosti monestakin syystä. Olivathan tyttäreni koululaisia ja opiskelijoita, Helsingissä ja Espoossa. Tiiviisti olin heidän kouluvuodet ja myös tarha-ajan, mukana kaikessa mahdollisessa, mihin aika ja voimat riittivät. Lisäksi työpaikkani oli ja on (virkavapaalla nyt) aikuiskoulutuksen opinahjossa, Markkinointi-instituutissa. Koulutuksen merkitys minulle, lapsille, aikuisille, suomalaisille on ihan ykkösasia, jos haluamme Suomessa ja maailmassa menestyä, kehittyä sekä olla valovoimaisia. Suomalainen varhaiskasvatus, koulutus sekä ammattitaitoinen opetustoimen väki, opettajat sekä viranomaiset, mahdollisuus oppia, opiskella. Respect!

Tulin valituksi muutama vuosi sitten Espoon perussuomalaiset ry:n hallitukseen. Olin mukana perustamassa Uudenmaan Perusnaiset ry:tä, eli valittuna hallitukseen. Uudenmaan piirihallitukseen minut myös valittiin. Samoin edustajaksemme Espoon reilun kaupan kannatustyöryhmään, jossa minut valittiin varapuheenjohtajaksi. Eettisyys, kehitysmaiden auttaminen järkevällä, mitattavalla tavalla tekemällä työtä ja maksamalla siitä reilu palkka, on mielestäni erittäin hyvää ”etätyötä”, jota voimme täältä käsin vaikuttamalla itse tehdä. Huom. Se ei ole pois suomalaisesta lähiruokavahvuudesta, joka meillä itsellämme on ja voimme sitä ostaessamme tukea valinnoillamme. Ja jättää ne tehotuotetut tuotteet hyllylle.

Pääsin myös kesken kauden kaupunkisuunnittelulautakunnan varajäseneksi. Erittäin mielenkiintoista. Infotilaisuuksissa varajäsenet voivat käydä, kokouksiin ei pääse, kuin varana.  

Hain koulutuspolitiikan työryhmään taannoin ja tulin valituksi. Ryhmä on puolueen perustama, valtakunnallisesti katettu, yksi monista tärkeistä suunnittelu- ja toteutusryhmistä, joita on perustettu. Ryhmää veti kansanedustaja Kivelä. Tarkoitus oli hakea ideat ja ajatukset koulutukseen, opiskeluun sekä kaikkeen siihen liittyvään Suomessa, suomalaisten ja ulkomaalaisten opiskelijoiden sekä resurssien näkökulmasta ja luoda tavoitteet, ohjelma ja viestit tulevaan. Erittäin mielenkiintoista ja tuottavaa työtä sekä tulosta.

Olin mukana myös seurakuntavaaleissa. Se oli mielenkiintoinen kokonaisuus. Kun perehdyin oikein kunnolla kirkon ja seurakuntien asioihin, totesin sen, että kirkko tekee paljon sellaista, josta me jäsenet emme edes tiedä tai arvaa, monipuolisesti ja paljon hyvää ja hyvin. Kannattaa lukea lehteä ja katsoa netistä. Suosittelen.

Niin ja toki yllätysmomentin, eikä ihan vähäistä sellaista, toi mukanaan Timo Soini, joka eräässä tilaisuudessa kysyi minua eduskunta-avustajakseen reiluksi vuodeksi (3.2.2014 - 22.4.2015). Kyseessä on äitiyslomasijaisuus eduskunnassa, mutta en epäröinyt tarttua annettuun tilaisuuteen, joka ei tule eteen, kuin kerran elämässä. Se kokemus, oppi, näköala, työ, ihan kaikki, mitä saan ja voin toki myös omalla työlläni, osaamisellani antaa, on minusta erittäin ainutlaatuista. Ja tietysti ajattelen niin, että siitä on opiksi tulevaankin. Olen päässyt mukaan EU-vaalien sekä nyt eduskuntavaalien työstämiseen, näkemiseen sekä yhteistyön tekemiseen eri tahojen kanssa, monella eri välineellä. Ottaen huomioon vielä sen, että Timo Soini on sekä kansanedustaja, että puoluejohtaja, että Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, kokonaisuus on enemmän kuin mielenkiintoinen. Respect!

Summaan vielä oman toimintani näin: en lähtenyt ehdolle paikallisyhdistyksen hallitukseen, enkä Uudenmaan Perusnaisiin, enkä Uudenmaan piirihallitukseen. Jotain piti vain jättää, ikävä kyllä, pois. Muutama vuosi meni, niistä sain paljon. nyt keskityn jäljelle jääneisiin luottamustehtäviin, joita vieläkin on ehkä muutama liikaa ja tietysti itse työhön. Kiireet lisääntyvät, vaalit lähestyvät. Tulevasta ei tiedä, elämme mielenkiintoisia aikoja. Parhaansa kun aina tekee, sen pitää riittää. Tuli mitä tuli.

19.4. sunnuntaina, on virallinen vaalipäivä. Olen itse silloin toista kertaa erilaisessa luottamustoimessa, vaalitoimitsijana. Sekin on muuten aika hieno homma. Ja sitten illalla valvotaan. Ehkä vaalivalvojaisissakin tulee käytyä, jos ja kun sinne ehtii. Ilman muuta tietysti yritys on.

Kerron vielä toiminnastani eri luottamustoimissa. Olen aktiivisesti käynyt kokouksissa. Lukenut ennakkoon esityslistat, kysynyt, kyseenalaistanut, ehdottanut, äänestyttänyt, jättänyt selvityspyyntöjä, tuonut uutta esim. yhteistyökumppanien osalta (Reilu kauppa pallot – Hongan kesän ottelut yms.), ollut samaa ja eri mieltä, pyrkinyt kompromisseihin tinkimättä arvomaailmastani. Ollut vahvasti mukana työstämässä ensimmäistä opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan lautakuntasopimusta (löytyy espoo.fi –sivuilta), käynyt kouluissamme tutustumassa arkeen, ollut yhteistyökumppanien kutsumana eri tilaisuuksissa, istunut seminaareissa (lukiouudistus, sisäilma yms.), kirjoittanut artikkeleita tapahtumista, asioista, henkilöistä eri kanaviin, tavannut ihmisiä turuilla ja toreilla, suunnitellut ja toteuttanut markkinointiviestintää sekä toiminut yli puoluerajojen rakentavasti. Saanut uusia tuttavuuksia, verkostoitunut. Hmmm. mitä on jäänyt tekemättä? En osaa sanoa. Niin hyvin olen yrittänyt ja tehnyt, kuin olen osannut ja voinut.

Kiitollisena lähdin kohti alkanutta vuotta. Paljon uutta on tullut jo, kokouksissa on istuttu ja asioista keskusteltu. Työt ovat alkaneet vilkkaana ja siirrymme kohti huhtikuuta, jota moni odottaa, jonka eteen moni tekee valtavasti pientä ja isoa osuuttaan. Jota moni työntekijä ja yrittäjä odottaa jännityksellä. Mitä sitten tapahtuukaan. Millainen on vaalitulos, miltä Suomi näyttää seuraavaksi ulkopuolisten näkökulmasta katsottuna. Ketkä päättävät seuraavana nelivuotiskautena, mitä ja miten asioita tehdään. Mikä muuttuu - mikä ei muutu?

Paljon saaneena, paljon oppineena, paljon erilaisia asioita, eri kulmista katsottuna, tehneenä ja vielä tulevaakin silmällä pitäen, että olenpa kiitollinen kaikille kaikesta tuesta, haasteista sekä opeista ja yhteistyöstä.

Itse jatkan vahvasti oman osuuteni hoitamista, sekä työssä, että vapaalla. Luottamus tulevaan on hyvä. Tarvitsen kuitenkin hyviä ystäviä, kavereita sekä tukea, ihan kuin jokainen ihminen tarvitsee. Olipa kuka vain, missä vain, minkä ikäinen vain ja mistä lähtökohdista vain. Toivon rauhaa. Toivon suuntaa parempaan. Ihmiset sen tekevät. Eläimet ja luonto ovat osa kokonaisuutta. Muistakaamme huolehtia ihan kaikista ja kaikesta, jotta meillä on hyvä.

Hyvää alkavaa helmikuuta Sinulle,

Nina From

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntapolitiikka, luottamustoimet, opetustoimi, Espoo, Reilu kauppa

Lapset ovat viattomia, aina!

Maanantai 29.12.2014 - Nina From

header_lastensuojelutyo_500x180_pelastakaa_lapset1.jpg28.12. vietettiin Viattomien lasten päivää. Olipa kyse syntymättömistä lapsista tai syntyneistä, näin on: syyttömiä ja viattomia siihen, mitä ratkaisuja aikuiset heidän puolestaan tai vastaan tekevät.

Päihteettömyys kuului ennen perusarvoihin. Kun olet raskaana, et polta tai juo. Saatikka käytä muita aineita, jotka vaarantavat sikiön turvallisuuden. Toista on nykyään. Siis asenteissa on jo lipsuttu. Voihan sitä ja voihan tätä, hieman tai useammin. Kuitenkin on myös tutkimustietoutta siitä, että ei voi. Koska jokainen tuleva äiti on myös yksilö, ei voi sanoa, mikä määrä mitäkin on sopivaa tai kohtuullista. Riski ja vastuu käyttäjällä on aina. Ja se pitäisi muistaa.

Erikseen on toki äidit tai äidiksi tulevat, jotka ovat sairastuneet itse siten, että eivät pysty huolehtimaan itsestään, jolloin eivät pysty ajattelemaan myöskään sikiön tilaa, aidosti. Esimerkkinä FAS-lapset: ”Suomessa arvioidaan syntyvän vuodessa noin 100 FAS- ja 200 FAE-lasta. Lisäksi syntyy noin 400 lasta, joilla voi havaita raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuvia keskushermoston toimintahäiriöitä. Sikiöaikainen alkoholialtistus aiheuttaa mm. kasvuhäiriöitä, epämuodostumia ja keskushermoston toimintahäiriöitä, jotka ilmenevät eriasteisina oppimisvaikeuksina sekä sosiaalisen kehityksen ongelmina. FAS- ja FAE-lasten erityisongelmiin soveltuvista ja heidän kehitystään tukevista kuntoutusmenetelmistä sen sijaan tiedetään vähemmän. Suomessa naisten alkoholin ja huumeiden käyttö on lisääntynyt selvästi viimeisen vuosikymmenen aikana, joten päihteille altistuneita lapsia syntyy todennäköisesti yhä enemmän.”, verneri.net.

Joulun aika ja turvakodit

Kaikille Joulun aika ei ole rauhallista ja leppoisaa yhdessäoloa. Usein perheen yhteistä joulua pidetään niin tärkeänä, että kotona sinnitellään väkivallasta tai sen uhasta huolimatta. Väkivalta perheessä vaikuttaa kuitenkin aina myös lasten elämään, vaikka he eivät itse olisi suoraan väkivallan kohteena.

Tiesitkö, että Suomessa on rahankeruulupa mm. turvakotitoiminnalle? Toiminnalle, jonka luulisi automaattisesti kuuluvan ns. hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluihin, lähellä, 24/7. Tiedämme sen, että Lastensairaalalle kerätään kyllä rahaa yrityksiltä ja yksityisiltä. Siitä on pidetty meteliä, onneksi. Mutta muutosta rahoitukseen ei ole saatu.

Vertauksena Afganistaniin sijoitettu raha: 500 miljoonaa euroa. ”Päätös lähettää suomalaisia joukkoja Afganistaniin tehtiin tammikuussa 2002 eduskunnan yksimielisellä hyväksynnällä. Eduskunnalle tuodussa esityksessä Suomen joukon vahvuudeksi oli määritelty 50 henkeä ja kesto aluksi 3-6 kk. Sen tehtäviksi oli määritelty "esimerkiksi humanitaarisen tilanteen arviointi yhteistyössä avustusjärjestöjen kanssa, koordinaatio avustusjärjestöjen suuntaan, sotilasteknisen sopimuksen täytäntöönpanon valvonta, yhteydenpito väliaikaiseen hallintoon ja eri sotilasosapuoliin sekä infrastuktuurihankkeiden kartoittamisessa avustaminen". Kansainvälisistä tehtävistä palaavien sotilaiden vastaanotto Suomessa: osa heistä saattaa tarvita psyykkistä tai fyysistä terveydenhuoltoa, jota ei saa paikalliselta terveysasemalta, uusisuomi.fi, rauhanpuolustajat.org.

Turvakotitoiminta on todella tärkeä, jopa elintärkeä paikka siinä vaiheessa, kun ihminen saa kertakaikkisesti tarpeekseen väkivallasta. Hesarin artikkeli 28.12.14 (Merkintöjä –palsta) ”Mitä kysyisit pahoinpidellyltä naiselta?”, on erittäin hyvä, eräästä näkökulmasta katsottuna.

”Lähisuhde- ja perheväkivallasta puhuminen voi tuntua vaikealta ja kiusalliselta. Lähisuhde- ja perheväkivaltaa esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa ja se voi koskea kaiken ikäisiä ihmisiä, naisia ja miehiä sekä heidän lapsiaan.”

Turvakoti on tarkoitettu lähisuhteessaan väkivaltaa kohdanneille lyhytaikaiseksi turvapaikaksi silloin kun kotiin jääminen väkivallan, uhkailun tai pelon takia on mahdotonta tai vaarallista. Turvakoti tarjoaa turvallisen asumisen ja tuen sekä mahdollisuuden irtautua väkivaltakierteestä ammattitaitoisen henkilöstön avulla.

Turvakodeissa ollaan nyt erityisen huolissaan rahoituksesta, kun rahoitus siirtyy valtion vastuulle. Ensi- ja turvakotien liitto laskee, että ehdotetussa mallissa esimerkiksi pääkaupungin turvakodin nykyisellä paikkamäärällä valtio rahoittaisi laitosta 650 000 eurolla tähän asti. Esimerkiksi tänä vuonna Pääkaupungin turvakoti on jo laskuttanut kuntia 800 000:lla eurolla. Lasten kohdalla turvakodissa painotetaan sitä, että heidän auttamisensa vaatii aikaa.

"Varhaisella avulla vähennetään paitsi yhteiskunnan kustannuksia, myös lasten epäinhimillistä kärsimystä", Grönlund sanoo. Lapsiin erikoistuneet työntekijät turvakodeissa ovat tähänkin asti toimineet lähinnä yksityisten säätiöiden ja lahjoitusten varassa. Turvakotiin tulevien lasten määrä on kasvanut kuudessa vuodessa noin neljänneksellä Helsingissä. Siis pelkästään Helsingissä.

Kuntien säästötalkoot iskevät myös ensikoteihin, kertoo Sunnuntaisuomalainen. Ensikotien asukasmäärät ovat olleet alkuvuonna selvästi pienemmät kuin viime vuonna. Vauvaperheiden ongelmat eivät kuitenkaan ole vähentyneet. Kunnat ovat vähentäneet palveluiden ostamista. Nyt haetaan ensikoteja halvempia keinoja auttaa perheitä. 

Ensikodeista apua hakevat uupuneet vanhemmat joudutaan yhä useammin käännyttämään kotiin. Puhelimet ovat soineet ensikodeissa Rautavaaran ja Kuopion tapahtumien jälkeen. Tavallisesti soittajat ovat viranomaisia, mutta nyt uupuneet vanhemmat soittavat myös suoraan saadakseen nopeasti apua. Yhä useammin ensikoti joutuu käännyttämään apua tarvitsevat kotiin, koska talousvaikeuksissa painivat kunnat eivät myönnä maksusitoumuksia.

Valtion rahoituksessa moni asia vielä epäselvä

Vielä ei ole tarkkaa käsitystä siitä, kuinka turvakotien rahoitusasiat lopulta järjestetään. Yksi mahdollisuus on, että aluehallintovirastot myöntävät jatkossa rahoituksen alueellisille turvakodeille.

– Aluehallintovirastot joudutaan varmaankin kytkemään rahoitukseen myöntämiseen. On vielä auki, hoitaako asiaa kaikki virastot vai yksi virasto, hallitussihteeri Heidi Manns-Haatanen havainnollistaa.

– Ajatuksena on, että valtio rahoittaa käytettyjen palvelujen mukaisesti turvakotien toimintaa. Toisin sanoen valtio maksaa asiakkaan oleskelun turvakodissa. Tässä pisti kaksi asiaa ”silmään”: epäselvyys sekä sana: oleskelu.

Vuoden alussa käynnistyy lakivalmistelun ohella turvakotien valtakunnallistamishanke, jossa kartoitetaan turvakotien tarvetta Suomessa ja minne niitä pitäisi tuoda lisää. Sen verran kuitenkin tiedetään, että lisää turvakotipaikkoja tarvitaan. Koko maasta löytyy tällä hetkellä 120 turvakotipaikkaa. Euroopan Neuvoston arvioiden mukaan niitä tarvittaisiin yli 500.

Ensi- ja turvakotien liitosta kuitenkin toivotaan, että lailla turvakotien toiminta saataisiin vakaalle pohjalle. Talousahdinko on turvakotien arkipäivää ja saadut korvaukset turvakotien palveluista harvoin riittävät kattamaan menoja. Rahoitusta joudutaan etsimään milloin mistäkin.

– Kun talot eivät ole täynnä, ollaan äkkiä rahoituskriisissä. Talouden tasapainoon saanti on jatkuvaa arkea meidän johtajien pöydällä, toimitusjohtaja Ritva Karinsalo Ensi- ja turvakotien liitosta harmittelee.

– Turvakotien toimintaa voisi verrata palokuntaan. Eihän palokunnalle makseta siitä, että he sammuttavat tulipalon. Heille maksetaan siitä, että luovat turvallisuuden kylään tai kuntaan, missä palokunta sijaitsee. Turvakotiakin pitää ajatella paikkana, josta saa apua silloin, kun sitä tarvitsee.

Hallitus lupasi syksyn rakennepaketissaan siirtää turvakotien rahoituksen kunnilta valtiolle ensi vuoden alusta. ”Varsinaista lisärahaa ei luvattu, mutta siirron odotetaan vakauttavan turvakotien rahoitusta”, 29.1.2014 AL. Siis vuoden alusta oli jo media kirjoittanut aiheesta. Ja vieläkin asiat ovat täysin keskeneräiset. Vuosi on kulunut. Vaalit tulossa. Siirtyykö tämäkin asia seuraavalle hallitukselle, kuitenkin. Joka aloittaa prosessin lähes alusta ja ennen kuin se saadaan esitysmuotoon, hyväksyttyä ja toimintaan, oliko vuosi silloin, mikä?

Väkivalta on ihmisoikeusrikkomus ja rikos.

Olemme kuitenkin pieni maa, vähäkansainen. Monessa asiassa olemme luoneet byrokratiaa liikaa, hidastamaan toimintoja, estämään kehitystä ja jopa toimimaan epäinhimillisesti. On se niin sääli. On se.

Parempaa tulevaa vuotta, joka tapauksessa toivottaen,

Nina From

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapset, FAS, lastensuojelu, Afganistan

Joulujuoksu lasten hyväksi! - kooste

Sunnuntai 16.11.2014 - Nina From

Hyvää toisille voi tehdä monella eri tavalla. Pääasia on teot. Tässäwp_20141115_003.jpg tapauksessa liike ja liikkuminen itsensä hyväksi samalla kun teki hyvää kotimaan hädänalaisille lapsille ja lapsiperheille.

Talouden taantuman aikana apua tarvitsevia lapsia on alati enemmän. Vuonna 2013 yhdistyksen tukiperheissä majoittui 1 306 lasta. Tällä hetkellä 1 002 lasta odottaa pääsyä tukiperheeseen.

Joulujuoksu on osa Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräystä. Tavoitteena on kerätä tänä jouluna 600 000 euroa, jolla voitaisiin varmistaa oma tukiperhe tuhannelle lapselle. Tässä tempauksessa mukana oli Viipurin Urheilijat.

Joulujuoksulla saatiin lapselle 320 päivää asumista tukiperheessä. Tämä tarkoitti juoksijoiden määrässä hieman alle 200 juoksijaa. Minusta määrä oli markkinointiin nähden pienehkö, tosin tapahtuma järjestettiin yleisötapahtumana ensimmäistä kertaa, eilen, 15.11..wp_20141115_006.jpg

Juoksijat ovat mukana luomassa riemukasta tunnelmaa pukeutumalla jouluisiin asuihin.

Tämä oli toinen kerta, kun Uudenmaan perussuomalaisia oli mukana juoksussa. Tällä kertaa hyväntekeväisyyttä tuki Espoon Perussuomalaiset ry, maksamalla ilmoittautuneiden jäsenten juoksumaksun.

Jäi hyvä mieli, meille kaikille. Itse aion jatkaa hyvän tekemistä jatkossakin.

wp_20141115_005.jpg

Mukavaa Joulun odotusta Sinulle.

 

Nina From

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joulujuoksu, tukiperhe, lastensuojelu, Pelastakaa Lapset

"Ehkä huomenna pitää äänestää" - Espoo

Lauantai 8.11.2014 - Nina From

Kyllä! Jos kuulut kirkkoon ja haluat vaikuttaa.

Espoossa ennakkoon äänesti 10 600 ihmistä. Tulos jäi hieman viimekertaisen äänestyksen alle, jolloin ennakkoäänien määrä oli 11 400. Tapiolassa äänestettiin tänä vuonna vilkkaimmin.

Espoossa on viisi seurakuntaa: Olari, Espoonlahti, Tapiola, Tuomiokirkko ja Leppävaara.

Olen aina kuulunut kirkkoon ja ajatellut, että kuulun sinne ikuisesti. Olen halunnut kirkkohäät. Olen halunnut, että lapseni ovat kastetut kirkossa, käyvät rippikoulun ja tulevat olemaan kirkon jäseniä niin kauan toki, kun itse niin haluavat. Ja toivon tulevani haudatuksi kirkkomaalle aikanaan. Ja olen halunnut käydä kirkossa aina, kun on mahdollista, ollut jokin hyvä syy.

Jonkin moista kuhinaa, kirkosta eroamisia on viimeisten vuosien aikana ollut, eikä ihan vähäisistä määristä ole kyse. Syyt ovat varmasti syvemmällä, kuin annetaan ymmärtää: rippikoululeirin maksullisuus, kirkon saavuttamattomuus, tietämättömyys kaikesta siitä hyvästä, jota kirkko kuitenkin ihmisten hyväksi tekee, viestinnän heikkous, etäisyys, veron suuruus, eikä vähimpänä syynä se, että tähän mennessä kirkko ei ole halunnut vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.

Minusta on väärin se, että kirkosta erotaan jonkun yksittäisen syyn vuoksi. Toki kaikilla on siihen oikeus, mutta puhun vain omasta mielipiteestäni. Kriittisyys on tiedon saatavuuden vuoksi (sosiaalinen media) kasvanut ja ihmiset ottavat vahvasti kantaa eri asioihin. Pitää ja saa olla eri mieltä. Mutta ei mielestäni niin, että sellaiset ihmiset, jotka ovat eri mieltä, tuomitaan suvaitsemattomiksi tai muutoin väärin ajatteleviksi.

Itselläni kävi häivähdys ajatuksesta: eroanko protestiksi, huom! kävi häivähdys ajatuksesta, kun kirkon kerrottiin osallistuvan erotiikkamessuille. Siis pornomessuille. Turha on kaunistella asiaa, kun kyseessä on erityisesti sellaistakin seksuaalista vapautunutta esitystä ja käytöstä, jota itse en pidä hyvän tavan mukaisena. Minusta kaiken ei pidä olla sallittua ja normaaliksi kutsuttua, kyse on arvomaailmasta ja kunnioituksesta muita kohtaan. En eronnut, mutta kritisoin julkisuudessa kyllä. Tämä oli mielestäni rahan ja resurssien tuhlaamista. Olisin laittanut käytetyt varat esim. perheterapian lisäämiseen ja yhteistyön kehittämiseen etsivän nuorisotyön kanssa.

Seksuaalisuus on saanut ylikorostuneen sijan yhteiskunnassamme, jossa pitäisi olla tärkeämpiäkin asioita, joiden puolesta barrikadeille noustaan. Esimerkiksi lastensuojelu sekä vanhustenhoito, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja köyhien sekä heikompien auttaminen. Eli näiden puolesta, ihmisarvon puolesta tulisi taistella. Tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa ihan kaikkia yhteiskuntamme ihmisiä mahdollisimman ehyinä persoonina, syntymästä hautaan.

Muutamia asioita, joita minä kirkon toiminnassa arvostan ja haluan tulevaisuudessa panostettavan enemmän:

- nykyinen kirkon toiminta on pääsääntöisesti monipuolista ja hyvää. Jokainen voi lukea hyviä artikkeleita Essestä, seurata netistä oman seurakunnan ja Espoon seurakuntien järjestämiä tilaisuuksia, konsertteja, kerhoja, kirpputoreja, yms. ja osallistua mahdollisuuksien mukaan.

- lisää viestintää myös esim. sosiaalisessa mediassa, jossa on mahdollisuus ilmaiseksi tai edullisesti tavoittaa jopa uusia kohderyhmiä eri viesteillä

- jalkautua vielä enemmän ihmisten pariin siellä, missä he liikkuvat. Espoon markkinat, kauppakeskukset ja muut paikat, joissa väkeä kulkee. Sekä osallistua vahvemmin muiden hyvää tekevien järjestöjen kanssa esim. juuri tuohon etsivän nuorisotyön toimintaan. Kentälle siis.

-          vanhainkotien ja sairaaloiden käynnit, aktivointi

-          rippikoululeirit ilmaisiksi (sisältyy kirkollisveroon)

-          perinteisten arvojen säilyttäminen tärkeää

- avioliittoon vihkiminen miehen ja naisen kesken. Muutoin siunaamiset ilman muuta sekä muu hyvän tekeminen aktiivisemmaksi myös samaa sukupuolta olevien kesken. Syrjintää en hyväksy.

- vahvempi kannanotto kristittyjen vainoamisen lopettamiseksi esim. Lähi-idässä ja muualla! Ja auttaminen.

- perheterapian tarjoaminen laajemmaksi. Tarvetta on. Myös ennaltaehkäisevää perhetyötä enemmän tarjolle.

- nuorille syrjäytymisvaarassa oleville tai syrjäytyneille sekä kodittomille tukea, apua sekä fyysistä että psyykkistä.

- suomalaisille perheille enemmän tukea. Muutos tähän.

Tässä siis listattu muutamia asioita, joiden takana olen. Lisää mielipiteitäni kirkon asioista löydät vaalikoneesta. Myös äänestyspaikat ja muuta informaatiota löytyy nettisivuilta: www.seurakuntavaalit.fi .

Jos haluat äänestää minua, olen ehdolla:

Olarin seurakunnassa: kirkkovaltuustoon numerolla 03 ja seurakuntaneuvostoon numerolla 62.

Olarin äänestyspaikka: Olarin kirkko, Olarinluoma 4

aika: 11.00-20.00

päivä: Isänpäivä 9.11.

ps. äänestyspaikka on esteetön

Hyvää viikonloppua, sunnuntaita ja Isänpäivää toivottaen,

 

Nina From

varavaltuutettu

markkinointiviestintäpäällikkö

eduskunta-avustaja

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: seurakuntavaalit, kirkko, perhetyö

Olen lihansyöjä -toistaiseksi

Lauantai 18.10.2014 - Nina From

Olen aina ollut lihansyöjä. Erityisesti kotimaisen. Kaikenlaisen lihan. Sisäfilee mieluiten mediumina, kiitos.

Mutta, tietoisuus on lisääntynyt. Eläimiä kohdellaan huonosti myös Suomessa, sekä tuotantoeläimiä että kotiin hankittuja lemmikkejä. Pahoinpidellään, laiminlyödään, jätetään kaatopaikolle, näännytetään kellarikomeroon.

Olen alkanut pohtimaan erityisesti syötävien eläinten kohtelua Suomessa. Kuulun moniin eri ryhmiin somessa (Oikeutta Eläimille, Sey, Animalia, Hesy, Rescue xx, löytöeläintalo ym.), joten näen päivittäin surullisia kuvia, luen vähemmän miellyttäviä tarinoita eläinten kohtelusta, kohtaloista. Joskus tarinat päättyvät onneksi hyvin.

Olen miettinyt, kuinka usein haluan syödä lihaa, mitä lihaa haluan syödä ja missä muodossa, mistä liha on tullut, miten se on tuotettu, onko se luomua, miten se on teurastettu (ei-halal/halal) ja kuka sitä myy. Vai haluanko syödä lihaa jatkossa, pystynkö syömään sitä enää. Vastaus on, että haluaisin, mutta!

On erinomaista, että Suomessa on tahoja, jotka ajavat eläinten asiaa. Esimerkkinä mainitsen SEYn. ”SEY esittää eläinsuojelulakiin tavoitteita 13 eri teemalla. Yksittäisiä tavoitteita on yli 150. SEY järjesti nautojen hyvinvointiin liittyvän Eläinten viikon keskustelutilaisuuden eduskunnan Pikkuparlamentissa 3.10.” Eli järjestö on erittäin aktiivinen toimija, joka jakaa mielellään tietoutta sekä haluaa vaikuttaa sekä päättäjiin että kuluttajiin.

Entäpä teurastustavat?

Teurastuksesta Suomessa:

Teurastuksella tarkoitetaan ihmisravinnoksi tarkoitetun eläimen lopettamista. Teurastustoiminta on säädeltyä ja valvottua toimintaa ja eläimiä saa teurastaa vain hyväksytyissä teurastamoissa. Teurastajat ovat työhönsä koulutettuja liha-alan ammattilaisia. Teurastuksesta pyritään tekemään eläimille mahdollisimman stressitön tilanne hyödyntämällä tieteellistä tutkimustietoa, eläinten normaalia käyttäytymistä, luontaista uteliaisuutta ja laumavaistoa. 

Tuotantoeläinten lopetukseen sovelletaan 1.1.2013 alkaen uutta lopetusasetusta. Asetus edellyttää eläimen lopetuksen nykyistä yksityiskohtaisempaa suunnittelua ja toimenpiteen onnistumisen omavalvontaa. Asetus sallii nykyistä enemmän lopetusmenetelmiä. Perusperiaate on kuitenkin edelleen se, että eläintä tulee varjella tarpeettomalta, kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä.

Tainnutus ja teurastus

Ennen teurastusta eläimet tainnutetaan. Tainnutus tehdään pulttipistoolilla (naudat) tai kaasulla (siat ja siipikarja). Sen jälkeen tehdään pisto kaulavaltimoon ja eläimestä lasketaan veri. Verenlaskun aikana tajuttoman eläimen elintoiminnat lakkaavat ja eläin kuolee. Suomessa lainsäädäntö kieltää teurastuksen (ns. halal-teurastus), jossa eläimeltä lasketaan veri ilman tainnutusta (lihatiedotus.fi).

EU-lainsäädäntö mahdollistaa eläimen lopettamisen siten, että se saa vuotaa kuiviin. Suomen kansallisessa lainsäädännössä eläimen teurastaminen ilman tainnutusta on kielletty, mutta poikkeukset sallitaan uskonnollisista syistä. Tällöin eläin tainnutetaan samanaikaisesti, kun verenlasku aloitetaan. Suomen laissa halal-teurastus on sallittua vain teurastamossa tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa (mtv3.fi).

Halal –uskonnollisista syistä noudatettava erityinen teurastustapa:

Perinteisesti halal-teurastuksessa eläimen pää käännetään kohti Mekkaa ja kaulavaltimo katkaistaan eläimen ollessa tajuissaan. Kaiken veren annetaan valua kuiviin. Samanaikaisesti lausutaan rukous. Kerran katsoin osan videosta, jossa kameleita joukko-halal-teurastettiin. En katso enää!

Vain sellainen uskonnollisista syistä noudatettava erityinen teurastustapa, jossa verenlasku aloitetaan samanaikaisesti eläimen tainnuttamisen kanssa, on sallittua. Siipikarjaan kuuluva eläin sileälastaisia lintuja lukuun ottamatta saadaan kuitenkin teurastaa katkaisemalla kaula nopeasti terävällä aseella. Tässä pykälässä tarkoitettu teurastus on sallittua vain teurastamossa tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa (eläinsuojelulaki).

Suomessa arvioidaan, että alle kymmenessä teurastamossa on joskus teurastettu uskonnollisten vaatimusten mukaisesti. Tällä hetkellä vain muutamat teurastamot toimittavat halal-lihaa myytäväksi. Nämä teurastamot eivät halua mainostaa erikoispalvelujaan asiakkaiden menettämisen pelossa. ”Teurastamot epäilevät, etteivät tuotantoeläinten omistajat halua lähettää niille eläimiään halal-teurastettaviksi. Tämä on osoitus eläinten omistajien tietoisuudesta ja vastuusta eläinten hyvinvoinnista”, Mikkola sanoo. Evira ei anna julkisuuteen yksittäisiä teurastamoja koskevia tietoja.

Miltä liha maistuu?

Maistuuko islamilaiseen tapaan teurastettu halal-liha erilaiselta kuin tavallinen liha? Lihamestari Emin Adamin mukaan maistuu. Adamin mukaan halal-teurastuksessa veri saadaan eläimestä pois vauhdikkaammin kuin tavallisessa teurastuksessa. Näin veri ei jää vaikuttamaan lihan makuun. Toisaalta Liha Hietasen teurastamolta vakuutetaan, että halal-teurastus ei juuri poikkea normaaliteurastuksesta.

Minun mielestäni maku ei tässä ole se oleellinen asia. Oleellista on eläimen teurastustapa. En aio syödä halal –tyyliin teurastettua eläintä enkä hyväksy sitä tapaa teurastaa. Laki on tietysti se, mitä tulee noudattaa. Suomessa Suomen laki!

SEY on aktiivisesti tiedottanut eläinsuojelulain uudistamisesta sekä ollut mukana asioiden edistämisessä. Nykyisessä laissa on paljon puutteita. Edellinen laki on säädetty 1990 –luvulla, tutkimustietoa eläinten hyvinvointiin liittyen on runsaasti ja ihmisten asenteet eläimiä ja eläinten pitoa kohtaan ovat muuttuneet oleellisesti, joten on aika uudistaa. Valmistelu on aloitettu 2011, ministeriön mukaan lakiesitys on eduskunnan hyväksyttävänä 2015. TOIVOTTAVASTI lakimuutos tulee, eikä käy niin, että ns. kiireiden vuoksi tämäkin lakiesitys jää esittämättä, aikataulussaan. Minusta aikataulu on ollut uskomattoman pitkä, kun katsoo vuosilukuja.

Eläintensuojelu –mitä voit itse tehdä?

Mikäli huomaat lemmikin hoidossa laiminlyöntiä, ota yhteyttä eläimen sijaitsemiskunnan eläinsuojelueläinlääkäriin tai viranomaiseen. Jokaisella kunnalla on oltava eläinsuojeluviranomainen. Usein se on kaupungineläinlääkäri. Joissakin kunnissa on järjestetty oma virka eläinsuojelua varten. Voit etsiä kaupunkien nettisivuilta yhteystiedot ja yhteydenottoajat. Yhteydenottoajan ulkopuolella eläinsuojeluviranomaisena toimii poliisi.

Ollaan itsekin aktiivisia. Joka päivä voimme tehdä valintoja eläinten paremman elämän eteen. Vaikutetaan, osallistutaan, tehdään parempia ostopäätöksiä kaupassa. Puututaan epäkohtiin!

Jokainen päivä on eläinten päivä.

Nina From

Linkkejä asiaan liittyen:

elainsuojelulaki.fi

evira.fi (valvontavastuu)

sey.fi

animalia.fi

oikeuttaelaimille.net

avi.fi

loytoelaintalo.fi

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eläinsuojelu, SEY, Animalia, tuotantoeläin, halal

Olet päättäjä! -mitä ajattelit tehdä?

Lauantai 11.10.2014 - Nina From

Tänään on kansainvälinen tyttölapsen päivä. Vuonna 2011 YK:n yleiskokous loi uuden lapsi_pieni_kuva.jpgteemapäivän, joka tukee tyttölapsia: heidän oikeuksiaan sekä kohtaamiaan haasteita, perusteltuja vaatimuksia suoda mahdollisuus elää ilman syrjintää ja väkivaltaa. Täysarvoisina yhteisömme jäseninä!  Koulutus on yksi keino parantaa lasten tyttöjen asemaa maailmassa.

Minusta tyttöjen päivä on joka päivä, mutta onhan se hyvä, että kerran vuodessa erityisesti nostetaan esille tyttölapset. Ja se, mitä heidän hyväkseen voisi tehdä ympäri maailmaa, mutta todellakin, myös Suomessa. Tämä kuva oli se, miksi juuri tänään päätin kirjoittaa tästä aiheesta.

Nostan kuitenkin näin alkuun vielä erään toisen kansainvälisesti ja isosti julkaistun asian, Nobelin rauhanpalkinnon saajan (tässä käsittelen vain yhtä palkittua), Malala Yousafzain! Miksi juuri hän? Onhan ihme, että hän on vielä elossa. Ja juuri hän, joka taistelee lasten oikeuksien ja erityisesti lasten koulutuksen puolesta. 17-vuotias pakistanilainen Yousafzai nousi maailman median otsikoihin sen jälkeen, kun äärijärjestö Talibanin edustaja oli ampunut häntä päähän koulubussissa. Nobel-komitea korosti perusteluissaan, että lasten täytyy päästä kouluun, eikä heitä saa käyttää taloudellisesti hyväksi.

Olet päättäjä:

-          äiti, isä, mummi, ukki, sijaisvanhempi, adoptiovanhempi

-          lähiomainen, kummi

-          lähimmäinen (asut ihmisten lähellä, naapurissa tai hieman kauempana), asioit ihmisten parissa, elät ja olet

-          virkahenkilö, viranomainen, asiantuntija, ammattilainen, opiskelija, työtön, johtaja, työssä käyvä tai käymätön, eläkeläinen

Sinä vastaat siitä, miten kohtelet muita. Sinä vastaat siitä, puututko. Sinä vastaat siitä, välitätkö.

Kysymys sinulle: onko tämä tyttö ansainnut tämän? Kysymys sinulle: luuletko, että tämä on ensimmäinen kerta?

Minä vastaan itse: ei ole ansainnut. Kukaan ei ole ansainnut tuollaista. Kenelläkään ei ole oikeutta tehdä toiselle tuollaista. Oletan, että tämä ei ole ensimmäinen kerta. Toivon, että tämä on viimeinen kerta!

Etsin tietoa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, lähinnä hain tietoa vuosittaisesta raportoidusta määrästä. Vaikea oli löytää. Sen sijaan löysin hämmästyttävää kyllä, vähättelevää kirjoittelua löysin paljonkin. Raporteistakin saa lukea: on puolittunut. Siis mistä on puolittunut, on vähentynyt, siis mistä on vähentynyt. Eihän sitä näin hatarasti voi raportteja mielestäni tuottaa. Ja lisäksi, asioita on vasta alettu viimevuosina tutkimaan tarkemmin.

Ainahan sitä on ollut. No, onko pakko olla jatkossakin. Ihmiset ovat yksilöitä. Lapset ovat puolustuskyvyttömiä. Kuka ajaa lasten asiaa? Lähiaikuisen pitäisi! Miksi näitä tapauksia, kuten kuvassa nyt tai Eerikan tapaus pari vuotta sitten, miten näitä aina vain Suomessa tulee ilmi? Jää perheen sisäiseksi asiaksi, jää viranomaisten käsittelyyn, liian pitkiksi ajoiksi, liian monien vastaavien tapausten joukkoon. Osa tulee julki. Vain osa.

Nykyistä lapsiasiavaltuutettua, Jukka Kurttilaa kiitän. Hän on usein median nostattamana mukana ajamassa lasten asioita, eri näkökulmista. Todella erinomaista mediayhteistyötä. Ja työtä ylipäätänsä, joka näyttää näkyvän entistä paremmin.

Entä ne resurssit? Olen kirjoittanut viimeksi 18.5. blogin lastensuojeluun liittyvistä asioista, kun Eerikan kuolemasta tuli kaksi vuotta. Siihen blogiin hain taustoja nykyisestä lastensuojelumme tilanteesta: törkeää. Laiminlyöntiä! Edelleen. Kuka vastaa? Mitä on tapahtunut Eerikan aiheuttaman ”kohun” jälkeen lastensuojelussa? En ole nähnyt tai kuullut mitään muutosta. Alla muutama asia, jonka otin ko. tekstistä:

”Tiedon kulku on edelleen huonoa viranomaisten kesken. Moni ei uskalla puuttua.

Sosiaalityöntekijöillä ei ole aikaa tavata lasta riittävästi. Noin puolessa Suomen kunnista on riittävästi lastensuojelun henkilöstöä. Lastensuojelussa on pahimmillaan jopa 160 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden. Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmän saamien ehdotusten mukaan sopiva sosiaalityöntekijän asiakasmäärä on noin 20–50 asiakasta. Kolmannes koko maan lastensuojelun henkilöstöstä on epäpätevää. Kymmenesosassa kuntia ei työskennellyt lainkaan kelpoisuusehdot täyttäviä sosiaalityöntekijöitä. Kaikissa kunnissa ei pystytä noudattamaan lakia.”

Ja lista jatkuu. Ei pystytä noudattamaan lakia!!!?

Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Jos kotona on kohdeltu väkivaltaisesti, on ilmeisen todennäköistä, että sitä jatketaan tarhassa, kaveripiirissä, kaduilla, työpaikoilla ja edelleen, kotona.

Sinä päättäjä! Puutu asioihin, muuta lakeja, jotka estävät tiedon välityksen näissä vakavissa rikoksellisissa asioissa, lisää resursseja lastensuojeluun, perhetyöhön ja ennaltaehkäisevään toimintaan sekä luo lisää matalan kynnyksen paikkoja ihmisille, jotka tarvitsevat apua itse ja lastensa kanssa. Järjestä riittävästi rahaa ja resursseja pidemmällä tähtäimellä esim. turvatalojen toiminnan laajentamiseen, päihteettömyyden tukemiseen, poliisien määrän lisäämiseen, tuomioiden saattamiseen oikealle tasolle: rikolliset kuriin tiukemmilla toimenpiteillä. Ja jaksa välittää! Puutu!

Nouse barrikaadeille lasten puolesta. Lasten suojelun puolesta, lasten oikeuksien puolesta. Lapset ja nuoret! Heissä on meidän kaikkien tulevaisuus. Kohdelkaamme heitä kuin haluamme heidän kohtelevan itseämme!

Ensi- ja turvakotien liitto kirjoittaa asiasta näin: ”Tänään vietettävä tyttöjen päivä muistuttaa tyttöjen asemasta ja oikeuksista. Tiesitkö, että tytöksi syntyminen tarkoittaa edelleenkin suurta riskiä tulla syrjityksi ja kohdata väkivaltaa. Liian monen tytön lapsuus katkeaa lapsiavioliiton myötä. Panostamalla tyttöjen koulutukseen parannetaan paitsi tyttöjen, mutta myös heidän yhteisöidensä elämää. Oikeutta omiin rajoihin ja koskemattomuuteen on tärkeää opettaa jokaiselle tytölle.

Meillä äideillä, iseillä, mummoilla, ukeilla, kummeilla, valmentajilla, opettajille, aikuisilla on arvokas tehtävä tukea tyttöjen kasvua. Mitä sinä ihailet ja arvostat lähelläsi olevissa tytöissä? Kerrotaan tänään sanoin ja teoin, miten ihania tyttöjä he ovat.”

Nina From

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lastensuojelu, Eerika, Nobel, koulutus, tyttölapset

Espoon PS ry:n hallitus palkitsi ansioituneita

Lauantai 6.9.2014 - Nina From, PS Espoo

Espoon Perussuomalaiset ry:n hallitus kokoontui 2.9. monen asian äärelle toimitiloissaawp_20140902_009.jpgn Leppävaarassa, kuten on tapana, vähintään kerran kuukaudessa. Asialistalla on normaalit yhdistyksen toiminnassa huomioitavat asiat sekä joukko muita, merkityksellisiä esitys- ja päätösasioita.

Tässä kokouksessa listalla aineita olivat esimerkiksi seurakuntavaalit, piirihallitukseen tehtävät henkilövalinnat vuodelle 2015 sekä eduskuntavaaliasiat. Viimeiseen liittyen, erittäin merkittävään rooliin, Uudenmaan vaalipäälliköksi, oli valittu espoolainen Kari Paunonen.

Hallitus halusi yllätyksellisesti onnitella Kari Paunosta pienen muistamisen muodossa. Kari Paunonen toi kiitospuheessaan esille yhteisen tavoitteemme: saada aikaan Jytky 2015! Kovalla työllä, kenttää kiertämällä, ihmisten kanssa keskustelemalla, jakamalla tietoa puolin ja toisin, jalkauttamalla vaaliohjelma laajasti joka puolelle sekä hyvähenkisellä yhteistyöllä SE tehdään!

Olemme erittäin tyytyväisiä piirihallituksen tekemään päätökseen Kari Paunosen valinnan osalta. Oikea mies, oikealla paikalla.wp_20140902_002.jpg

Koska vaalipäällikköjen rooli tulevien vaalien menestyksen tekemisessä on erittäin oleellinen, mainittakoon Kari Paunosen lisäksi II vaalipäällikkö Joni Ikonen Inkoosta sekä III vaalipäällikkö Timo Riskilä Hyvinkäältä. Yhteistyötä ja kovaa työtä tekevä kolmikko!

Kokouksessa palkittiin myös aiemmasta uutisoinnista tuttu perustaja-yrittäjäjäsenemme, Veikko Granqvist. Koskaan ei ole liian myöhäistä huomioida tavallisuudesta poikkeavat henkilöt tai sellaiset, jotka ovat palkitsemisen arvoiset. Jokaisella on mahdollisuus tulla palkituksi. Jokaisen työ perussuomalaisuuden eteen on hyvää ja arvokasta. Kaikkea ei voi rahassa mitata, mutta kaikki voivat huomioida toisen tekemän työn, olipa se minkä kokoista yhteisen tavoitteen eteen tehtävää työtä tahansa.

Toivomme, että seuraat aktiivisesti nettisivujamme, Espoon Perussuomalaiset ry –facebook –sivuja, uudenmaanperussuomalaiset.fi –sivuja sekä perussuomalaiset.fi sivuja. Kaikista näistä löytyy runsaasti tietoa toiminnastamme sekä kunnissa että Uudellamaalla. Siellä on myös yhteystietoja, tietoa tulevista tapahtumista sekä jäseneksi –hakemiseen liittyvää ohjeistusta.

Jos sinulla on asiaa eduskuntavaaleihin liittyen: hakijakiinnostukset osoitetaan Uudenmaan osalta piirin puheenjohtajalle, Pekka M. Sinisalolle, vaalimateriaaleihin ja kentän toimintaan koskeviin kysymyksiin vastaa ensisijaisesti vaalipäälliköt: Kari Paunonen, Joni Ikonen ja Timo Riskilä. Älä epäröi ottaa yhteyttä asiassa kuin asiassa.

Toimikaamme PS:n arvojen mukaisesti. Kilpailijat ovat kehämme ulkopuolella.

Tervetuloa mukaan toimintaamme.

Espoon Perussuomalaiset ry:n puolestawp_20140902_016.jpg

Nina From

hallituksen jäsen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, Kari Paunonen, Uusimaa, eduskuntavaalit

Miksi mies ja perussuomalainen? Kulttuuriministeriksi!

Sunnuntai 17.8.2014 - Nina From

Löysin somesta 16.8. Hesarin kulttuurisivuilla olleen, Jussi Lehmusveden (kulttuuritoimittaja), kirjoittaman kolumnin. Luin ensin otsikon ja sitten jaetun jutun alta löytyvät ihmisten kommentit. Kiinnostuin. Oli ihan pakko lukea koko juttu itse ja muodostaa perussuomalaisena oma mielipide.wp_20140816_006.jpg

Luin kolumnin muutamaan kertaan. Joka kerta sen tuoma sisältö parani, mielestäni. Sai minut oikeastaan hymyilemään. Eikä oikeastaan vaan lähes hörähtämään viimeistään lauseen: ” Svens­ka Tea­tern lo­pe­te­taan.”, kohdalla. Eihän se nyt niin menisi! Niin, vaikka nimeni antaa ymmärtää, että ymmärrän ruotsinkieltä, sujuvasti, niin valitan (sekä omasta että muiden puolesta), minulla on vain koulussa opiskeltu ruotsinkielentaito. Joka on lähes täydellisesti, vaikka kielistä tykkäänkin, ruostunut, vähäisen käytön vuoksi.

”Muu­tos oli­si ter­ve­tul­lut ver­rat­tu­na ny­ky­ti­lan­tee­seen, jos­sa kult­tuu­ri kiin­nos­taa po­lii­tik­ko­ja vain, kun on ai­ka näyt­täy­tyä ke­sä­kar­ne­vaa­leil­la.”, kirjoittaa kolumnisti. Ai tästä minä tykkään. Mainiosti ilmaistu totuus.

”Pe­rus­suo­ma­lai­set on Suo­men kol­man­nek­si suu­rin puo­lue, jol­la on poik­keuk­sel­li­sen kult­tuu­ri­vi­ha­mie­li­nen kan­nat­ta­ja­kun­ta. Suo­men Kult­tuu­ri­ra­has­ton vii­me vuo­den lo­pul­la jul­kai­se­mas­sa ky­se­ly­tut­ki­muk­ses­sa Pe­rus­suo­ma­lais­ten kan­nat­ta­jis­ta pe­rä­ti 87 pro­sent­tia lu­keu­tui pas­sii­vi­siin kult­tuu­rin­ku­lut­ta­jiin. He pi­tä­vät lip­pu­ja kal­lii­na ja ha­lua­vat ra­hoit­taa kult­tuu­ria mie­luum­min yri­tys­ten ja kol­man­nen sek­to­rin ra­hoil­la kuin omil­laan.” Hmmm… miten ihmeessä kirjoittaja tulkitsee perussuomalaisen kannattajakunnan poikkeuksellisen kulttuurivihamieliseksi? Viittaamallako seuraavaan lauseen tutkimustulokseen ja sitä seuraavaan lauseeseen: ”…peräti 87%:a lukeutui passiivisiin kulttuurinkuluttajiin. He pitävät lippuja kalliina ja…”. Minusta tutkimustuloksesta ei voi vetää tuollaista johtopäätöstä. Eikä seuraavasta lauseestakaan.

Jos on passiivinen kulttuurinkuluttaja, sehän voi juuri johtua siitä, että ei ole varaa matkustaa Savonlinnaan, Oopperaa kuulemaan. Lippujen hintataso on 50-250 euroa (50 euron lipun ostajaa varoitetaan ennakkoon rajoitetusta näkyvyydestä). Jos et asu Savonlinnassa tai lähistöllä, lasketaan lisäkuluksi matkakulut sekä syömiset ja mahdolliset yöpymiskulut. No entä Helsingissä, käyt katsomassa Balettia Oopperatalossa. Lumikuningatar –baletti: 24-107 euroa. Lisäksi matkat, majoituskulut sekä ruokailuun menevät kulut. Mutta, totta on, että meillä on valtavasti aivan mahtavia kulttuurinähtävyyksiä, jotka ovat todella edullisia tai jopa ilmaisia. Näihin lukeutuu lukuisa määrä museoita, eri aihealueista, Taiteiden yö ja siihen liittyvät jopa ilmaiset näytökset ja näyttelyt sekä paljon muutakin. Tässä kolumnistin irrottamassa lauseessa kuitenkin viitataan maksulliseen kulttuuriin, jonka tuloksena otin sitten esimerkit kalliimmasta kulttuurinautinnosta, jota tosin on jo valtion rahalla tuettukin. Jotta lippujen hinnat olisivat edullisemmat. Silti, ne eivät kaikille ole riittävän edulliset!

”Tai­de kuu­luu kai­kil­le kou­lu­tus­ta­sos­ta, iäs­tä, ter­vey­des­tä tai käyt­tö­va­rois­ta riip­pu­mat­ta.” –näinhän se ei käytännössä ole! Tasa-arvoistakaan.

”Suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin me­gat­ren­di on kah­den vii­mei­sen mi­nis­te­rin kau­del­la ol­lut kult­tuu­rin hy­vin­voin­ti­vai­ku­tus­ten ko­ros­ta­mi­nen. Tai­tei­li­jat ovat vie­neet osaa­mis­taan niin sai­raa­loi­hin, päi­vä­ko­tei­hin kuin os­tos­kes­kuk­siin­kin. Myös yh­tei­sö­tai­de ku­kois­taa, ja esi­mer­kik­si van­hain­ko­deis­sa tai van­ki­lois­sa tai­det­ta teh­dään yhä enem­män it­se.” –tämä kokonaisuus on erittäin positiivisesti kirjoitettu kolumnistilta. Tästä taas tykkään. Ja näin sen tulee ollakin. Taiteen ja kulttuurin vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja sen parantamiseen, terapeuttisenakin vaikuttajana, on kiistattomasti todeksi todettava. Ja on erinomaisen hyvä, että taidetta jalkautetaan sinne, missä sitä ei aiemmin ole ollut ja niiden toimesta, jotka sitä työkseenkin toteuttavat.

Tässä kohtaa blogia on kyllä kritisoitava eilen sattumalta havaitsemaani, ilmeisesti taiteeksi määriteltyä, tekelettä. Se on ruma. Se on vaaleanpunainen. Se on suuri/korkea. Se pitelee miehen xxx, josta suihkuaa vesi. Mereen. Se on väärässä paikassa, Presidentin linnan edessä, siinä Kauppatorin rannassa. Siinä, mihin turistit tulevat hienoilla jahdeillaan, siinä, missä turkiksia ja matkamuistoja turisteille myydään (huom! kotimaisille ja ulkolaisille turisteille), siinä, missä ihmiset virtaavat ja siinä, missä paikka on arvokas, talot ovat upeita rivissään, ihmiset ottavat kuvia ja näyttävät niitä omissa sosiaalisissa ympäristöissään, kotimaissaan.

Helsingin Kauppatorille on noussut uusi näyttävä taideteos, Metro12.8.2014. Ote jutusta: ”Kahdeksan ja puolimetrinen, vaaleanpunainen ihmishahmo saapui yöllä Helsingin Kauppatorille. Alastonta pikkupoikaa esittävä veistos seisoo Stora Enson pääkonttorin edessä ja pissaa Itämereen seuraavat kaksi kuukautta. Pissaa, eli suihkulähteen vettä, alkaa virrata teoksesta perjantaina. Kyseessä on kuvataiteilija Tommi Toijan betoniveistos Bab Bad Boy. Veistos liittyy Toijan näyttelyyn, joka avautuu Amos Andersonin taidemuseossa Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä.”

Minusta kyseiseen paikkaan olisi sopinut toki taidetta, mutta ei tällaista negatiivista ja rumaa. Minusta paikka jo itsessään ansaitsee arvokkaampaa taidetta!

Sen sijaan minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Manta on laitettu ”hotellihuoneeseen”. Koska kun sen näki sisältä ja ulkoa, niin en miellä sitä hotellihuoneeksi ja negatiiviseksi, naista alentavaksi (kuten joku mainitsi) esiintymispaikaksi, vaan lähinnä mielenkiintoiseksi huoneeksi ja esitystavaksi.

Minä pidän taiteesta ja kulttuurista. Olen aina pitänyt ja tulen pitämään. Se on tärkeä osa minun elämääni. Toivon, että se on kaikkien suomalaisten osalta osa ihmisen elämää, juuri sellaisessa koossa, kuin se on mahdollista ja kuin se hyväksi itselle koetaan. Toivon myös, että taiteesta ja kulttuurista sekä sen hyvistä vaikutuksista kerrotaan enemmän, jaetaan tietoa ihmisille erilaisista taiteen muodoista. Jokainen meistä voi myös omalta osaltaan edistää taiteen ja kulttuurin tiedon levittämistä.

Taide ja kulttuuri kuuluvat meille kaikille. Päättäjät, pitäkää lippujen hinnat alhaisina tai ilmaisina. Kiitos!

Nina From

PS. Kulttuuriministerikin on ihminen

4 kommenttia . Avainsanat: kulttuuri, ministeri, taide, perussuomalainen

Kriisi ei lopu! Mitta on kyllä täysi!

Torstai 7.8.2014 - Nina From

Tämä hallitus, aiemmat hallitukset ovat päätöksillään aiheuttaneet sen, että Suomen ostovoima on laskenut merkittävästi, velka on kasvanut ennätysmäisesti, työttömyys on huipussaan, yrittäjien mahdollisuuksia työllistää ei ole riittävästi avitettu, sosiaalitoimen asiakkuudet ovat kasvaneet, sijoitustoiminta Suomeen on lähes tyrehtynyt, luottoa ei ole helposti saatavilla esim. investointeihin, vaikka pankkisektorimme voi kohtuullisen hyvin, syrjäytyneiden määrä kasvaa, rakennuksia ei huolleta, kun säästetään, terveydenhoitokulut kasvavat, vanhusten hoito ontuu, palvelut heikkenevät. Poliisivoimia on supistettu säästösyistä niin, ettei ihmisten turvallisuutta voida taata riittävällä tasolla. On mielestäni vaarallista kuulla ja nähdä kansalaisten puhetta siitä, että itse on turvattava omaisuutta ja jopa henkeä, kun apua ei ole saatavilla.

Tämä kaikki ja paljon muuta, on pelkästään Suomen sisällä tehtyä kurjuuden edistämistä. Lyhyesti: säästöt, leikkaukset ja verojen korotukset sekä korkea taso Suomessa kurjistaa.

Entä sitten EU:ssa mukanaolo: olemme olleet nettomaksajia lähes kaikki nämä vuodet, jotka EU:ssa olemme olleet. Pyrimme kaikin keinoin auttamaan kaikkia mahdollisia tahoja sekä rahallisesti kehitysavun ja muiden avustusten puitteissa. Ja tarjoamme vuosittain turvapaikkoja. Maahanmuuttopolitiikkamme ontuu pahasti, ihmiset tulevat maahamme eri keinoin, jonot henkilön asioiden käsittelyyn ovat pitkiä ja se turhauttaa kaikkia. Kotouttaminen on tehotonta.

Maailmassa on valtavasti kohteita, joissa kärsitään. Sairauksista, vedenpuutteesta, sodista, ihmiskaupasta, väkivallasta, uskonnon varjolla tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Viimeisimmän tiedon mukaan Irakissa on ISIS-ääri-islamistijoukon levittäytymisen vuoksi lähtenyt 100 000 ihmistä pakoon vuorille, kristittyjä. Osa nääntyy nälkään, janoon ja sairauksiin, osa siihen, että ei pääse murhaajia karkuun. Kuka auttaa?

Pakotteet. Ukraina. Ukrainassa on erittäin ikävä tilanne. Lisäksi kammottava lentokoneen alas ampuminen, ihmishenkien menetys. Olen pahoillani. Mutta EU on antanut Ukrainalle rahaa ja ollut tukena. Ja sitten: ne pakotteet!

Oli nähtävissä jo aikoja sitten, että pakotteet Venäjää vastaan ovat valitettavasti tehottomia. Mikään ei ole Ukrainan osalta muuttunut parempaan. Riittävän kauan Venäjää on pyritty kurittamaan tässä asiassa. Tulos on tämä, joka tänään on kerrottu meille. Myös he tekevät pakotteita meitä vastaan. Tämä koskettaa pahiten Venäjän lähellä olevia maita, joiden osalta Venäjä on tärkeä vientikohde, kauppakumppani.

Mitä vastaa tänään ministeri Toivakka MTV:n kymmenen uutisissa toimittajien kysymyksiin: ”eikö suomalaiset voisi hakea EU:lta tukea, kun taloutemme kärsii…”, johon ministeri siis vastaa kutakuinkin näin: ”meidän on pyrittävä päästä neuvottelupöytään…meidän täytyy selvittää EU:n tarjoamat työkalut, joita olisi käytössä…”. Lisäksi ministeri lausuu näin: ”yritykset, jotka Suomessa ”harrastavat” Venäjän kauppaa”…harrastavat?

Mihin ovat kadonneet huolet AAA-luokituksen laskusta? Paljonko brändi-työryhmä maksoi aikanaan ja paljonko kauppaa tuli? Kuka on laskenut eurot ja listannut tulokset?

Japani ja Kiina ovat nousevia kauppakumppaneita Venäjän suuntaan. Voimme tulevaisuudessa lukea lisää uutisia, joissa kerrotaan, että EU:n osalta tilanne heikkenee: toisillemme on vaikea myydä, jos kaikilla menee huonosti. Koska USA on myös Venäjän boikottilistoilla, sieltä ei jatkossa ole välttämättä toivottua pelastusta tulossa. Mutta siis vielä se Japani ja Kiina: EU:n ja Yhdysvaltojen sanktioiden kohteeksi joutunut venäläisoligarkki lopetti Visan ja Mastercardin käyttämisen. Timtšenko mukaan Visan käyttää nykyisin kiinalaisen UnionPayn korttia. "Kun pakotteista ilmoitettiin, se [UnionṖay] myönsi kortin heti,", kertoo Timtšenko.

Tilanne on kauttaaltaan niin vakava, ettei toista ole. Tämän maan itsenäisyyden eteen ovat suomalaiset verta vuodattaneet. Tätä maata ovat isovanhemmat ja vanhempamme rakentaneet. Tämä maa rapistuu tällä hetkellä sellaista vauhtia, että hirvittää!

Minulla on lapsia. Toivon lapsenlapsia. Toivon heille turvallista elämää, puhdasta luontoa. Omavaraisempaa tuotantoa, olipa kyseessä elintarvikkeet tai energiatalous. Tällä menolla näitä ei ole näkyvissä. Tällä menolla myös ne ihmiset, jotka puolustavat henkeen ja vereen muun maailman pelastamista, voisivat miettiä myös asiaa niin, että jos Suomella menee huonosti, emme voi auttaa muitakaan! Emme vaan voi! Ensin pitää saada oma pesä kuntoon.

Toivon, että saisimme nyt maailman parhaat neuvottelijat pöydän ääreen, jotta tilanne Ukrainassa rauhoittuu. Jotta kiristynyt maailman tilanne laukeaa ja pääsemme tekemään vapaasti ja turvallisesti kauppaa. Meidän kaikkien etu on saada taloutemme kuntoon. Ihmisille töitä, turvaa ja toimeentuloa. Täten voimme auttaa myös muita ja konfliktien vaara on olematon.

Peace!

Nina From

 

2 kommenttia . Avainsanat: Ukraina, kriisi, vapaakauppa, sanktiot, boikotti

Mitä yhteistä on jalkapallolla ja Reilulla kaupalla?

Maanantai 4.8.2014 - Nina From

Mitä yhteistä on jalkapallolla ja Reilulla kaupalla?

img_0503.jpg

Jalkapallon taustaa:

Arvion mukaan jopa 3,5 miljardia ihmistä joko seuraa tai harrastaa jalkapalloa. Jalkapallon suosio perustuu osin lajin edullisuuteen. Tarvitaan pallo. Ja nappulakengät. Lisäksi laji on kaikin puolin tasa-arvoista harrastajilleen.

Huippuja nousee jatkuvasti niin joukkue kuin yksilötasolla ympäri maailmaa pohjoisesta etelään, teollisuusmaista kehitysmaihin. David Beckman kertoo olleensa kouluaikana surkea pelaaja, Roberto Carlos ansaitsi elantonsa vielä 20-vuotiaana tehtaassa.

Reilu kauppa –infoa:

Reilulla kaupalla tavoitellaan maailmaa, jossa kehitysmaiden viljelijöillä ja työntekijöillä on mahdollisuus turvattuun ja kestävään toimeentuloon sekä mahdollisuus päättää itse omasta tulevaisuudestaan.  Reilu kauppa tähtää köyhyyden vähentämiseen kaupan avulla. 

Reilua kauppaa tukeva kansanliike läpäisee suomalaisen yhteiskunnan. Siihen kuuluu yrityksiä, yhteisöjä ja kulutuspäätöksiä tekeviä kansalaisia.wp_20140803_011.jpg

Maailma muuttuu tekoja tekemällä.

Miten Espoossa toteutuu yhteistyö jalkapallon ja kaupungin välillä?

Espoo sai Reilun kaupan kaupungin arvonimen ensimmäisten kaupunkien joukossa Suomessa vuonna 2009. Arvonimi edellyttää, että kaupunki ja siellä toimivat järjestöt, yritykset, seurakunnat ja muut yhteisöt sitoutuvat Reilun kaupan tuotteiden käyttöön. 

Honka on tunnettu laajaa juniorityötä tekevänä seurana ja yksi Suomen suurimmista kasvattajaseuroista, josta pääsee vuosittain lukuisia nuoria pelaajia nuorten maajoukkueisiin. Seuran tarkoituksena on harrastaa jalkapalloilua kaikilla tasoilla ja tarjota jokaiselle edellytyksiensä mukaista toimintaa. Toivomme, että espoolaiselle jalkapallotyölle olisi jokaisella sarjatasolla parhaat mahdolliset edellytykset. Tätä yhteistä työtä teemme kaikkien alan toimijoiden kanssa.

Yhteistyöstä kertoo parhaimmillaan myös se, että kotiotteluissa töitä tekevät v. 1995-1997 syntyneet espoolaiset nuoret, promotoiminnan merkeissä.  Espoon kaupunki maksaa 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa espoolaisen nuoren töihin kesäsetelillä touko-syyskuun aikana. Työpäiviä nuorella on oltava vähintään kymmenen ja työtunteja vähintään 50. Ja itse on oltava aina aktiivinen, jotta työn saa. Kesäseteli on hieno mahdollisuus nuorillemme ja tässä tapauksessa vielä liikunnan ja ulkoilun merkeissä tehtävä työ!

Yhteistyötä parhaimmillaan monen hyväksi ja iloksi!img_promogirls.jpg

FC Honka on ensimmäisenä espoolaisena urheiluseurana sitoutunut Espoon Reilun kaupan kaupunki -arvonimen tukijaksi. Yhteistyö käynnistyi 4.5. pelatussa Respect-ottelussa, jonka teemana oli toisten ihmisten kunnioittaminen. Jalkapallokentällä vastustajan ja tuomarien kunnioittaminen on reilun pelin lähtökohta. Syrjintää ja loukkaavaa käytöstä ei sallita.

Myös Reilussa kaupassa kyse on toisten ihmisten oikeuksien kunnioittamisesta. Reilun kaupan tuotannossa työntekijöille maksetaan lakien mukaisen palkan lisäksi erillistä Reilun kaupan lisää. Pakistanissa, jossa Reilun kaupan jalkapallot valmistetaan, on Reilun kaupan tuotantoon siirtyminen helpottanut naisten pääsyä työhön. Reilusta kaupasta saamansa lisätulot tuottajayhteisöt voivat käyttää esimerkiksi terveydenhuollon tai koulutuksen kehittämiseen.

3.8.2014 ottelu FC Honka – IFK Mariehamn –yhteistyön kuvaus

Kauniissa säässä pelattiin erittäin mielenkiintoinen ottelu, joka päättyi lopuksi 1-1 tilanteeseen. Ottelu aloitettiin perinteisesti pelaajien esittelyllä. Sitten kuulutettiin yhteistyöstämme sekä siitä, että nimikirjoituksilla varustetut pallot heitetään yleisölle, kuten jokaisessa kotiottelussa tänä vuonna on sovittu tehtäväksi. Tässä ottelussa heittäjät olivat kapteeni Jussi Vasara sekä Ilari Äijälä.

Pallon saivat lapset tai oikeastaan nuoret, jotka olivat erittäin iloisia. Hyvä ja positiivinen henki on ollut kaikissa otteluissa läsnä, kun tällainen ehkä hieman yllätyksellinenkin ”arvonta” suoritetaan. Espoon kaupungin lahjoittamat Reilun kaupan jalkapallot lennätetään kaikissa Hongan kotiotteluissa, kauden loppuun saakka.

Joukkueen kapteeni, Jussi Vasara, toteaa tämänkaltaisen yhteistyön olevan positiivinen asia sekä nuorten itsensä että myös katsomossa olevien vanhempien näkökulmasta katsottuna. Iloisia ilmeitä, hyvää fiilistä!

FC Hongan myyntijohtaja Jussi Honkaheimo kertoo, että yhteistyö on tuonut positiivista palautetta sekä keskustelua jalkapallosta ja muustakin siihen liittyvästä yhteistyöstä eri tahojen kanssa. Myös allekirjoittanut, on erittäin tyytyväinen tämänkaltaiseen yhteistyöhön ja sen keveään, mutta hyvähenkiseen muotoon. Kun yhteistyöhön on päästy ja siitä saatu hyviä kokemuksia, on jo takataskussa mietittynä jatkokehitystoimenpiteitäkin. Eikä ole poissuljettua laajentaa yhteistyötä myös kolmansien osapuolten kanssa.

Tulevaa: Maarianhaminassa pelataan seuraava ottelu, jolloin tiimissä on mukana mm. espanjalaisia pelaajia, kuten Pablo Kounago, eli ns. ”siirtoikkuna” aukeaa 6.8.. Uudet pelaajat ovat erittäin tervetulleita joukkueeseen. Nuoret ja kokeneemmat, yhteistyöllä syntyy paras lopputulos.

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan tulevia otteluita. Paikallisuus yhdistettynä globaaliin toimintaan on merkityksellistä jokaiselle. Ottakaamme oma osuutemme tästäkin mahdollisuudesta. Aloittakaamme vaikka lähtemällä Tapiolaan, seuraavaan FC Hongan otteluun.

PS. Valtavat onnittelut vielä FC Hongan naisille, jotka taistelivat joukkueensa Suomen Cupin voittajaksi!

Nina Fromimg_kjpg.jpg

Espoon Reilun kaupan kannatustyöryhmän varapuheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Honka, jalkapallo, Reilu kauppa, Espoon kaupunki

Suomi on maailman viidenneksi islamilaisin valtio

Lauantai 14.6.2014 - Nina From

Suomessa naisten asema, kuten pohjoismaissa yleensä, on hyvä. Suomessa saatiin äänioikeus naisille kolmantena maailmassa, ensimmäisenä Euroopassa, 1906. Täydellistä tasa-arvoa ei ole, mutta sitä kohti olemme edenneet määrätietoisesti. Saamme käydä koulua, meillä on tasa-arvoiset lähtökohdat. Naisia on edennyt vastuullisiin tehtäviin, johtoryhmiin, yritysten hallituksiin, jopa presidentiksi saakka. Voimme käydä töissä, saamme valita puolisomme vapaasti. Voimme kulkea sellaisissa vaatteissa, kuin haluamme. Saamme ajaa autoa tai moottoripyörää. Saamme kulkea samoissa julkisissa välineissä kuin miehet. Saamme kulkea rauhassa kaduilla. Meidän ei tarvitse pelätä raiskauksia, pahoinpitelyjä, poliisi on usein lähellä. Tiedämme olevamme turvassa, avun ollessa lähellä. Vai onko näin sittenkään?  

Sosiaalisessa mediassa jaetaan sellaista materiaalia, jota katsoessa kalpenee. Naisia, tyttöjä, lapsia raiskataan ja hirtetään lopuksi. Lapsia kasvatetaan väkivalloin, tunteettomasti. Naisia kivitetään kuoliaiksi, laitetaan vankilaan syistä, joita meillä täällä ei voida edes ymmärtää. Ympärileikkaukset. Naisten ja tyttöjen myynti orjiksi, seksiobjekteiksi, bordelleihin, orjatyövoimaksi muihin maihin. Avioliittoja järjestetään, alaikäisiä naitetaan vanhemmille miehille. Tottelemattomuudesta saatetaan heitetään happoa kasvoille. Islamistit ja kristityt tappavat toisiaan erittäin raa’asti esim. Afrikassa. Minkä arvoinen nainen, tyttö, lapsi on?

Ääri-islamistisen väkivallan uhka Suomessa on kohonnut, kertoo Suojelupoliisi julkaisemassaan uudessa uhka-arviossa. Supon mukaan itsenäisesti toteutettujen iskujen uhka on kohonnut Suomessa kuten muuallakin Euroopassa. Tähän on syynä se, että suomalaistenkin osallistuminen esimerkiksi Syyriassa käytävään sisällissotaan on kasvanut. "Tällaisten henkilöiden länsimaalaisvihamielinen maailmankuva sekä mahdollisesti alentunut kynnys ja yksilölliset syyt väkivallan käyttöön ovat uhkaa kohottavia tekijöitä", uhka-arviossa sanotaan. Dagens Nyheter: toukokuussa Ruotsista on lähtenyt Syyriaan taistelemaan diktaattori Bashar Al-Assadia vastaan ainakin kuusi nuorta somalinaista, Norjasta kaksi.

En väitä, että islam on uskonto, joka on raaka, julma, tasapainoton tai muuten sellainen, jota ei voi hyväksyä. Kristinuskon (olen itse evl.lut nyt ja ikuisesti) varjolla, kautta aikojen, on murhattu ihmisiä, yritetty kääntää hyvällä ja pahalla. Monta tarinaa on, liittyen eri uskontojen varjolla tehtyihin julmuuksiin.

Hyväksyn kaikki uskonnot ja on syytä oppia niistä lisää, jotta ymmärtää erilaisuuden siltä osin. Lait ovat kuitenkin maassa sellaiset, joita tulee kansalaisten noudattaa. Meidän ei kannata tehdä kuilua eri uskontojen välille eristämällä eri uskontoon kuuluvat. Meidän tulee nimenomaan oppia hyväksymään toiset uskonnot ja kulttuurit. Kannatan siis uskonnon opetuksen uudistamista kouluissa, lisää tiedon jakamista ja ymmärryksen kasvattamista. Mutta kuten sanottu, laittomuudet ovat laittomuuksia ja maan lakeja on noudatettava.

”Monien islamilaisten maiden lainsäädäntö pohjautuu muilta osin länsimaiseen esimerkkiin. 1900-luvun alkupuolella niissä vallitsi sekulaarin modernismin aatesuuntaus, jossa uskonto pyrittiin rajaamaan ihmisten yksityiselämään. Tämä johti monissa maissa islamilaisen lain merkityksen vähenemiseen.”

Isis eli Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio on islamistinen ääriliike, joka on kasvattanut voimiaan menestymällä sodassa. He tekevät iskuja poliisiasemille ja kutsuntatilaisuuksiin sekä salamurhaavat upseereita. Järjestö on julkaissut netissä videoita, joissa esim. katkotaan kauloja. Isis-johtajien ei tarvitse taistelutahdosta huolehtia. Moni soturi jopa toivoo kuolemaa pyhässä sodassa! Jihadistit ilmoittivat ottavansa käyttöön ankarimman version sharia-laista. Naisten osalta tämä tarkoittaa esim. sitä, että heidän tulisi pysyä kotonaan kunniallisista syistä.

Ennen talibanhallintoa burkaa käytettiin harvoin Afganistanin kaupungeissa. Talibanin otettua vallan vaadittiin naisilta burkan käyttöä kaikilla julkisilla paikoilla. Vielä talibanhallinnon kaaduttua ja burkapakon väistyttyä monet naiset pukeutuvat yhä burkaan oman turvallisuutensa tähden. Burkaa täytyy käyttää tietyillä seuduilla, koska pahimmillaan seurauksena käyttämättä jättämisestä voi olla kivitetyksi joutuminen, mille ei kuitenkaan löydy perusteita islamissa, sillä islamin pukeutumisohjeet ovat suuntaa antavia, eikä niiden laiminlyönnistä ole määrätty rangaistusta "tässä elämässä".

Burka kiellettiin Belgiassa vuonna 2010: kaikki tunnistamista vaikeuttava pukeutuminen on kielletty. Kielto koskee kasvohuivia, pään peittävää huntua maassa saa edelleen käyttää. Vaate kiellettiin Ranskassa naisia alistavana ja maalliseen yhteiskuntaan sopimattomana vuonna 2011. Ranskassa burkan käyttäjä saa 150 euron sakon, mutta käyttöön yllyttänyt jopa 30 000 euron sakon. Samanlainen laki on vireillä Espanjassa.

Musliminaiset käyttävät hijabia (pään ja vartalon peittävää vaatetusta), koska Allah on kehottanut heitä siihen. Muita vähäisempiä syitä on esimerkiksi ehto, jonka mukaan sekä miesten että naisten tulee olla vaatimattomia. Silloin heitä molempia arvioidaan heidän älynsä ja ominaisuuksiensa mukaan, ei ulkonäön tai seksuaalisuuden perusteella. Naisten ei tule pukeutua siten, että he näyttävät miehiltä. Naisten ei tule pukeutua samalla tavalla kuin uskottomat.

Muslimialueiden vaatetus-käytännöt ovat poikenneet toisistaan. Esimerkiksi indonesialaiset, kiinalaiset ja eurooppalaiset musliminaiset eivät ole peittäneet päätään. Afrikkalaisilla muslimeilla taas on ollut kokonaan omat tapansa.

Voisiko jatkossa ottaa esim. EU-maista pakolaisia? Jos ja kun heitä tänne otamme. Voisiko auttaa niitä ihmisiä täällä kaukaisessa pohjolassa, joille kotoutuminen olisi vähemmän haasteellista? Meillä on täällä lähellä sijaitsevissa maissa myös ihmisiä, joita pitäisi auttaa. Mekin lähdimme aikanaan Ruotsiin sekä töihin, että pakolaisiksi. Itä-Karjalasta olemme ottaneet vastaan pakolaisia, läheltä.

Tunnustan. Pelkään muutosta, joka voisi johtaa naisten ja tyttöjen osalta muutokseen. Edellä mainittuun suuntaan. Toivon, että meidän kotouttamisohjelmamme on sellainen, jossa käydään läpi Suomen lait, asetukset sekä tavat toimia, koko perheen kesken. Kerrotaan siitä, miten meillä yhteiskunta toimii, miten naisen ja miehen välillä asioita hoidetaan, miten tasa-arvoisuus täällä toteutuu ja miten sitä työstetään. En halua pelätä ketään tai mitään. En halua rasismia, terrorismia tai muuta ulkopuolista uhkaa ja vaaraa ketään kohtaan.

Pidetään rajavalvonta tiukkana, viranomaisille hyvät mahdollisuudet ehkäistä rikollisuuden ja terrorismin tuloa ja varmistetaan viranomaisresurssit monipuolisesti poliisitoiminnan osalta. Vähennyksiä ei saa enää tehdä.

Toivon, että pelkoni on turhaa ja että saamme jatkaa turvallista elämää Suomessa. Toivon rauhaa kaikkialle.

 

Nina From

1 kommentti . Avainsanat: islam, rasismi, terrorismi, Syyria, SUPO

Nuorisotakuu -tilanne nyt!

Lauantai 7.6.2014 - Nina From

Olin kuulemassa 15:sta eri tahoa, jotka kertoivat tämän hetken tilanteesta, missä nuorisotakuun osalta mennään tai ei mennä. Erinomainen tilaisuus saada tietoa eri näkökulmista, saman asian äärellä työtä tekevistä organisaatioista, kehitysideoista, haasteista sekä mahdollisuuksista ja tuloksista.

Nuorisotakuu käynnistyi viime vuoden alussa. Tavoitteena on taata jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30 –vuotiaalle vastavalmistuvalle työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Osana nuorisotakuuta toteutetaan koulutustakuu. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan jatkomahdollisuus lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin.

Hallitusohjelmassa on nuorisotakuun toteuttamisen rahoitukseen linjattu 60 milj. euroa vuodessa: koulutustakuu 24 milj., työllisyystakuu 28 milj, etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta 8 miljoonaa euroa.

Tuloksia: Nuorten työttömyys on noussut nuorisotakuun voimassa olon aikana. Vuoden 2013 aikana kuukauden lopussa oli TE-toimistoissa keskimäärin 38 343 työtöntä nuorta työnhakijaa, kun vastaava luku ed. vuonna oli 31 830. Vuoden 2014 1. kvartaalilla oli keskimäärin 41 000 alle 25-vuotiasta työtöntä työnhakijaa, kun ed. vuoden luku vast. ajalta oli keskimäärin 38 000. Hyvää on se, että nuorten työttömyys on edelleen lyhytaikaista (ka 12 vkoa), verrattuna muihin ikäryhmiin (ka 45 vkoa). Hyvää on myös se, että nuoriin kiinnitetään huomiota. Toisaalta tilanne työttömyyden ja syrjäytyneiden osalta, olipa ikä mikä tahansa, on karmea!

Nykyinen ja viimeaikainen talouspolitiikka ei ole millään lailla kylläkään tukenut Suomen vahvistumista ja sitä kautta kasvun tielle pääsyä. Olemme kurjistumisen tiellä, kun jatkuvasti leikataan, myydään valtion omistuksia huonoon hintaan sekä lisätään veroja. Yt-neuvotteluissa ei toimita, kuten ennen oli tapana (+lomauteta) vaan nyt laitetaan ihmisiä kilometritehtaalle ja jäljelle jäävät työntekijät saattavat jonkin ajan kuluttua uupua lisääntyvien työtehtävien määrän kasvaessa. Kurjistumisen tiellä ostovoima heikkenee, kauppoja ja palveluita vähennetään, verotulot pienenevät = oravanpyörä.

Listaan muutamia esille tulleita haasteita:

-kunnat ja kuntien sisällä sijaitsevat eri alueet saattavat poiketa toisistaan huomattavasti. Myös toimijat ovat erilaisia eri alueilla.

-liian monia ”luukkuja”, joista pitää palvelua osata hakea

-byrokratia on suurta

-perusrahoitus on puutteellista ja siihen on tehty ja tulossa supistuksia. Kuitenkin perusasiat olisi tärkeintä saada kuntoon. Sen sijaan hankkeita on liikaa ja niihin ohjataan liiaksi myös vähäisiä resursseja sekä rahan että henkilöstön suhteen.

-tuki ja ohjaus ovat puutteellisia

-päällekkäistä työtä tehdään paljon

-on olemassa paljon psykosomaattisia haasteita, tarvitaan enemmän ohjausta, kuntoutusta, etsivää nuorisotyötä ja varhaista puuttumista eli tunnistetaan haasteet, mutta ei kyetä ohjaamaan resursseja oikein

-syrjäytymiskäsite olisi avattava; kuka haluaa kuulua ko. ryhmään?

-yhteistyön tekeminen ja sen parantaminen ovat oleellinen osa kehitystä ja tällä hetkellä puutteita on

-varhaisen puuttumisen malli: paljon on puhetta, mutta vähän tekoja

-oppivelvollisuusiän nosto: tulee toteutuessaan viemään valtavan määrän rahaa, hidastaa nuorten saamista työelämään ja jatkokoulutuksiin sekä on vain kosmeettinen toimenpide, jonka vaikutus sellaisiin nuoriin, jotka tarvitsisivat ihan muunlaista apua kuin koulun penkillä istumisen lisäämistä, on heikentävä (60 000/4-5 000)

-tietosuojalainsäädäntö estää tehokasta toimintaa, on jopa syrjäyttämisen väline

-nuoria ei aidosti kuunnella eikä oteta mukaan suunnitteluun

-viestintä ja tiedotus ontuu monessa suhteessa. Sekä viranomaisten ja yhteistyötahojen kesken että asiakaspalvelutilanteissa.

-harkinnanvaraisen kuntoutuksen leikkauksista on luovuttava

-matalan kynnyksen palveluita on liian vähän. Miksi ei ole kynnyksettömiä palveluita?

-perusasiat ontuvat: perusterveydenhoito, päihde- ja mielenterveystyö: saatavuusongelma, OPOt ja kuraattorit: resurssipula

-nykyisessä työlainsäädännössä on paljon parannettavaa

-TE-toimistot ovat kankeita ja toiminta byrokraattista (olipa asiakkaana perusihminen tai työllistäjä eli yritys.

-Sanssi—kortin käyttö ja tunnettuus on minimaalista.

Kun listasin esille tulleita haasteita, jokainen jo näkee, mitä pitäisi tehdä. Teot eivät ole mahdottomia jos aidosti halutaan parantaa nykytilannetta. Lisäksi alla muutamia konkreettisia ehdotuksia:

-jalkatyö nuorten keskuuteen: tuo tulosta

-maahanmuuttajanuoriin panostettava

-vanhemmille tuki ja apu, jotta pääsevät kiinni työelämään: toimivat esikuvina lapsilleen: millaisen mallin annamme

-säännöllinen näkyvyys ja viestintä eri tahojen osalta (esim. nuoret duuniin 2014 –hanke)

-yksilöllinen huomiointi keskiöön

-yrittäjien tukeminen: miten työllistää nuori, selkeämmät ohjeet ja neuvontaa tehostettava

-rekrytointitapahtumien järjestäminen, yritysten mukaan ottaminen entistä vahvemmin ja viestinnän tehostaminen

-kesätyösetelin jakaminen ihan joka kesä, ihan joka kunnassa

-hyväksi havaittujen toimintamallien monistaminen (esim. Vantaalla tehty erittäin hyviä toimenpiteitä mm. Vantaan PETRA, Järvenpään Nuorisokeskus, Mäntsälän Avain, Helsingin Respa ja Avoin Ammattiopisto, Yrittäjyyden starttipaja)

-alle 30 –vuotiaana eläkkeelle: nuori jää totaalisesti yksin! Yksin jääminen ei tee kenellekään hyvää.

-rahoituksiin saatava jatkuvuutta: esim. Vamos –palvelut tekee erittäin tärkeää työtä nuorison hyväksi. He tekevät jalkatyötä konkreettisesti mm. kaduilla ja pyrkivät saamaan nuoren kiinni yhteiskuntaan. Kuitenkin heidän rahoitus vahvistetaan vuosittain. Tämä tekee haasteelliseksi kehittää toimintaa ja saada pidettyä hyvät työntekijät mukana (määräaikaisuus). Rahoitushaasteen lisäksi he listaavat isoksi ongelmaksi masuntopulan. Kolmantena kohtana mainitaan puutteelliset mielenterveyspalvelut.

-OAJ:n terveiset ovat erityisesti: pidetään huolta perusopetuksen tasosta ja laadusta. Leikkauksista on luovuttava. Yhtään lisäleikkausta ei saa tulla! Työtä tulee arvostaa, lasten tulee saada yksilöllistä apua. OPOjen lisääminen sekä koulutuksen varmistaminen.

Minusta nämä kaikki asiat pitäisi olla itsestään selviä eli suomalaisen yhteiskuntamme perusasiat hoidettu mallikkaasti. Mikään näistä ei ole ylitsepääsemätön tai liian vaikea toteuttaa. Sanoista tekoihin!

Nina From

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuorisotakuu, Ihalainen, oppisopimus, koulutus, työttömyys

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »