Uudenmaan perussuomalaiset juoksivat Lastensairaalalle!

Share |

Sunnuntai 9.3.2014 - Nina From, PS Espoo


wp_20140307_005.jpgUusi Lastensairaala 2017 -hankkeen tukiyhdistys aloitti viime vuonna varainhankinnan uuden valtakunnallisen lastensairaa­lan rakennuttamiseksi. Tavoitteena on kerätä 30 miljoonaa euroa lahjoituksina yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Lahjoituksien avulla Helsinkiin nousee uusi, lasten erikoissairaanhoitoon kes­kittynyt huippuyksikkö vuoteen 2017 mennessä. Tarve on akuutti, mutta ilman yksityistä rahoitusta sen rakentaminen siirtyisi pitkälle tulevaisuu­teen. Tämän vuoksi osa julkisen sairaalan rahoituksesta on päätetty kerätä historial­lisella tavalla yrityksiltä ja yksityishenki­löiltä.

Kolmasosa keräystavoitteesta vielä keräämättä!

Tähän mennessä rahaa on lahjoitettu runsaat 21 miljoonaa euroa. Kansalaiskeräyksen wp_20140307_004.jpgkokonaistavoite on 30 miljoonaa euroa.

Winter Run avasi 7.3.2014 juoksutapahtumien summan, joka liittyy Run for Good 2014 –juoksutapahtuma sarjaan. Tapahtuman keulakuvana oli olympiajuoksija Kirsi Valasti. Juoksuilla on tarkoitus kerätä yhteensä 50 000 euroa sairaalan hyväksi. Perjantaina mukana järjestävänä yleisurheiluseurana oli KU-58. Paikka oli Hakunilan urheilupuisto ja juoksu tapahtui lumessa. Sarjoja oli sekä kilpailijoille että kuntoilijoille. Juoksu maksoi 40/50euroa riippuen ilmoittautumisajankohdasta. Lahjoitus sairaalalle per juoksija oli 20euroa.

Avajaisjuoksuun toivottiin osallistuvan 200–500 juoksijaa, jolloin lastensairaalalle kertyisi tukea 4 000–10 000 euroa. Juoksijoita oli reilut 200 henkeä. KU-58 seuran puheenjohtaja Harri Mannermaa mainitsi puheessaan pienet purot, joista tulee suuria. Häneltä oli mm. kysytty, mihin toinen puoli tuotoista menee. Vastaus oli, että järjestyskustannuksiin (kahvi, pulla yms.) sekä vantaalaisten yleisurheilijanuorten eli KU-58 toiminnan tukemiseen. Kyseessä oli talkootyönä tehty projekti, jolloin käytännössä kaikki tuotto meni lyhentämättömänä hyvään tarkoitukseen.

Espoolainen perussuomalainen, Ossi Savolainen bongasi juoksutapahtuman. Hän vinkkasi siitä allekirjoittaneelle ja asia lähti liikkeelle, saman tien. Aikaa oli noin viikko ja innostus kova. Hieman erilaista hyväntekeväisyyttä siis tiedossa!wp_20140307_008.jpg

Jostain kehkeytyi ajatus, että voisiko tätä pyrkiä laajentamaan Uudenmaan perussuomalaisiin: yhteys Pekka Sinisaloon saman tien. Hän innostui asiasta ja yksityiskohdat hiottiin hienosti yhteistyöllä. Sovittiin, että lähdetään liikkeelle pikaisesti hoitamalla piirisihteerin kautta tieto Uudenmaan paikallisyhdistyksiin ja katsotaan, moniko ehtii pikaisella aikataululla mukaan. Ja ehti: Loviisasta Paula Järvinen ja Tuusulasta Eetu Nieminen, Espoosta allekirjoittanut ja em. Ossi.

Hiki tuli ennen ja jälkeen juoksun. Jännitettiin, saadaanko edustusvarustus kuntoon, ilmoittautuminen suoritettua, löydetäänkö toisemme juoksupaikalta ja jaksetaanko juosta lumisohjossa tuo 5 kilometriä. Neljän porukassa hölkättiin hyvässä hengessä ja jaettiin kokemuksia kunkin alueelta, haasteista ja ratkaisukeinoista. Keskustelu juoksun lomassa oli vilkasta ja antoisaa. Neljän rintamassa tultiin maaliin ja todettiin, että kannatti!

Kiitän kaikkia projektissa mukana olleita ripeistä otteista, päätöksenteosta ja tositoiminnasta. Tehokasta, kerrassaan. Täytyy myös sanoa, että kaikilla tuntui olevan kiinnostusta jatkossakin olla mukana vastaavantyyppisissä tapahtumissa. Tällä tarkoitan sekä erilaista osallistumista, liikunnallista ja hyväntekeväisyysprojektissa mukana oloa. Tuli hyvä mieli ihan kaikille ja sitä haluamme jatkossakin.

Ja jos jotakuta kiinnostaa juoksuaika, niin sehän oli 37,50 ihan meillä kaikilla, koska rintamamme piti!

Seuraavat juoksutapahtumat, joilla voi hanketta tukea, ovat mm. toukokuussa järjestettävä Tyttöjen Kymppi, heinäkuussa Vierumäellä juostava Pullukka Puolimaratonille ja syyskuussa vuorossa on Pääkaupunkijuoksu, jossa vaihtoehdot ovat puolimaraton ja 10 km.

Tanja Piha toimii juoksutapahtumien osalta yhteisön vetäjänä. Hän kertoo, että Suomessa hyväntekeväisyysjuoksujen sarjat ovat olleet harvinaisia. Tavoitteena on saada inhimillisten ja urheilullisten tavoitteiden toteuttamiseksi mukaan tuhansia juoksijoita. ”Moni yritys on lähtenyt mukaan lastensairaalatalkoisiin. Nyt on urheilullisten kansalaisten vuoro”, Piha kannustaa.

uusilastensairaala2017.fi sivuilta saat lisää tietoa tärkeästä hankkeesta sekä siitä, ketkä ovat jo mukana tukemassa toimimalla ja ketkä ovat muilla keinoin mukana tässä.

Urheilullisin terveisin ja seuraavaa, ehkä yhdessä PS liikkujien kanssa juostavaa, Pullukka Puolimaratonia odotellessa, toivotan hyvää alkavaa kevättä.

Nina From

Lisätietoja:
https://www.facebook.com/pages/Winter-Run/216265795221059?fref=ts
http://www.ku-58.fi/kilpailut/aikuisten_kilpailut/winter-run/

Avainsanat:

Uusi lastensairaala, Run for good 2014, Winter run

Avainsanat: lastensairaala, lastensairaala2014, juoksu, Run for Good 2014


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Lähettääksesi kommentin sinun tulee kirjoittaa alla oleva merkkijono kenttään