HOK-Elannon vaalit ovat ohi: kiitos Sinulle!

Maanantai 9.5.2016 - Nina From


Kiitos kaikille 77 äänensä allekirjoittaneelle antaneelle. Valitettavasti tällä kertaa tulos ei riittänyt siivittämään minua edustajistoon. Harmillista. Osaamista ja kokemusta kaupan alalta kun on enemmän kuin monella muulla yhteensä.

Jos mietin, mistä syystä tulos jäi heikoksi. Ensinnäkin yllätys oli se, että esim. 91 –vuotias Konalassa (Helsinki) asuva mummini ei tiennyt, että saa äänestää Uudenmaan ehdokasta tai muitakaan. Hän oletti, että voi äänestää vain helsinkiläistä. Mielenkiintoista, koska hän ei ole dementikko, lukee paljon, katsoo uutisia ja ajankohtaisia ohjelmia. Ehkä viesti oli jäänyt hämäräksi, ketä voi äänestää. Toinen, mihin kiinnitin huomiota oli vaalikone. Olen täyttänyt tähän ikään mennessä vaalikoneita aika moniakin. ZEF tekee yksinkertaisia sellaisia. Tämä ei ollut. Ei täytettäessä eikä tietoa etsiessä. Kolmanneksi listaan tunnettuuden. Lähes kaikki HOK-Elannon edustajistoon valitut ovat istuvia tai olleita kansanedustajia. Yksi ex-presidentin puolisokin joukosta löytyy.

Olen todella yllättynyt tuloksesta. Jotenkin ajattelin, että näissä vaaleissa äänestetään ihan peruskaupankäyttäjiä, riippumatta asemasta. Mutta kyllä niin on, että markkinointi ja julkisuus. Kumman valitset: tuntemattoman nimen vai tunnetun. Niinpä!

Itse kritisoin kylläkin sitä, että en riittävästi panostanut markkinointiin, viestintään ja mainontaan. Näin on, että tulee huomatuksi, kun tekee riittävästi töitä sen eteen ja käyttää euroja markkinointiviestintään.

Joka tapauksessa olen toki tyytyväinen, että sain kannustusta ympäri Suomen ja vihjattiin, että ääniäkin ropisi muualta kuin PK-seudulta. Se oli miellyttävää ja yllättävää. Kiitos siitäkin.

Joka tapauksessa demokratia voitti ja vaalit olivat lailliset ja ovat lainvoimaiset, eli eniten ääniä saaneet: Onnea teille kaikille, tasapuolisesti!

Tässä vielä tuloksia yleisesti:

HOK-Elannon vaalit 2016: yli 153 000 äänesti

HOK-Elannon edustajiston vaaleissa äänesti kaikkiaan 153495 asiakasomistajaa, kun vastaava määrä edellisissä vaaleissa oli 116 357. Äänestysaktiivisuus nousi 21 %:sta 26 %:n. Mahdollisuutta äänestää internetin kautta käytti kaikkiaan 71086 jäsentä eli 46,3 prosenttia äänestäneistä (40204 ja 34,6 %).

Osuuskauppa on aidosti demokraattisesti hallittu yritys, jonka ylimmässä päättävässä elimessä vaikuttavat ne ehdokaslistat ja henkilöt, jotka vaaleissa saavat eniten ääniä. On tärkeää, että edustajiston kokoonpano vastaa laajan omistajakunnan näkemyksiä osuuskaupan hallinnosta.

Aurinkoista kevättä toivottaen,

Nina From

Avainsanat: HOK-Elannon vaalit, S-ryhmä, edustajisto, vaalit


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini