Perussuomalainen puoluetapahtuma, Oulu 2-4.5.2014

Maanantai 5.5.2014 - Nina From


Kiitos Oulu. Olipa miellyttävä käydä, taasen. Kaikki toimi erinomaisesti, kuten aiemmillakin oulu_jaahalli_ts.jpgkerroilla. Saimme kokoustaa muuten uunituoreen suomenmestarin, Oulun Kärpät, jääkiekkoareenalla. Ja meitä oli paikalla lähes 600, ympäri Suomen.

Perussuomalaiset rp. on sekä sisäiseltä demokratialtaan, että yhteiskuntapoliittisilta linjauksiltaan muista puolueista poikkeava puolue. Jokainen jäsen voi vaikuttaa puolueen keskeisiin päätöksiin. Muissa puolueissa edustuksellinen demokratia (puolue-eliitti) päättää puolueensa ohjelmista, linjauksista ja johtohenkilöistä. Perussuomalaiset toimivat kuten demokratiassa tulee toimia.

Kokousta pidettiin monta tuntia sekä lauantaina että sunnuntaina. Oli linjauksia, puheita, evästyksiä, toimintakertomuksia, päätösasioita ja paljon muuta virallista sekä esityksen mukaista toimintaa. Erityisen mainiota oli taasen nähdä ja kuulla vanhojen tuttujen sekä uusien tuttavuuksien mielipiteitä, kokemuksia sekä ratkaisuehdotuksia maamme hyvinvoinnin parantamiseksi. Verkostoituminen samanhenkisten kanssa on mahtavaa. Kaikesta ei tarvitse olla eikä voikaan olla samaa mieltä, mutta keskustella kannattaa ja löytää sitten parhaat mahdolliset keinot edistää yhteisiä asioita.

Välikommenttina on pakko kysyä lukijalta: onko todella niin, että perussuomalaisena edustaa jotain väärää suuntaa, väärää lahkoa väärää jotain, mitä ei edes pysty ymmärtämään? Miksi kysyn näin? Koska vieläkin kuulee ja näkee asenteellisuutta meitä perussuomalaisia kohtaan. Sitä en voi ymmärtää siksi, koska perussuomalaiset nimenomaan haluavat suomalaisille parempaa. Meidän omalle kansallemme! Miten se voi jonkun mielestä olla kummallista tai väärää tai jopa johtaa syrjintään? Suomessa! Meidän itsenäisyyden puolesta on taisteltu, verta vuodatettu moneen kertaan. Emme me halua myydä itsenäisyyttämme, me perussuomalaiset!

EU-ehdokkaitamme on 20, erilaista, erinomaista. En lähde tässä erittelemään, millaisia taustoja he omaavat, mitä kullakin erityisesti on fokuksessa. Kaikilla meillä on kuitenkin puolueen linjaukset EU-asioihin. Niihin voi tutustua mm. osoitteessa: www.perussuomalaiset.fi. Ne ovat myös painetut esitteeksi ja jaossa tori- ja markkinatapahtumissa, joissa aktiivisesti perussuomalaiset ovat läsnä. Kansan parissa. Muutaman asian nostan kuitenkin tässä esille, mitä ohjelmamme sisältää:                               

olemme EU-kriittisiä ja haluamme muutosta. Emme halua syventää liittovaltiokehitystä vaan haluamme säilyttää kansallisen itsenäisyyden ja vahvistaa sitä. Olemme ehdottomasti Kreikalle annettujen sekä vastaavien tukipakettien myöntämistä vastaan: piikki kiinni! Mutta haluamme olla osana Eurooppaa, kuten olemmekin ja vahvistaa esim. kaupankäyntiä.

Kannattaa tutustua EU-ehdokkaisiimme tarkemmin, tavata heitä ja olla yhteyksissä, kysellä ja saada vastauksia. Ja lopuksi: äänestää! Jos et äänestä, hyväksyt nykyisen toiminnan. Hiljaisuus on myöntymisen merkki!

Kiteytän omalta osaltani keskusteluista viikonlopun vahvan viestin Suomen talouden ja maailman tilanteen osalta näin: ykkösenä nähtiin omavaraisuuden varmistaminen ja asteiden nosto. Meidän tulee ehdottomasti tukea yrittäjyyttä ja työllistää Suomessa. Kasvattaa omavaraisuutta, olipa kyseessä vaikkapa maanviljely tai energiatuotanto. Että Suomeen tuodaan haketta Venäjältä! Suomessakin on raivattua metsää ja kannot mätänevät maille, koneisiin on investoitu. Mutta mikä on energiapolitiikkamme tällä hetkellä? Entä maanviljely: ruista tuodaan ulkomailta suomalaisiin tuotantolaitoksiin! Miksi? Koska rukiin viljely ei viljelijälle tuota riittävästi elantoa, vaikka pitäisi! Onkohan EU:sta jotain tukia muuten jäänyt neuvottelematta Suomen suuntaan? Kyllä suomalaisetkin olisivat varmasti valmiita tukemaan suomalaista tuotantoa ennemmin kuin muiden maiden maanviljelijöitä, jotta takaamme puhtaamman ruuan ja varmistamme sen, että saamme mitä haluamme syödä itse, mitä haluamme syöttää lapsillemme tai vanhuksillemme!

Aloittakaamme jokainen talkoot itse: ostakaamme ostoskoriimme Suomessa tuotettua elintarviketta, tuotteita sekä palveluita. Siten työllistämme, saamme verotuloja Suomeen ja vahvistusta itsellisyyteemme. Oletko mukana?wp_20140504_001.jpg

Nina From

Kuvat: Oulun jäähallin kokous sekä pienin kokousosallistuja ikuistettuina

Avainsanat: Oulu, yhteiskunta, Suomi, EU, omavaraisuus, maanviljely, yrittäjyys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini