Espoo tiedottaa 5.2.2016 -Niipperin koulu

Share |
08.02.2016

Niipperin koulu suljetaan opetuskäytöstä ja opetus järjestetään muualla
Niipperin koulun henkilökunta, oppilaat ja oppilaiden vanhemmat ovat viestineet sisäilmaongelmista. Sisäilmaa on tutkittu sekä tehty sisäilmaa parantavia korjauksia, mutta valitettavasti ne eivät ole tuottaneet toivottua tulosta.

Espoon seudun ympäristöterveys on tehnyt 21.1.2016 ja 28.1.2016 Niipperin koulussa tarkastuksen ja toteaa, että tarkastusten, saatujen tietojen ja asiakirjojen perusteella olosuhteet koulurakennuksessa ovat sellaiset, että niistä voi aiheutua terveydensuojelulain tarkoittamaa terveyshaittaa käyttäjille.

Tilapalvelujen, opetustoimen ja ympäristöterveyden asiantuntijoiden neuvottelujen tuloksena Tilapalvelut-liikelaitoksen tilapalvelupäällikkö on 5.2.2016 päättänyt sulkea Niipperin koulun opetuskäytöstä 29.2.2016 alkaen.

Sulkeminen tarkoittaa sitä, että opetus järjestetään muualla kuin Niipperin koulussa 29.2. alkaen.  Alustavan suunnitelman mukaan opetus siirretään Lintuvaaran kouluun (luokat 3A, 3B ja 4A) sekä Lintumetsän koulun pihassa oleviin siirtokelpoisiin koulutiloihin (muut opetusryhmät).

Oppilaiden kuljetus Lintumetsään ja Lintuvaaraan järjestetään tilausbusseilla.

Asia valmistellaan opetusjärjestelyiden osalta päätettäväksi 17.2.2016 pidettävään opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokoukseen.
Tämän vuoden aikana selvitettäisiin myös Niipperin koulutilojen vaihtoehtoja mahdollisen peruskorjauksen tai purkamisen kannalta.


Lisätietoja:

Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtaja Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683, maija.lehtinen@espoo.fi


Opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen, puh. 050 511 3398, kaisu.m.toivonen@espoo.fi

___________________________________________

Pirkko-Liisa Merikoski
viestintäsuunnittelija/ kommunikationsplanerare/ Communications Planner
puh. +358503209719
pirkko-liisa.merikoski@espoo.fi

Tekninen ja  ympäristötoimi/ Teknik- och miljösektorn/ Technical and Environment Services
PL 49/ PB 49 / P.O.Box 49 (Virastopiha 2 C)
02070 ESPOON KAUPUNKI/ ESBO STAD/ CITY OF ESPOO, FINLAND
03.11.2018Ravintola Henricus voitti Luomu SM -kilpailussa
21.10.2018Kulttuurin ja taiteen etujärjestö Kulta aloittaa toimintansa
29.08.2018Omnia satsaa vahvasti alueen elinvoimaisuuden ylläpitämiseen
10.06.2018Tapiolan keskukseen uusi korkeatasoinen hotelli
30.05.2018Omnialle kaksi hopeamitalia Taitaja2018 -kisoissa
12.04.2018Zodiak Uuden tanssin keskus on Vuoden Teatteri 2018!
14.03.2018Kulttuurilautakunnan 13.3.2018 kokouksen päätösasiat
12.12.2017spoon kulttuurilautakunnan päätökset 12.12.2017
18.11.2017Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi Maarit Henttonen
17.10.2017Espoon työväenopiston ja Espoon aikuislukion palveluedellytysten turvaaminen

Siirry arkistoon »