Pakkohoito vai avohoito? Päihdeäidit

Sunnuntai 3.11.2013 - Nina From, PS Espoo

Tämä asia jakaa mielipiteitä. Kannatanko pakkohoitoa vai avohoitoa? Olen periaatteessa pakkohoidon kannalla. Mutta nämä eivät ole toisensa poissulkevia asioita, päinvastoin. Ennemminkin lisäisin ennaltaehkäisevää toimintaa, perheneuvontaa ja kouluissa tapahtuvaa päihdeasioista kertomista. Faktojen lisäksi paras tiedon tuoja on sellainen kertoja, jolla on omakohtaista kokemusta.

Tutkimusten mukaan n. 6 %:a odottavista äideistä on päihderiippuvaisia. Vuosittain 3 600-6 000 sikiön kehitys on vaarassa äidin päihteidenkäytön takia. Alkoholin vaurioittamia lapsia syntyy joka vuosi n. 650.

Lähde: Länsiväylä 2.-3.11.2013

Nämä ovat tietysti tutkimuksellista dataa. Totuus on varmasti toinen, eli määrät ovat suuremmat. Minua hirvittää! Jos vuodessa siis syntyy n. 650 vaurioitunutta lasta, viiden vuoden aikana heitä on 3 250. Kymmenessä vuodessa määrän pysyessä samana: 6 500 lasta!

Minusta yksikin on liikaa. Minusta ei ole oikein, että lapsella ei ole mitään oikeuksia, mutta aikuisella näyttää olevan. Enkä nyt syytä äitejä, jotka ovat koukussa päihteisiin, he varmasti tajuavat tilanteen, mutta ovat voimattomia tilanteeseen nähden. Ja tarvitsevat todellakin apua. Niin varhain, kuin mahdollista. Ja tietyissä tilanteissa pitäisi käyttää jopa pakkokeinoja. Itse en ole asiantuntija sanomaan, missä menee pakon ja missä avohoidon raja. Uskon kyllä, että ne, jotka näiden asioiden, ihmisten ja tilanteiden kanssa toimivat, ovat parhaita määrittelemään rajat ja kertomaan ne viranomaisille ja päättäville tahoille (jos ja toivottavasti, kun kysytään!), jotta saadaan aikaan parhaat mahdolliset ratkaisut.

Yksi auttamisen toimintamalli on Pidä kiinni –ohjelma, joka on suunniteltu huume- ja päihdeongelmaisille äideille.  Kohderyhmä on raskaana olevat äidit sekä alle kolmevuotiaiden lasten perheet. Tavoitteena on  tukea äidin päihteettömyyttä, vanhemmuutta ja arjen taitoja. Kuntoutuksessa on vuosittain noin 250 perhettä.

Esimerkiksi Espoossa toimii ensikoti Helmiina ja avopalveluyksikkö Esmiina. Tulokset ovat olleet erittäin positiivisia. Suurin osa äideistä kuntoutuu niin hyvin, ettei lapsia tarvitse ottaa huostaan. Espoossa on ollut 33 perhettä kuntoutuksessa, joissa on ollut 27 vauvaa. Tarvetta on myös muualla maassa riittävien palveluiden saamiseksi.

”Ilman kuntoutusta en usko, että olisin tässä tilanteessa. Se oli turva-asema, jossa annettiin hyvät työvälineet elämään lapsen kanssa” kertoo helsinkiläisäiti. Hänellä on takanaan vuoden kuntoutus ja muutto omaan kotiin on suoritettu.

Äidin päihteidenkäyttö on yleisin syy pienten lasten huostaanottoihin. Jos ei kyetä ymmärtämään päättäjätasolla näitä asioita, kyseessä kun taas ovat apua tarvitsevat ihmiset, niin voisiko tätä ajatella edes kustannusten kannalta: mitä maksaa mahdollinen yhteiskunnallinen tuki, perheen osalta, varhaiskasvatuksen osalta, koulutuksen osalta, työllistämisen osalta, loppuelämän osalta? Jos näin karrikoin asiaa, yleisellä tasolla. Luulisi siinä vaiheessa päättäjiäkin kiinnostavan, kun ladattaisiin eurot tiskiin. Tärkein asia on kuitenkin ihmisen hätä ja avuntarve. Kun sitä tarvitsee, pitäisi meillä Suomessa olla hyvä verkosto, riittävät resurssit ja osaaminen, jotta voimme auttaa niitä ihmisiä selviytymään. Tämä on meidän ihan kaikkien etu, lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä.

Neljänä vuonna eduskunta on lisännyt huume- ja päihdeäitien hoito-ohjelman budjettiin. Järjestelmä ei toimi, koska päätökset tehdään vuosittain. Tällä on väistämättä vaikutusta kuntoutuksen järjestämiseen. Onhan se jo henkilökunnankin kannalta epämiellyttävä tilanne elää epävarmassa tilanteessa, jatkuuko työ vai eikö jatku, henkilökohtaisellakin tasolla. Euromäärällisesti puhutaan 1,5 miljoonasta eurosta, joka siis valtion budjetista tulee tai ei tule. Toimintaa tukee myös Raha-automaattiyhdistys, joka ei varmastikaan ole itsestään selvyys, ei tukisumma eikä päätös vuosittaisesta jatkumosta.

Mielestäni on käsittämätöntä, että Ensi- ja turvakotien liiton Pidä kiinni –hoitojärjestelmä ei saanut rahoitusta valtion ensi vuoden budjetista!

Peräänkuulutan nyt todellakin päättäjien osalta arvovalintoja! Apua tarvitaan, sitä on myös saatava!

Yksikin normaaliin elämään saatettu äiti, saatikka terveenä syntynyt lapsi on sen arvoinen!

Syntymättömien ja syntyneiden lasten puolesta,

Nina From

Pieni kiusaaminen kasvaa isoksi -kasvatus, puuttuminen, välittäminen

Tiistai 23.4.2013 - Nina From, PS

Aloin pohtimaan omaa elämääni. Lähdin lapsuudesta. Muistan siitä harmittavan vähän, mutta yritän kuitenkin kertoa jotain.

 Siihen aikaan äitiyslomat olivat muutaman kuukauden pituisia. Minut vietiin hoitoon viereisen pihan ”Aunelle”. Olin Aunen hoitolapsi kuuteen ikävuoteen saakka. Siitä ajasta minulla on positiivisia muistoja, mutta on myös muutama asia, jota en unohda. Mm. heidän tapettinsa kuvio ja väri näkyvät vieläkin jossain mielikuvissani. Miten minä sen muistan? Olin silloin tällöin seisomassa tai istumassa nurkassa. Muistaakseni olin aika kiltti lapsi, mutta kasvattajan mielestä tein toki jotain päättömyyksiä, jolloin rangaistus oli: nurkka. Kiusaamista en harrastanut itse, mutta muutaman kerran sain kuulla olevani  ”frommipommi”. Muistan sen toki vieläkin. 

 Ala-asteella kuuluin niihin, joita ei kiusattu. Luokallani oli kyllä muutama oppilas, joita kiusattiin. Opettajalla oli suosikki, lettipäinen tyttö. Ja ”inhokki”, joka sai välillä liidusta osuman tai jonkinlaista ”karhunkävelyä hiuspehkossaan”. Minulle opettaja piti kerran puhuttelun, kun olin kirjoittanut tästä kauppiaan pojasta ihailevan aineen (Mikalla oli Leviksetkin). En olisi saanut tykätä hänestä, koska poika oli ”villihkö” vaan minun olisi pitänyt tykätä toisesta Mikasta (rauhallinen ja mukava, kiltti poika), joka tykkäsi minusta. Yhden kerran muistan ala-asteella, kun luokkamme tyttö suuttui minulle jostain (muistaakseni nelis-pelissä), heitti minua mm. puukengällä ja käyttäytyi hyökkäävästi. Kunnes sitten kellot soivat sisään ja kahina äityi sisäänmenojonossa. Tarrasimme toisiimme kiinni oikein kunnolla. Muistan vetäneeni häntä tukasta niin, että varmasti tuntui. Asia selvitettiin luokassa, opettajan puuttuessa asiaan. Sepä loppui siihen.

Yläasteella olin ystäväni kanssa illalla luistelemassa. Kolme vuotta vanhempaa tyttöä tuli ympärilleni, alkoi sylkeä, haukkua ja töniä. Ihme kyllä, pääsin jotenkin karkuun. Seuraavana päivänä menin ilmoittamaan asiasta luokanvalvojalle. Asia otettiin heti käsittelyyn, tytöt joutuivat puhutteluun ja pyytämään minulta anteeksi. Se loppui siihen.

Lukiossa tunsin itseni ulkopuoliseksi. Olin vaihtanut koulua ja asuinaluetta. Minulla on todella hyviä ystäviä muutama, en kuitenkaan ollut ”suosittujen joukossa”. Lentopallojoukkueen kapteenina sain olla hyvässä seurassa, oletan, että joukkuelajin parissa itsetuntoni pysyi hyvällä tolalla, oli kavereita. Välillä ahdisti, kun ei saanut kutsuja kaikkiin bileisiin, mutta siitäkin selvittiin.

Ajattelen vanhempiani, jotka olivat vanhemmiksi nuoria. He kävivät molemmat töissä. Ei tullut mieleenkään kertoa heille mitään näistä tapahtumista, jotenkin ne piti itse selvittää. Siltä ainakin silloin tuntui. Mistä kuitenkin sain idean kertoa esim. kiusaamisesta opettajalle? Miten luotin siihen, että kun kerron ja hetimiten, asiat selvitetään ja selviävät?

Omien lasteni kohdalla ajattelin kuitenkin asiaa niin, että otan heti kiusaamisen puheeksi, kun aloittavat tarhan ja koulun. Tarhassa tytöt olivat eri ryhmissä. Toisessa ryhmässä asiaa kysyessäni vastattiin: ”meillä puututaan heti kiusaamiseen, meillä on nollatoleranssi ja välineet hoitaa tilanteet”. Toisessa ryhmässä minua katsottiin kummasti ja vastattiin: ”ei meillä ole mitään kiusaamisia, ei ole mitään ongelmia”. Hmmm… Tunsin kuitenkin hyvää mieltä siitä, että kysyin. Auttoiko se, en tiedä.

Tytöt menivät kouluun. Tein samat kysymykset molempien tyttöjen opettajille. Ihan hyviä vastauksia sain. Hoidetaan kyllä. Otetaan vakavasti. Varmasti asioiden tiedostaminen, median esille nostama asia kiusaamisesta ja puuttumisesta oli jo saavuttanut vuosien varrella useita ammattilaisia ja vanhempia. Lapsiakin. Asiaan suhtauduttiin siis asiallisesti.

Työpaikalla…niin, mitä on työpaikkakiusaaminen. Siitä on puhuttu paljon ja sitä on paljon. Eriasteista, erivaiheista. Esimiehen, kollegan, alaisen tekemää. Eri tavoin koettua. En mene siihen syvällisemmin, sillä me työelämässä pitkään jo olleet, tiedämme kyllä, mitä sillä tarkoitetaan. Työpaikoilla on usein myös varhaisen tuen mallit yms. opastamassa, miten tunnistetaan, keneen voi ottaa yhteyttä ja miten asiat hoidetaan.

Tulin valituksi Opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan jäseneksi. Olen siitä erittäin kiitollinen ja minulla on valtava halu oppia uusia asioita, kysellä erilaisista tilanteista, etsiä ja löytää ratkaisuja, olla mukana päättämässä Espoolaisten lasten ja nuorten tämän lautakunnan pöydälle kuuluvista asioista.

Tämä kiusaamisasia kiinnosti niin, että pyysin informaatiota siitä, miten meillä Espoossa asiaan suhtaudutaan ja miten näitä asioita hoidetaan. Sain erittäin kattavaa sähköpostia asiasta. Vastaajana toimi Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö, sivistystoimi, suomenkielinen varhaiskasvatus.

Yksikkökohtainen turvallisuussuunnitelma

Jokaisen toimintayksikön tulee laatia Varhaiskasvatuksen turvallisuuskäsikirjassa olevan sisältömallin mukainen yksikkökohtaisen turvallisuussuunnitelman, joka sisältää:

• pelastussuunnitelman
• kriisisuunnitelman
• kiusaamisen ehkäisysuunnitelman
• pihavalvontasuunnitelman
• retkikohtaisen retkisuunnitelman
• valvonta/ilkivalta ja töhriminen
• ensiapukoulutetut työntekijät
• lapsikohtaiset suunnitelmat esim. dieettiateriat

Yksikkökohtaiset suunnitelmat tarkastetaan ja päivitetään vuosittain.  Uusi henkilöstö perehdytetään yksikön turvallisuussuunnitelmien mukaiseen toimintaan sekä painotetaan jatkuvan havainnoinnin ja ennakoinnin tärkeyttä. Esimies vastaa siitä, että asiakirjat ovat henkilökunnan nähtävillä. Henkilökunnan velvollisuus on perehtyä Varhaiskasvatuksen turvallisuuskäsikirjan kokonaisuuteen. He varmentavat perehtymisensä allekirjoituksellaan yksikössä laadittuun nimilistaan.

Espoossa kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma laaditaan osaksi päivähoitoyksikön varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen suunnitelmaa. Suunnitelmaan perehdytään ja siitä tulee osa varhaiskasvatusyksikön toimintaa, jota myös arvioidaan sekä muutetaan tarvittaessa.

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma sisältää päivähoito- ja esiopetusyksikössä seuraavat asiat:

• mitä laki ja valtakunnallinen varhaiskasvatuksen suunnitelma sanovat lapsen oikeudesta
• turvalliseen päivähoitoon
• päiväkodin arvot ja yhteinen näkemys siitä, mitä kiusaaminen on
• kiusaamisen huomaaminen ja tunnistaminen
• kiusaamiseen puuttumisen keinot ja seuranta
• kiusaamisen ehkäisyn keinot
• yhteistyö vanhempien kanssa
• dokumentointi
• suunnitelman arviointi
• suunnitelman päivittäminen
• tiedottaminen ja perehdyttäminen

Arvokeskustelut

Päivähoito- ja esiopetusyksikön varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen suunnitelmassa arvot, visio ja tavoitteet ovat kirjattuina. Kiusaamista ehkäisevä työ alkaa yhteisellä arvokeskustelulla siitä, millaisia kasvatusarvoja yksikön suunnitelmissa on ja miten nämä arvot näkyvät arjessa.

• Ihmiskäsitys (esimerkiksi käsitys pienestä lapsesta)
• Turvallisuus
• Kunnioitus
• Tasa-arvoinen kohtelu
• Sukupuolten välinen tasa-arvo
• Lapsi ainutlaatuisena olentona
• Vastuu
• Lapsen osallisuus ja kuulluksi tuleminen
• Erilaisuuden arvostaminen

Voi että, nämä sopivat niin joka paikkaan, myös työelämään, erinomaisesti!

Kaikkien lasten kanssa työskentelevien on tärkeä tietää, mitä kiusaaminen on. Varhaiskasvatuksessa on tärkeää nähdä ja pohtia eri osapuolten, lapset, vanhemmat, työntekijät näkemyksiä kiusaamisesta.

Kiusaamiseen liitetään yleensä tarkoitus tai aikomus vahingoittaa toista, mitä voi olla vaikea todeta etenkin pienten lasten parissa. Kielteisen toiminnan kohteeksi joutuvalle loukkaus on joka tapauksessa suuri riippumatta siitä, onko toiminta tietoista vai tahatonta. Seuraukset ovat tuhoisia uhrille, mutta myös loukkaavalle ja kiusaavalle lapselle. Tässä varhaisessa vuorovaikutuksessa lapsi oppii, että joillakin on oikeus käyttää valtaa enemmän kuin toisilla. Keskusteluja on tärkeä käydä myös lasten ja vanhempien kanssa. Yhteinen näkemys lisää myös turvallisuutta päiväkodissa. Avoimuus ja keskustelu vähentävät väärinymmärryksen ja omien kuvitelmien riskiä. Kun lapset tietävät, mistä kiusaamisessa on kyse, heidän on myös helpompi kertoa aikuisille kokemuksistaan. Kun käsitteistä on keskusteltu henkilökunnan kesken, myös vanhempien kanssa keskustelu koetaan varmemmaksi.

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelmassa tulee näkyä millaisia menetelmiä henkilökunta käyttää huomatakseen ja tunnistaakseen kiusaamisen ryhmässään/ päivähoitoyksikössään.

Arvokeskustelujen jälkeen henkilökunnan tietoisuus kiusaamisesta sekä siihen liittyvistä ilmiöistä kasvaa ja konkretisoituu, jolloin kiusaamisen eri muodot on helpompi tunnistaa. Tämä puolestaan auttaa päivähoidon henkilökuntaa huomaamaan, tapahtuuko kiusaamista omassa ryhmässä tai onko riski, että tietty käytös ajan kuluessa muuttuu kiusaamiseksi.

Lasten havainnointi on tehokas menetelmä, jonka avulla kiusaamistilanteet voidaan huomata.

Yksi tärkeä osa suunnitelmaa on kirjata ylös, kuinka kiusaamistilanteisiin puututaan johdonmukaisesti. Pienelle lapselle aikuisen rooli on merkittävä, sillä he luottavat aikuisen apuun. Taitava ja empaattinen aikuinen saa pienet lapset kertomaan asioistaan herkästi, jolloin tilanteet tulevat aikuisen tietoon.

Kaikkiin lasten välisiin riitoihin sekä konflikteihin on tärkeä puuttua, mutta puuttumisen keinot poikkeavat toisistaan tilanteen mukaan. Oikeanlainen toimintatapa edellyttää lasten tuntemista sekä tilanteen havainnointia. Puuttumiseen tulee luoda sellainen rakenne, että kaikki osapuolet tietää miten toimitaan kun kiusaamistilanne tulee esiin.

Vanhempien tulee tietää, keneen he ottavat yhteyttä, miten päivähoidon henkilöstö aikoo selvittää tilanteen, miten heitä informoidaan, miten vanhemmat osallistuvat selvittelyyn ja miten tilannetta seurataan. Aikuisen vastuulla on aina puuttua kaltoin kohteluun.

Pienille lapsille aikuisen vakava suhtautuminen tilanteisiin kertoo siitä, että lapsen toiminta ei ole ollut hyväksyttävää, ja se saattaa riittää puuttumiseksi. Kun aikuinen kertoo, että hän on havainnut tilanteen eikä hyväksy sitä ja seuraa tilannetta, lapsi saattaa lopettaa negatiivisen käytöksen.

Turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri on edellytyksenä sille, että ryhmässä voi olla myönteistä yhteistoimintaa. Kaikkien lasten tulee tuntea, että heitä arvostetaan ja kunnioitetaan, ja että he voivat luottaa aikuisten olevan läsnä ja auttavan heitä tarvittaessa. Kaikilla lapsilla tulisi olla ainakin yksi turvallinen kiintymyssuhde päiväkodissa. Lasten täytyy luottaa siihen, että aikuinen kantaa vastuun ryhmästä ja toiminnasta.

Päivähoidon työntekijät määrittelevät ryhmän yhteistoiminnan luonteen. Heidän vastuullaan on määritellä, mikä on hyväksyttävää käytöstä ryhmässä ja mikä ei. Aikuisten asenne on ratkaiseva kiusaamistilanteissa. Jos aikuiset viestittävät selkeästi, että he eivät hyväksy loukkaavaa käytöstä, myös lapset tietävät, mikä on sallittua. Jos aikuiset sen sijaan vähättelevät asiaa tai välttävät puuttumasta kiusaamiseen ja ovat myötämielisiä kielteiselle käytökselle, he viestittävät ainakin epäsuorasti, että tällainen käytös on hyväksyttävää.

Aikuisten asenne lapsia ja myös kollegojaan kohtaan kertoo ryhmässä vallitsevista normeista ja arvoista. Jos aikuisten kesken esiintyy selvittämättömiä konflikteja tai kiusaamista, on lähes mahdotonta tehdä kiusaamista ehkäisevää työtä lapsiryhmässä.

Jotta kiusaamiseen voidaan puuttua tehokkaasti, on tärkeää, että lapset kertovat erilaisista arjen tilanteista sekä konflikteista lasten välillä. Psyykkistä kiusaamista on vaikea havaita, jolloin on tärkeää, että lapset kertovat siitä itse. Lapsella on oikeus kertoa asioistaan ja heillä on oikeus tulla kuulluksi. Kiusaamisen lopettamiseksi ja turvallisen ilmapiirin takaamiseksi olisi myös tärkeää, että lapsi pystyy kertomaan aikuiselle näkemistään tilanteista, joissa itse ei ole osallisena.

Kiusaamisen ehkäisysuunnitelman arviointi toteutetaan säännöllisesti.

Arvioinnin tavoitteena on pohtia, kuinka suunnitelma toimii ehkäisevän työn tukena. Arvioidaan toimiiko suunnitelma henkilökunnan työvälineenä, mitä ennaltaehkäiseviä työtapoja suunnitelma on tuonut lisää, huomataanko kiusaaminen aiempaa paremmin ja puututaanko kiusaamiseen johdonmukaisesti. Samoin arvioidaan kiusaamiseen puuttumisen vaikutuksia ilmapiiriin sekä onko sekä lasten että vanhempien näkemykset ja kokemukset tulleet kuuluiksi. Arvioinnin tavoitteena on myös selvittää, ovatko ristiriidat ja konfliktit vähentyneet ja mitä vaikutuksia on ollut lasten sosiaalisiin taitoihin ja vuorovaikutukseen. Arvioinnissa kysytään lasten käsityksiä viihtymisestä, ystävistä, leikkikavereista ja pelottavista seikoista.

Suunnitelmaa arvioidaan aina, kun lapsiryhmässä tapahtuu muutoksia, aikuiset vaihtuvat tai heidän asenteissaan tapahtuu muutoksia. Arviointiin on syytä myös silloin, jos yksittäisen lapsen taidoissa tai ryhmädynamiikassa on havaittavissa muutoksia tai vanhemmat toivovat muutosta tilanteeseen.

Jotta arviointi on mahdollista, tule kiusaamistilanteet dokumentoida, jotta voidaan selvittää mitä on tapahtunut tai miten kiusaamistilanne on hoidettu. Dokumentointi tulee kirjata kiusaamisen ehkäisysuunnitelmaan. Suunnitelmaan tulee kirjata, miten usein suunnitelmaa päivitetään ja arvioinnin ajankohta kirjataan suunnitelmaan. Yksikön suunnitelma on osa Varhaiskasvatuksen turvallisuus suunnitelmaa ja sitä säilytetään turvallisuus kansioissa. Ryhmien oma suunnitelma on henkilökunnan helposti saatavissa. Kunkin lapsiryhmän henkilökunta kirjaa päivitetyt suunnitelmat lasten ja ryhmän tarpeiden mukaisesti.

Vanhemmille tiedotetaan yhteisestä suunnitelmasta ja sitä voidaan käsitellä myös vanhempainilloissa.

Minun oli aivan pakko kopioida lähes kaikki todella selkeästi ja johdonmukaisesti sekä luotettavasti kirjoitettu teksti tähän. Niin vakava ja tärkeä asia tämä mielestäni on. Ja kyseessä tässä tapauksessa oli siis varhaiskasvatuksen ohjelmisto.

Ollaan me aikuiset valppaina, puututaan ajoissa tilanteisiin, ollaan avoimia ja rakentavia. Näyttäkäämme hyvää mallia. Lapsissa on tulevaisuus!

Keväisin terveisin,

Nina From

PS Espoo

Mies perhepäivähoitajana -espoolaisen uusi ura

Maanantai 18.3.2013 - Nina From, PS

Tapasin hänet ensimmäisessä opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksessa. Me lautakunnan jäsenet saimme perehdytystä, jossa yhtenä aiheena olivat lasten hoitopaikat Espoossa.

Perhepäivähoidossa olevien lasten määrässä prosentuaalinen väheneminen oli dramaattinen. Paikkoja on n. 20 % vähemmän kuin edellisenä vuotena. Käytin tästä puheenvuoron, jossa pyysin selvittämään syitä heikentyneeseen tilanteeseen sekä kysymyksen, mitä tehdään jotta jatkossa turvattaisiin alalle tulijoiden määrä paremmalle tasolle. Espoohan on muuttovoittoinen kaupunki, vuosittain tänne muuttaa noin 4000 asukasta ja varmasti jatkossakin on näin. Lapsia siis on ja lisää tulee.

Toisen kerran näin hänet perehdytystilaisuudessa, viikko sitten. Keskustelimme ja kuinka ollakaan, tuli ilmi, että hän on itse alkanut vastikään perhepäivähoitajaksi. Wau! Ensimmäisen kerran kuulin ja näin miespuolisen perhepäivähoitajan. Päätin kysäistä, saanko tehdä hänestä blogin ja sain siihen luvan. Miksi? Tämä kokonaisuus laajensi omaa ajatteluani siitä perinteisestä mallista, johon olin perhepäivähoitajia mieltänyt: miellyttävät, lapsirakkaat naiset, joille lasten hyvinvointi on tärkeä asia ja jotka haluavat tehdä työtä suurella sydämellä. Miksi ei siis perhepäivähoitaja voisi olla mies? Ilman muuta voi ja haluan tätä asiaa ja ajatusta siis tekstilläni markkinoida.

Otetaanpa mallikunnaksi Kirkkonummi. Siellä on aloitettu perhepäivähoitajan ammatinvalinnan markkinointi nuorille äideille ja isille, joiden lapset ovat kolmen vuoden molemmin puolin. Kun vanhempi ryhtyy kunnalliseksi perhepäivähoitajaksi, omat lapset laitetaan kunnan päivähoitojonoon. Sitten kunta sijoittaa perhepäivähoitajalle hänen omat päivähoitoikäiset lapset sekä normien mukaan muita jonossa olevia lapsia. Kotona tapahtuva perhepäivähoito on edullinen vaihtoehto kunnalle ja lapsille äärimmäisen miellyttävä hoitomuoto.

Omat tyttäreni ovat olleet perhepäivähoidossa ja olen ollut erittäin tyytyväinen heidän saamaan hoitoon, vuosien varrella. Suosittelen ehdottomasti.

Case mies perhepäivähoitajana:

Juhana Malme on Espoonlahden seurakunnan erityisnuorisotyönjohtaja, josta tuli perhepäivähoitaja, puolivahingossa. Perheessä on kolme lasta, joista nuorimmaisen kanssa hän jäi pitkälle hoitovapaalle. Vaimo käy töissä. Asiasta tuli puhetta tuttujen ihmisten kanssa ja kuinka ollakaan, hänellä oli tarjolla kaksi lasta hoidettavaksi, hyvin pian. Juhana perusti toiminimen, hoiti kohtuullisena pitämänsä byrokratian sekä sai tupatarkastukseen Espoon kaupungin päivähoitovastaavan, jonka kanssa paperit täytettiin.

Juhana mainitsee, että samalla rahalla (aina puhutaan rahasta), kun hän hoitaa lapsia, omia ja ”vieraita” kotonaan (viisi lasta + usein myös yksi eskarilainen vierailevana tähtenä), päiväkotipaikkoja saisi sillä kaksi kappaletta. Kuinka järkevää ja edullista perhepäivähoito onkaan, kaikille osapuolille. Erityisenä plussana hän mainitsee: ”Parasta tässä systeemissä on se, että lapsista on seuraa toisilleen. Itselläni luonteva arkikontakti omiinkin lapsiin kasvaa”.

Lopuksi hän toteaa työn olevan kuitenkin raskasta, vaikkakin antoisaa. Ja ”nostaa hattua” niille, jotka tekevät työtä pitkään.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että kyse ei välttämättä ole aina koko elämän kestävästä työrupeamasta, vaan voi tehdä tällaistakin arvostettavaa työtä osan työurastaan tai sitten löytää tällaisesta työstä itselleen koko työuran kestävän ammatin. Aivan mielettömän hieno asia, joka tapauksessa. Jos olisin nuorempi…niin…

Haastan kaikki jakamaan tätä ajatusta hiekkalaatikoilla, tuttujen kesken, sosiaalisessa mediassa, missä vain ihmisiä kohtaammekaan. Tarvitsemme lapsillemme hyvän vaihtoehdon jatkossakin muille tarjolla oleville, hyville hoitopaikoille ja -muodoille.

Pidetään lapsistamme huolta, myös muiden lapsista.

Nina From

Ehdoton EI! -väkivallalle

Sunnuntai 24.2.2013 - Nina From, PS

Kävin viikko sitten perjantai-iltana kuntosalilla, jossa ei siihen kellonaikaan (n. 20.00) ole henkilökuntaa paikalla. Asiakkaat voivat käyttää omaa magneettikorttia päästäkseen harrastamaan. Riisuin kenkiäni tilavassa aulassa, jossa keskusteli kassiensa keskellä muutama nuori mies. Paikalle sattui kaksi muutakin ja hetken kuluttua kohosi ääni, lensi juomapullot ja kun käännähdin katsomaan, oltiin kauluksissa kiinni. Kavahdin. En voi kerta kaikkiaan sietää mitään väkivaltaa tai siihen viittaavaakaan. Salissa oli treenaamassa muitakin ihmisiä, kaikki katselivat, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Isottelija (myös isokokoinen) kannusti jatkamaan ”tilannetta” ovien ulkopuolella. Tilanne rauhoittui hetkeksi. Miehet lähtivät kuitenkin aikalailla samaan aikaan ja mielessäni pyöri, mitä tekisin. Hetken mietittyäni lähdin naisten pukuhuoneeseen ja soitin poliisille. Selostin, mitä tapahtui ja mitä oletan kohta tapahtuvan ulkona. Pyysin heitä lähettämään mahdollisen lähellä olevan poliisipartion seuraamaan tilannetta. Tunsin helpotusta. Tein sen, minkä ajattelin olevan oikein: puutuin tilanteeseen omalla tavallani.

Jos näen lasten tai aikuisten tappelevan, uhkaavia tilanteita tai näyttäisi siltä, että tuohon asiaan pitää puuttua, teen aina, minkä voin. Joskus tööttään torvella autosta, joskus ajan tilanteen lähelle ja avaan auton ikkunan, huudan tilanteeseen sopivan lausahduksen, jolloin pääsääntöisesti tilanne  rauhoittuu tai loppuu ainakin toistaiseksi. Puutun siis asiaan/tilanteeseen, jonka koen vääräksi, epäoikeudenmukaiseksi tai jopa vaaralliseksi johonkin nähden.

Jokaisen meistä tulee puuttua tilanteisiin, jotka näemme, kuulemme ja tiedämme aiheuttavan sellaista pahaa, jossa jos itse olisimme, haluaisimme jonkun puuttuvan. Puututhan sinäkin?

On tilanteita, jossa varhainen puuttuminen on ensiarvoisen tärkeää. Lapsi on puolustuskyvytön, tuntuu siltä, että lakiemme puitteissa jopa täysin oikeuksia vailla. Otetaanpa esimerkiksi syntymätön lapsi. Äiti tupakoi, käyttää päihteitä, alkoholia, huumeita, lääkkeitä, vain yhtä näistä tai osaa, sekaisin. Mitä lakimme sanoo tähän tilanteeseen? Ei mitään. Pakkohoitoahan meillä Suomessa ei ole. Asiaan liittyvistä tutkimustuloksista tiedämme, että suurella todennäköisyydellä lapsi ei ole ihan terve/normaali, syntyessään. Tulevaisuuteen hän ei ole voinut vaikuttaa. Kyse on kuitenkin elävästä olennosta, ihmisestä. Entä lapsi, joka elää perheessä, jossa käytetään ko. aineita, ollaan osin tai kokonaan syrjäydytty, kenties on mielenterveysongelmia, on väkivaltaa, henkistä tai fyysistä, väsymystä hoitaa omia ja lapsen asioita. Kuka puolustaa lasta? Millainen on kasvualusta? Mikä todennäköisyys on siihen, ettei lapsen elämässä tule kaikki olemaan hyvin, normaalisti tai jopa erinomaisesti, kuten yleensä jokainen vanhempi omalle lapselleen toivoo?

Minä kannatan pakkohoitoa. Minä kannatan yhteistyön ja tiedon välittämisen lisäämistä viranomaisten, poliisin, sosiaalitoimen sekä neuvoloiden, sairaalahenkilökunnan sekä kaikkien tahojen osalta, jotta päästään poistamaan edes osa niistä teoista sekä toimista, jotka aiheuttavat lapsille vaurioita, henkisiä tai fyysisiä. Lait pitää säätää uusiksi niiltä osin, että myös lasten ja syntymättömien lasten osalta päästään tasavertaiseen tilanteeseen: kaikki ovat yhtä arvokkaita, ovat oikeutettuja saamaan suojaa ja turvaa, jos tilanne vaatii niin. Laki, joka liittyy lääkärien vaitiolovelvollisuuteen, pitää muuttaa heti.

Äidit, joita en tässä syyllistä, ansaitsevat myös hoitoa. Ei varmasti ole mahdollista huolehtia muista ihmisistä, jos oma elämä on mennyt sellaiseksi, ettei itsestään pysty huolehtimaan. Tähän asti olen kirjoittanut inhimillisistä näkökulmista ja asioista, joita voi muuttaa, lakimuutokset, pakkohoidosta, joka toki aiheuttaa kustannuksia sekä resurssien lisäämistä. Mutta, jos puhutaan nyt sitten rahasta: jos yksi syrjäytynyt nuori maksaa miljoona euroa yhteiskunnalle elämänsä aikana. Mitä hoitoa, tukea, yms. tarvitaan pelkästään lapselle, joka saa lähtökohdat syntyessään äidin päihteidenkäytön vuoksi eikä ole siis ihan normaali? Ennen kuin havaitaan jossain vaiheessa lapsen elämää konkreettisesti se, että hän tarvitsee apua ja tukea, pärjätäkseen koulussa, kavereiden kesken, harrastuksissa, työelämässä, elämässä… Paljonko tämä tulee sitten yhteiskunnalle maksamaan?

Entä kiusaaminen?

Kun tyttäreni menivät tarhaan, halusin heti selvittää hoitajilta, miten ko. tarhassa suhtaudutaan kiusaamiseen. Toisen ryhmän hoitaja sanoi: ”meillä puututaan heti kiusaamistapauksiin”, toisen saman tarhan hoitaja sanoi: ”ei meillä ole kiusaamista lainkaan”, ja katsoi minuun kummallisesti. Vai niin. Kun tytöt menivät kouluun, otin taas puheeksi opettajien kanssa suhtautumisen kiusaamiseen sekä kysyin toimenpiteistä ehkäistä kiusaamista sekä puuttumista tilanteisiin. Vastaukset olivat tyydyttäviä. Olen itse aina pitänyt tärkeänä sitä, että puututaan varhaisessa vaiheessa vaikeisiinkin asioihin. Eihän se aina helppoa ole, äitinä, huoltajana, kasvattajana.

Mistä sitten saadaan malli elämiseen? Varmasti kotoa. Koulun ja opettajien tehtävä on opettaa lapsiamme. Toki myös hoitaa osin kasvatusta, mutta päävastuu on kodeissa. Miten käyttäydymme, millaisen mallin annamme? Puutummeko epäkohtiin? Käyttäydymmekö hyvin, toinen toista kunnioittaen?

Aika mielenkiintoista on se, että juuri tänään sain eteeni iltapäivälehden. Jostain syystä juuri tämän päivän lehdessä käsiteltiin mm. pahoinpitelyjä. Tällä kertaa lähtökohta: naiset pahoinpitelijöinä. Faktaa:

- vuosina 2002-2009 yhteensä 184 naista ja 38 miestä kuoli nykyisen tai entisen eri sukupuolta olevan kumppanin toimesta

- nainen syyllistyy puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Henkirikoksissa ja lievissä pahoinpitelyissä nainen on kuitenkin miestä useammin parisuhdeväkivallan uhri

- poliisille ilmoitetuista parisuhdeväkivallasta vain n. 11 % on kohdistunut miehiin

- arviolta yli 90 % parisuhdeväkivaltatapauksista jää pimentoon

- poliisi saa vuositasolla noin 50 000 kotihälytystä, joista lähes kolmannekseen sisältyy perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa

Niin, lehden jutussa kerrotaan, että ”taustalla ovat usein omat lapsuuden kokemukset”.

Lähde: Tilastokeskus, oikeusministeriö, minna.fi (tasa-arvotiedon keskus)

Oma mielipide: poliisien määrää ei tule vähentää. Rahaa on löydyttävä poliisiresurssien ylläpitoon ja lisäämiseen. Esim. nettikiusaaminen on lisääntynyt, väkivaltaa on, ihmiset pelkäävät (esim. jengiläisiä). Asiaan on suhtauduttava vakavasti. Voitaisiin laskea paljonko poliisi ehkäisee erilaisia rikoksia, paljonko maksaa ylläpitää resursseja vrs. paljonko rikokset lisääntyvät, kustannukset kasvavat, jos poliisivoimia vähennetään. Lyhyellä matematiikalla eli omalla tulkinnalla tulos on selvä: lisää poliisivoimia, kiitos. Niin ja tarvitaan myös ennaltaehkäisevää mm. poliisityötä, jota on monenlaista, monille eri kohderyhmille suunnattua. Esimerkkinä valistustyö kouluissa.

Minä puutun, puutu sinäkin. Minä haluan muuttaa asioita, haluathan sinäkin?

Nina From

Linkkejä avun saantiin (esimerkkejä):

naistenlinja.fi

turvakoti.net

apua.info.fi

ensijaturvakotienliitto.fi

evl.fi

poliisi.fi

kaupunkien omat sivustot, kuten: hameenlinna.fi, hyvinkaa.fi

suhdesoppa.fi

apua.fi

e-mielenterveys.fi

katajary.fi

kaksplus.fi

mehilainen.fi/lastensuojelu

jussityo.fi: miehille tarkoitettu (Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset kahdeksalla paikkakunnalla, mm. Helsinki, Lahti, Oulu, Turku, Vantaa). Missä muuten on Espoon vastaava? HUOM! Työn alle ja  kiireesti!

Kuva kertoo enemmän kuin miljoona sanaa

Lauantai 15.9.2012 - Nina From, PS

Jos muutosta halutaan, muutos tulee, ihmiset päättävät.

Blogissa oleva kuva auringonsäteineen on otettu Tapiolan keskustasta, PS:n teltan edestä. Eikö näytäkin siltä, että … tuo valon voima, kohti … mahtavaa.

Tänään oli kohtuullisen hieno sää olla Tapiolan maalaismarkkinoilla. Ihmisiä riitti, lapsineen, koirineen, rollaattoreineen … hymyssä suin, paistoihan aurinko. Torikauppiaat näyttivät aika tyytyväiseltä myös, kauppa näkyi onneksi käyvän. Itsekin osallistuin ostotalkoisiin, tällä kertaa käteen jäi kotimaisen Lahja-Portin erikoispyyhesetti.

Mieli tulee hyväksi, kun antaa lapsille ilmapallon tai kaksi, karkkia ja katsoo silmiin, vaihtaa muutaman sanasen lapsen tai vanhemman kanssa. Niinhän se onkin, että moni ilahtuu, kun huomioi ja kuuntelee. Minusta ihmisten kohtaamisessa on parasta se, kun toinen oikeasti alkaa kertoa jostain hänelle tärkeästä asiasta. Useinhan kyse on kuitenkin täysin minulle tuntematon henkilö. Otan sen luottamuksen osoituksena, positiivisena asiana. Toivoisin enemmänkin ihmisten tulevan keskustelemaan asioista, sitä varten me siellä olemme, että on aikaa ja halua kuunnella. Kun kuuntelee, saa selville, mitä kuntalaiset toivovat, mikä on hyvää, mitä voisi parantaa. Eihän kaikilla ole nettiä, jota kautta kommunikoi, eikä se ole muutenkaan sama asia keskustella koneiden välityksellä, kuin kohtaaminen face-to-face, joten arvo keskustelulle.

Tänään on se päivä, kun kirjoitan PS Espoon kuntavaaliohjelmasta, kolmannen otteen. Aihe on numero 3: Terveys, nuoret, liikkuminen, vanhukset sekä omaishoito.

En väitä olevani täydellinen. Pyrin kuitenkin ottamaan huomioon rajalliset resurssini. Mitä kuuluu oman elämän hallintaan? Ainakin luottamus siihen, että voi itse ohjata elämäänsä ja pitää sitä koossa. Itsensä arvostaminen ja realistinen käsitys omista toiveista ja mahdollisuuksista. Hyvään elämänhallintaan liittyy mm. se, että kokee elämänsä mielekkäänä ja merkittävänä. Ei vaadi itseltään liikaa. Jaksaa vastoinkäymisissä ja vaikeissa elämäntilanteissa jatkaa eteenpäin. Voi hyvin ja erityisesti huolehtii itsestään.

Miten elämänhallintaa ja jaksamista voi muuten edistää? Kysehän on ihan perusasioista: riittävästi unta, säännöllisen ruokailut ja itselle sopiva liikkuminen. Työ, perhe ja vapaa-aika hyvässä tasapainossa.  Kannattaa tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli. Opettelee tuntemaan itseään paremmin, harrastaa itsetutkiskelua. Keskittyy omiin vahvuuksiin ja hyviin puoliin itsessään. Opettelee tekemään valintoja ja päätöksiä, ilmaisemaan mielipiteitään ja tahtoaan. Unelmoi ja asettaa itselleen sopivia tavoitteita. Hakeutuu sellaisten ihmisten joukkoon, joilta saa tukea, välttää ns. omaa energiaa ”syöviä” ihmisiä. Erittäin tärkeää on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa niitä, joihin voi vaikuttaa.

Espoossa on hyviä liikuntamahdollisuuksia, voi harrastaa eri lajeja kukkaron ja kiinnostuksen mukaan. Täysin ilmaista ja hyvää liikuntaa saa pyöräilemällä, kävelemällä pitkin ja poikin Espoota, rantaraitilla ja metsissä, luonnon keskellä. Espoo on erittäin vehreää ja liikuntaympäristöltään miellyttävää aluetta. Kunnan tulee taata lapsille ja nuorille yhdenvertaiset harrastusmahdollisuudet varallisuudesta riippumatta. Olen sitä mieltä, että kunnan tuella pitäisi kehittää enemmän yhteistyötä seurojen ja yhdistysten kanssa, maksuttomia liikuntamuotoja. Voitaisiin järjestää vaikkapa keväällä ja syksyllä liikuntaviikot, jolloin saisi kokeilla erilaisia liikuntaharrastuksia ja välineitä ilmaiseksi. Myös vanhuksille pitää saada lisää virikkeitä ja liikuntaa. Kaupungilla on uimahalleja ja kuntosaleja, voitaisiin järjestää heille omia liikuntatunteja laajemmin, aktivoida ulkoiluun ja liikkumiseen ylipäätänsä. Tämähän myös tarkoittaa lisää resursseja vanhustyöhön ja ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon. Terveyden edistäminen on kaikkien etu. Riittävätkö Espoon vanhusneuvoston resurssit jatkossa, kun vanhusten määrä kasvaa entisestään?

Tähän kokonaisuuteen liittyy se, että ajamme Espoossa maksutonta julkista perusterveydenhuoltoa.

Miten Espoo hoitaa omia veteraanejaan? Espoon kaupungin sivuilla on käsittämättömän vähän tietoa, josta voisi saada jotenkin kiinni: mitä hoitoja tarjolla, kenelle, kuka ei kuulu ryhmään ja miksi? (Veteraanipalvelut -yksikkö mainitaan kyllä). Miten yhteistyötä tehdään järjestöjen ja kaupungin kanssa vai tehdäänkö? Tähän asiaan toivoisin saavani kommentteja, kertomuksia ja asiaa, josta saisin sisältöä ohjelmaani ja ohjelmaamme. Onko asiat hoidettu riittävän hyvin vai ei? Joka tapauksessa sodassa olleita, eri tehtävissä auttaneita sekä rintamalla että kotioloissa, on vielä onneksi elossa. Voimmeko yhdessä tehdä asioita enemmän ja paremmin, vielä kun heitä keskuudessamme on? Meidän tulee arvostaa heidän rohkeuttaan ja sitä, että olemme itsenäinen Suomi. Tehkäämme siis vielä asioita paremmin kuin nyt!

Vanhukset haluavat asua niin pitkään kuin mahdollista, omassa kodissaan. Kukapa haluaisikaan laitokseen? Kotona asumista on tuettava monin eri keinoin. On parannettava kunnan tarjoamia mahdollisuuksia kotihoitajien laadun ja määrän osalta. Hoito on suunniteltava vanhuksen tarpeen mukaan. Omaishoito on lämmin, läheinen, turvallinen ja paras mahdollinen hoitomuoto omalle vanhukselle. On kuitenkin kohtuutonta, että omaishoitajalle maksetaan niin vähän. Espoossa hoitopalkkio on porrastettu kolmeen ryhmään, välille 1578,44 - 400,72 e. Kyseessä on veronalainen tulo, josta kaupunki suorittaa tarvittaessa hoitajan sosiaali- ja eläketurvamaksut. En ymmärrä sanaa tarvittaessa!

Hoitajat myös usein uupuvat, koska eivät pidä vapaapäiviään mm. siitä syystä, että joutuisivat laittamaan omaisensa vanhainkotiin siksi aikaa. Ympärivuorokautista sijaishoitajaa ei kaikissa kunnissa saa kotiin. Otan esimerkiksi nuoren, joka on omaishoidossa vammautumisen vuoksi, hänelle saatetaan tarjota vanhainkotia omaishoitajan vapaan ajaksi.

Lakia on syytä muuttaa siltä osin, että jokaisessa kunnassa pystytään jatkossa tarjoamaan ympärivuorokautinen sijaishoitaja kotiin. Lisäksi omaishoidon palkkiota tulee nostaa.