Pieni kiusaaminen kasvaa isoksi -kasvatus, puuttuminen, välittäminen

Tiistai 23.4.2013 - Nina From, PS

Aloin pohtimaan omaa elämääni. Lähdin lapsuudesta. Muistan siitä harmittavan vähän, mutta yritän kuitenkin kertoa jotain.

 Siihen aikaan äitiyslomat olivat muutaman kuukauden pituisia. Minut vietiin hoitoon viereisen pihan ”Aunelle”. Olin Aunen hoitolapsi kuuteen ikävuoteen saakka. Siitä ajasta minulla on positiivisia muistoja, mutta on myös muutama asia, jota en unohda. Mm. heidän tapettinsa kuvio ja väri näkyvät vieläkin jossain mielikuvissani. Miten minä sen muistan? Olin silloin tällöin seisomassa tai istumassa nurkassa. Muistaakseni olin aika kiltti lapsi, mutta kasvattajan mielestä tein toki jotain päättömyyksiä, jolloin rangaistus oli: nurkka. Kiusaamista en harrastanut itse, mutta muutaman kerran sain kuulla olevani  ”frommipommi”. Muistan sen toki vieläkin. 

 Ala-asteella kuuluin niihin, joita ei kiusattu. Luokallani oli kyllä muutama oppilas, joita kiusattiin. Opettajalla oli suosikki, lettipäinen tyttö. Ja ”inhokki”, joka sai välillä liidusta osuman tai jonkinlaista ”karhunkävelyä hiuspehkossaan”. Minulle opettaja piti kerran puhuttelun, kun olin kirjoittanut tästä kauppiaan pojasta ihailevan aineen (Mikalla oli Leviksetkin). En olisi saanut tykätä hänestä, koska poika oli ”villihkö” vaan minun olisi pitänyt tykätä toisesta Mikasta (rauhallinen ja mukava, kiltti poika), joka tykkäsi minusta. Yhden kerran muistan ala-asteella, kun luokkamme tyttö suuttui minulle jostain (muistaakseni nelis-pelissä), heitti minua mm. puukengällä ja käyttäytyi hyökkäävästi. Kunnes sitten kellot soivat sisään ja kahina äityi sisäänmenojonossa. Tarrasimme toisiimme kiinni oikein kunnolla. Muistan vetäneeni häntä tukasta niin, että varmasti tuntui. Asia selvitettiin luokassa, opettajan puuttuessa asiaan. Sepä loppui siihen.

Yläasteella olin ystäväni kanssa illalla luistelemassa. Kolme vuotta vanhempaa tyttöä tuli ympärilleni, alkoi sylkeä, haukkua ja töniä. Ihme kyllä, pääsin jotenkin karkuun. Seuraavana päivänä menin ilmoittamaan asiasta luokanvalvojalle. Asia otettiin heti käsittelyyn, tytöt joutuivat puhutteluun ja pyytämään minulta anteeksi. Se loppui siihen.

Lukiossa tunsin itseni ulkopuoliseksi. Olin vaihtanut koulua ja asuinaluetta. Minulla on todella hyviä ystäviä muutama, en kuitenkaan ollut ”suosittujen joukossa”. Lentopallojoukkueen kapteenina sain olla hyvässä seurassa, oletan, että joukkuelajin parissa itsetuntoni pysyi hyvällä tolalla, oli kavereita. Välillä ahdisti, kun ei saanut kutsuja kaikkiin bileisiin, mutta siitäkin selvittiin.

Ajattelen vanhempiani, jotka olivat vanhemmiksi nuoria. He kävivät molemmat töissä. Ei tullut mieleenkään kertoa heille mitään näistä tapahtumista, jotenkin ne piti itse selvittää. Siltä ainakin silloin tuntui. Mistä kuitenkin sain idean kertoa esim. kiusaamisesta opettajalle? Miten luotin siihen, että kun kerron ja hetimiten, asiat selvitetään ja selviävät?

Omien lasteni kohdalla ajattelin kuitenkin asiaa niin, että otan heti kiusaamisen puheeksi, kun aloittavat tarhan ja koulun. Tarhassa tytöt olivat eri ryhmissä. Toisessa ryhmässä asiaa kysyessäni vastattiin: ”meillä puututaan heti kiusaamiseen, meillä on nollatoleranssi ja välineet hoitaa tilanteet”. Toisessa ryhmässä minua katsottiin kummasti ja vastattiin: ”ei meillä ole mitään kiusaamisia, ei ole mitään ongelmia”. Hmmm… Tunsin kuitenkin hyvää mieltä siitä, että kysyin. Auttoiko se, en tiedä.

Tytöt menivät kouluun. Tein samat kysymykset molempien tyttöjen opettajille. Ihan hyviä vastauksia sain. Hoidetaan kyllä. Otetaan vakavasti. Varmasti asioiden tiedostaminen, median esille nostama asia kiusaamisesta ja puuttumisesta oli jo saavuttanut vuosien varrella useita ammattilaisia ja vanhempia. Lapsiakin. Asiaan suhtauduttiin siis asiallisesti.

Työpaikalla…niin, mitä on työpaikkakiusaaminen. Siitä on puhuttu paljon ja sitä on paljon. Eriasteista, erivaiheista. Esimiehen, kollegan, alaisen tekemää. Eri tavoin koettua. En mene siihen syvällisemmin, sillä me työelämässä pitkään jo olleet, tiedämme kyllä, mitä sillä tarkoitetaan. Työpaikoilla on usein myös varhaisen tuen mallit yms. opastamassa, miten tunnistetaan, keneen voi ottaa yhteyttä ja miten asiat hoidetaan.

Tulin valituksi Opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan jäseneksi. Olen siitä erittäin kiitollinen ja minulla on valtava halu oppia uusia asioita, kysellä erilaisista tilanteista, etsiä ja löytää ratkaisuja, olla mukana päättämässä Espoolaisten lasten ja nuorten tämän lautakunnan pöydälle kuuluvista asioista.

Tämä kiusaamisasia kiinnosti niin, että pyysin informaatiota siitä, miten meillä Espoossa asiaan suhtaudutaan ja miten näitä asioita hoidetaan. Sain erittäin kattavaa sähköpostia asiasta. Vastaajana toimi Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö, sivistystoimi, suomenkielinen varhaiskasvatus.

Yksikkökohtainen turvallisuussuunnitelma

Jokaisen toimintayksikön tulee laatia Varhaiskasvatuksen turvallisuuskäsikirjassa olevan sisältömallin mukainen yksikkökohtaisen turvallisuussuunnitelman, joka sisältää:

  • pelastussuunnitelman
  • kriisisuunnitelman
  • kiusaamisen ehkäisysuunnitelman
  • pihavalvontasuunnitelman
  • retkikohtaisen retkisuunnitelman
  • valvonta/ilkivalta ja töhriminen
  • ensiapukoulutetut työntekijät
  • lapsikohtaiset suunnitelmat esim. dieettiateriat

Yksikkökohtaiset suunnitelmat tarkastetaan ja päivitetään vuosittain.  Uusi henkilöstö perehdytetään yksikön turvallisuussuunnitelmien mukaiseen toimintaan sekä painotetaan jatkuvan havainnoinnin ja ennakoinnin tärkeyttä. Esimies vastaa siitä, että asiakirjat ovat henkilökunnan nähtävillä. Henkilökunnan velvollisuus on perehtyä Varhaiskasvatuksen turvallisuuskäsikirjan kokonaisuuteen. He varmentavat perehtymisensä allekirjoituksellaan yksikössä laadittuun nimilistaan.

Espoossa kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma laaditaan osaksi päivähoitoyksikön varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen suunnitelmaa. Suunnitelmaan perehdytään ja siitä tulee osa varhaiskasvatusyksikön toimintaa, jota myös arvioidaan sekä muutetaan tarvittaessa.

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma sisältää päivähoito- ja esiopetusyksikössä seuraavat asiat:

  • mitä laki ja valtakunnallinen varhaiskasvatuksen suunnitelma sanovat lapsen oikeudesta
  • turvalliseen päivähoitoon
  • päiväkodin arvot ja yhteinen näkemys siitä, mitä kiusaaminen on
  • kiusaamisen huomaaminen ja tunnistaminen
  • kiusaamiseen puuttumisen keinot ja seuranta
  • kiusaamisen ehkäisyn keinot
  • yhteistyö vanhempien kanssa
  • dokumentointi
  • suunnitelman arviointi
  • suunnitelman päivittäminen
  • tiedottaminen ja perehdyttäminen

Arvokeskustelut

Päivähoito- ja esiopetusyksikön varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen suunnitelmassa arvot, visio ja tavoitteet ovat kirjattuina. Kiusaamista ehkäisevä työ alkaa yhteisellä arvokeskustelulla siitä, millaisia kasvatusarvoja yksikön suunnitelmissa on ja miten nämä arvot näkyvät arjessa.

  • Ihmiskäsitys (esimerkiksi käsitys pienestä lapsesta)
  • Turvallisuus
  • Kunnioitus
  • Tasa-arvoinen kohtelu
  • Sukupuolten välinen tasa-arvo
  • Lapsi ainutlaatuisena olentona
  • Vastuu
  • Lapsen osallisuus ja kuulluksi tuleminen
  • Erilaisuuden arvostaminen

Voi että, nämä sopivat niin joka paikkaan, myös työelämään, erinomaisesti!

Kaikkien lasten kanssa työskentelevien on tärkeä tietää, mitä kiusaaminen on. Varhaiskasvatuksessa on tärkeää nähdä ja pohtia eri osapuolten, lapset, vanhemmat, työntekijät näkemyksiä kiusaamisesta.

Kiusaamiseen liitetään yleensä tarkoitus tai aikomus vahingoittaa toista, mitä voi olla vaikea todeta etenkin pienten lasten parissa. Kielteisen toiminnan kohteeksi joutuvalle loukkaus on joka tapauksessa suuri riippumatta siitä, onko toiminta tietoista vai tahatonta. Seuraukset ovat tuhoisia uhrille, mutta myös loukkaavalle ja kiusaavalle lapselle. Tässä varhaisessa vuorovaikutuksessa lapsi oppii, että joillakin on oikeus käyttää valtaa enemmän kuin toisilla. Keskusteluja on tärkeä käydä myös lasten ja vanhempien kanssa. Yhteinen näkemys lisää myös turvallisuutta päiväkodissa. Avoimuus ja keskustelu vähentävät väärinymmärryksen ja omien kuvitelmien riskiä. Kun lapset tietävät, mistä kiusaamisessa on kyse, heidän on myös helpompi kertoa aikuisille kokemuksistaan. Kun käsitteistä on keskusteltu henkilökunnan kesken, myös vanhempien kanssa keskustelu koetaan varmemmaksi.

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelmassa tulee näkyä millaisia menetelmiä henkilökunta käyttää huomatakseen ja tunnistaakseen kiusaamisen ryhmässään/ päivähoitoyksikössään.

Arvokeskustelujen jälkeen henkilökunnan tietoisuus kiusaamisesta sekä siihen liittyvistä ilmiöistä kasvaa ja konkretisoituu, jolloin kiusaamisen eri muodot on helpompi tunnistaa. Tämä puolestaan auttaa päivähoidon henkilökuntaa huomaamaan, tapahtuuko kiusaamista omassa ryhmässä tai onko riski, että tietty käytös ajan kuluessa muuttuu kiusaamiseksi.

Lasten havainnointi on tehokas menetelmä, jonka avulla kiusaamistilanteet voidaan huomata.

Yksi tärkeä osa suunnitelmaa on kirjata ylös, kuinka kiusaamistilanteisiin puututaan johdonmukaisesti. Pienelle lapselle aikuisen rooli on merkittävä, sillä he luottavat aikuisen apuun. Taitava ja empaattinen aikuinen saa pienet lapset kertomaan asioistaan herkästi, jolloin tilanteet tulevat aikuisen tietoon.

Kaikkiin lasten välisiin riitoihin sekä konflikteihin on tärkeä puuttua, mutta puuttumisen keinot poikkeavat toisistaan tilanteen mukaan. Oikeanlainen toimintatapa edellyttää lasten tuntemista sekä tilanteen havainnointia. Puuttumiseen tulee luoda sellainen rakenne, että kaikki osapuolet tietää miten toimitaan kun kiusaamistilanne tulee esiin.

Vanhempien tulee tietää, keneen he ottavat yhteyttä, miten päivähoidon henkilöstö aikoo selvittää tilanteen, miten heitä informoidaan, miten vanhemmat osallistuvat selvittelyyn ja miten tilannetta seurataan. Aikuisen vastuulla on aina puuttua kaltoin kohteluun.

Pienille lapsille aikuisen vakava suhtautuminen tilanteisiin kertoo siitä, että lapsen toiminta ei ole ollut hyväksyttävää, ja se saattaa riittää puuttumiseksi. Kun aikuinen kertoo, että hän on havainnut tilanteen eikä hyväksy sitä ja seuraa tilannetta, lapsi saattaa lopettaa negatiivisen käytöksen.

Turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri on edellytyksenä sille, että ryhmässä voi olla myönteistä yhteistoimintaa. Kaikkien lasten tulee tuntea, että heitä arvostetaan ja kunnioitetaan, ja että he voivat luottaa aikuisten olevan läsnä ja auttavan heitä tarvittaessa. Kaikilla lapsilla tulisi olla ainakin yksi turvallinen kiintymyssuhde päiväkodissa. Lasten täytyy luottaa siihen, että aikuinen kantaa vastuun ryhmästä ja toiminnasta.

Päivähoidon työntekijät määrittelevät ryhmän yhteistoiminnan luonteen. Heidän vastuullaan on määritellä, mikä on hyväksyttävää käytöstä ryhmässä ja mikä ei. Aikuisten asenne on ratkaiseva kiusaamistilanteissa. Jos aikuiset viestittävät selkeästi, että he eivät hyväksy loukkaavaa käytöstä, myös lapset tietävät, mikä on sallittua. Jos aikuiset sen sijaan vähättelevät asiaa tai välttävät puuttumasta kiusaamiseen ja ovat myötämielisiä kielteiselle käytökselle, he viestittävät ainakin epäsuorasti, että tällainen käytös on hyväksyttävää.

Aikuisten asenne lapsia ja myös kollegojaan kohtaan kertoo ryhmässä vallitsevista normeista ja arvoista. Jos aikuisten kesken esiintyy selvittämättömiä konflikteja tai kiusaamista, on lähes mahdotonta tehdä kiusaamista ehkäisevää työtä lapsiryhmässä.

Jotta kiusaamiseen voidaan puuttua tehokkaasti, on tärkeää, että lapset kertovat erilaisista arjen tilanteista sekä konflikteista lasten välillä. Psyykkistä kiusaamista on vaikea havaita, jolloin on tärkeää, että lapset kertovat siitä itse. Lapsella on oikeus kertoa asioistaan ja heillä on oikeus tulla kuulluksi. Kiusaamisen lopettamiseksi ja turvallisen ilmapiirin takaamiseksi olisi myös tärkeää, että lapsi pystyy kertomaan aikuiselle näkemistään tilanteista, joissa itse ei ole osallisena.

Kiusaamisen ehkäisysuunnitelman arviointi toteutetaan säännöllisesti.

Arvioinnin tavoitteena on pohtia, kuinka suunnitelma toimii ehkäisevän työn tukena. Arvioidaan toimiiko suunnitelma henkilökunnan työvälineenä, mitä ennaltaehkäiseviä työtapoja suunnitelma on tuonut lisää, huomataanko kiusaaminen aiempaa paremmin ja puututaanko kiusaamiseen johdonmukaisesti. Samoin arvioidaan kiusaamiseen puuttumisen vaikutuksia ilmapiiriin sekä onko sekä lasten että vanhempien näkemykset ja kokemukset tulleet kuuluiksi. Arvioinnin tavoitteena on myös selvittää, ovatko ristiriidat ja konfliktit vähentyneet ja mitä vaikutuksia on ollut lasten sosiaalisiin taitoihin ja vuorovaikutukseen. Arvioinnissa kysytään lasten käsityksiä viihtymisestä, ystävistä, leikkikavereista ja pelottavista seikoista.

Suunnitelmaa arvioidaan aina, kun lapsiryhmässä tapahtuu muutoksia, aikuiset vaihtuvat tai heidän asenteissaan tapahtuu muutoksia. Arviointiin on syytä myös silloin, jos yksittäisen lapsen taidoissa tai ryhmädynamiikassa on havaittavissa muutoksia tai vanhemmat toivovat muutosta tilanteeseen.

Jotta arviointi on mahdollista, tule kiusaamistilanteet dokumentoida, jotta voidaan selvittää mitä on tapahtunut tai miten kiusaamistilanne on hoidettu. Dokumentointi tulee kirjata kiusaamisen ehkäisysuunnitelmaan. Suunnitelmaan tulee kirjata, miten usein suunnitelmaa päivitetään ja arvioinnin ajankohta kirjataan suunnitelmaan. Yksikön suunnitelma on osa Varhaiskasvatuksen turvallisuus suunnitelmaa ja sitä säilytetään turvallisuus kansioissa. Ryhmien oma suunnitelma on henkilökunnan helposti saatavissa. Kunkin lapsiryhmän henkilökunta kirjaa päivitetyt suunnitelmat lasten ja ryhmän tarpeiden mukaisesti.

Vanhemmille tiedotetaan yhteisestä suunnitelmasta ja sitä voidaan käsitellä myös vanhempainilloissa.

Minun oli aivan pakko kopioida lähes kaikki todella selkeästi ja johdonmukaisesti sekä luotettavasti kirjoitettu teksti tähän. Niin vakava ja tärkeä asia tämä mielestäni on. Ja kyseessä tässä tapauksessa oli siis varhaiskasvatuksen ohjelmisto.

Ollaan me aikuiset valppaina, puututaan ajoissa tilanteisiin, ollaan avoimia ja rakentavia. Näyttäkäämme hyvää mallia. Lapsissa on tulevaisuus!

Keväisin terveisin,

Nina From

PS Espoo

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiusaaminen, puuttuminen, varhaiskasvatus, tarha, hoitopaikka, kasvatus, lapsuus