Kokoelmaa Espoon PS:n tapahtumista -menneet ja tulevat

Sunnuntai 6.10.2013 - Nina From, PS Espoo

Vapaaehtoisuutta, kuntalaisten kohtaamista, keskusteluhetkiä, mahdollisuuksia kuunnella ja tulla kuulluksi. Paljon käsiä ja jalkoja, autolla kuljettelua, ilmapallojen täyttelyä, esitteiden jakoa, ajatusten kiteyttämistä. On kanavia, on ihmisiä, on erilaisia tilanteita.

Meillä on espoonperussuomalaiset.fi -nettisivut, osalla meistä on myös omat nettisivut, olemme facebookissa, nyt on omat tilat Leppävaarassa, joihin kutsumme kuntalaisia tutustumaan ja käymme ahkerasti Espoossa markkinoilla, tapahtumissa ja pidämme myös info-tilaisuuksia silloin tällöin. Aiheet vaihtelevat, samoin paikallaolijat.

 Tässä muutama kiteytys siitä, mitä olemme syksyn aikana tehneet, lähinnä missä olemme näkyneet:

-          8.8. tupailta

-          24.8. Espoon Keskuksen elomarkkinat

-          31.8. Leppävaaran raittikarnevaalit

-          7.9. Tapiolan maalaismarkkinat

-          12.9. Leppävaaran toimitilamme avajaiset

-          14.9. Espoonlahden maalaismarkkinat

-          5.10. Ison Omenan maalaismarkkinat

 

Ja katsaus tulevaan:

-tupailta toimitiloissamme osoitteessa Harakantie 7  tiistaina 8.10.2013 klo 18-20. Paikalla on yhdistyksemme aktiiveja sekä kunnallispolitiikassa mukana olevia edustajiamme. Tervetuloa mukaan keskustelemaan!

-sunnuntaina 20.10. klo 14 Espoossa on mahdollisuus päästä tutustumaan pelastuskoiratoimintaan. Ilmoittautumiset jarno.eerola@gmail.com 15.10. mennessä. Oman koiran voi ottaa mukaan tutustumaan harrastukseen. Perheenjäsenet ovat myös tervetulleita! Myös ulkopaikkakuntalaisille... Lisäohjeet lähetetään ilmoittautuneille.

-lisäksi tulemme järjestämään glögi-illan toimistollamme marraskuussa, asian kera. Tästä ilmoitetaan tarkemmin näillä sivuilla ja Espoon Perussuomalaiset –facebook -sivuilla

-tulemme vierailemaan erilaisissa ”hoito”-paikoissa jatkossa

-järjestämme jäsenillemme koulutustilaisuuksia

 

Ja pohdittavaksi:

-meitä saa myös pyytää keskustelemaan eri tapahtumiin ja tuomaan asiantuntemusta esim. eri lautakuntatyöstä tai vaikkapa kertomaan toiminnastamme, ajatuksistamme. Näiltä sivuilta, kohdasta ”yhteystietoja”, löytyy nimiä sekä vastuualueita, eli jokaisella meistä luottamustehtävän saaneista on varmasti kerrottavaa asioista, joiden parissa päätöksiä teemme.

-tulemme jatkossakin näkymään mm. koiran kanssa (ohessa kuva) eri tapahtumissa ja tämä koira on esim. sellainen, sosiaalinen ja sopivan kokoinen, jotta jos mieleesi tulee tilaisuus tai tilanne, jossa toivoisit koiran tuovan lämpöä tai jotain positiivisuutta lisäksi, ilmoittele ihmeessä. Mieluusti tulemme. Ja meitä on muitakin, jotka omistavat kivoja kavereita.

Iso kiitos kaikille! Nähdään taas piakkoin!

 

Nina From

PS Espoo1014229_10200988742093076_61278674_n1.jpg1185451_10201153030280178_1926707518_n1.jpg1185614_10201203973473726_1911479180_n1.jpg1233552_10201074552158274_1033927272_n1.jpgwp_001553.jpg996625_530305050383121_590741889_n1.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tapahtumat, Espoon Perussuomalaiset

Espoon Perussuomalaiset ry:n uudet toimitilat Espoossa, Leppävaarassa

Lauantai 31.8.2013 - Nina From, PS

s__efe7.jpg

Hallitus on pitkään miettinyt, missä jatkossa voisi pitää kokouksia ja säilyttää Espoon PS:n tavaroita ja tarvikkeita, kuten PS telttoja sekä muuta markkinoilla ja tapahtumissa jaettavaa tavaraa. Olemme kokoustaneet aiemmin Valtuustotalossa, joka on tietysti tilana toiminut hyvin.s__6fe2.jpg

Tärkein asia on kuitenkin se, että missä kohtaamme ihmisiä, kuntalaisia! Nyt meille tulee tilat, joihin voimme pyytää kuntalaisia käymään, meitä voi tavata tiettyinä ajankohtina, juoda kupposen kahvia ja saada materiaalia toiminnastamme ja jatkossa saamme myös PS Espoo –merkkisiä tuotteita myyntiin, joita sitten siellä on nähtävissä ja ostettavissa (omakustannushintaan toki).s__1fe8.jpg

Tilaisuuksista ilmoitamme toki tuonnempana, kun tilat ovat valmiit ja päivämäärät sekä paikallaolijat sovittu. Ilmoituksia tulee sekä espoonperussuomalaiset.fi sivulle että facebookista löytyvälle Espoon Perussuomalaiset ry:n avoimille sivuille. Käypä muuten tykkäämässä.

Tilat sijaitsevat kohtuullisen julkisen liikennevälineistön lähettyvillä, jolloin haaste ei pitäisi olla se, ettei millään pääse paikalle. Osoite on Timpurinkuja 1.s__6fe3.jpg

Mitä tapahtuukaan 12.9.? Silloin on luvassa koko kansan juhlat, Leppävaaranraitilla, kävelykadun ja Timpurinkujan risteysalueella (terveyskeskuksesta yksi kortteli pohjoiseen päin), ja paikalle saapuu mm. puolueen puheenjohtaja ja kansanedustaja Timo Soini, kansanedustaja Arja Juvonen, piirin puheenjohtaja Pekka M. Sinisalo, PS-Nuorten puheenjohtaja Simon Elo, Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuja sekä varmistuneita eurovaaliehdokkaita. Juhlat kävelykadulla alkavat klo 16. Tilaisuudessa on tarjolla mm. jauhelihakeitot soppatykistä. Lämpimästi tervetuloa!s__6fe1.jpg

Pidimme talkoot, joissa oli mukavasti meidän väkeä, 7.8.2013. Tässä kirjoituksessa on mukana muutamia kuvia, millainen tila oli niin sanotusti ennen. Kuvia niin sanotusti jälkeen tulee sitten, kun olemme saaneet tilat oikeasti edustuskelpoiseen kuntoon. Matkan varrelle mahtuu tietysti paljon yhteistä suunnittelua, maalausta, verhojen ostamista, pöytien (käytetyt) hakemista, tuolien ostamista sekä laitteiden hankintaa ja sisustamista. Pienellä budjetilla olemme liikkeellä, joten luxusta ei toki ole odotettavissa, mutta kelpo tilat kuitenkin ihmisten kohtaamiselle.s__efe4.jpg

Tutustutaan, kehitetään Espoon yhteisiä asioita ja toimitaan sitten paremman Espoon puolesta.

Yhteistyöllä tulosta!

Syksyisin terveisin,

Nina From

PS Espoos__efe6.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimitilat, Espoo, Leppävaara, Espoon Perussuomalaiset, kuntalaiset, avajaiset, talkoot

Nöyrä kiitokseni Sinulle

Lauantai 10.11.2012 - Nina From, PS

Haluan kiittää Sinua, joka kiinnostuit markkinointiviestinnästäni niin paljon, että tulit käymään sivuillani ja olet lukenut kirjoituksiani. Sinä, joka olet antanut palautetta lomakkeella, kommentoinut blogejani, kiitos Sinulle. Sydämelliset kiitokset myös Sinulle, joka annoit äänesi minulle.

Sain yhteensä 143 ääntä, joka mahdollisti uuden sivun avauksen itselleni, pääsyn kohti vaikuttamisen kanavia, kohti asioiden viemistä eteenpäin, kohti sitä, mitä tavoittelin ja tavoittelen, vaikuttamista kuntalaistemme asioihin. Varavaltuutettuna koen olevani vaikuttaja, vaikka en niin suuressa määrin, toki, kuin valtuutettuna. Meillä Espoossa PS haluaa kuitenkin jatkossakin kasvaa ja olla muuttamassa positiivisella tavalla kuntamme asioita.

Voimme toki sanoa puolueen olevan vaalien voittaja, muutosta tulee, vaikka mikään ei yhdessä yössä muutukaan.

Taustalukuja:

yleinen äänestysprosentti 59,3% (62,6% 2008, 78% 2011)

PS:n jäsenmäärä 7 700 (eduskuntavaalien aikaan 3 000)

PS:n ehdokkaita 2 500 enemmän kuin aiemmin (nyt 4 400)

PS: 2,5 kertainen kannatus viime vaaleihin nyt siis +7 % eli 12,3 %

PS sai 307 314 ääntä koko valtakunnan tasolla (14 089 Espoossa)

PS sai valtuustopaikkoja 10 kpl (Espoo)

Seuraavat vaalit ovatkin sitten Europarlamenttivaalit, kesäkuussa 2014. Eduskuntavaalit ovat sitten huhtikuussa 2015. Mutta sitä ennen, valitut tekevät luottamuksen saatuaan työtä, jota ovat kuntalaisille luvanneet. Käärimme kaikki hihamme ja kehitämme, parannamme ja teemme parempia päätöksiä tulevaan.

Joulukuun tienoilla selviää, kuka Espoon Perussuomalaisista saa ja minkä, lautakuntapaikan. Lautakuntapaikkoja on tarjolla PS:lle enemmän kuin ennen, johtuen juuri vaalituloksesta. Lautakunnissa pääsee todellakin vaikuttamaan kunnan ja kuntalaisten asioihin. Www.espoo.fi sivuilla näet, mitä lautakuntia on ja mitä niissä tehdään ja mistä päätetään.

Kiitos myös tästä päivästä

Tänään 10.11.2012 oli myös Espoon Perussuomalaiset ry:n vuosikokous. Kokouksessa äänestettiin mm. ensi vuoden Espoon PS ry:n hallituspaikoista. Tulin valituksi, vuodelle 2013. Olen erittäin kiitollinen saamastani luottamuksesta.

Hallitus koostuu 10 hallituksen jäsenestä sekä puheenjohtajasta. Puheenjohtajaksi valittiin Seppo Sonkeri. Varajäsen edustaa varsinaista jäsentä, jos jäsen on estynyt. Varajäsen on juuri jäsenelle määritelty henkilö.

Www.espoonperussuomalaiset.fi sivuille on henkilöt, jotka on valittu, tämän vuotiset vuoden loppuun, tulevat, ensi vuoden jäsenet, päivitetään tuonnempana.

Mitä vaalityö on parhaimmillaan?

Minusta vaalityö on arvokasta. Se vaatii paljon siihen mukaan lähtijältä, tietää mahdollisen päivätyön ohella runsaasti työtä, mutta antaa paljon! Itse olen huomannut yleissivistykseni kasvaneen, kirjoitustaidon parantuneen (ainakin omasta mielestäni), uusien ihmisten tapaamisen myötä verkostoni ovat kasvaneet.

On rikkaus saada uusia tuttavuuksia, jopa ystäviä. On mielenkiintoista, miten monitahoinen kunnan toiminta on, miten asioista voi ajatella uudella tavalla, miten voi itsekin vaikuttaa ja pyrkiä muuttamaan asioita, toimintamalleja, toimia.

Erinomaista on myös se, että on kohdannut paljon ihmisiä, äänestäjiä tai ihmisiä, jotka ovat halukkaita keskustelemaan, haastamaan, kysymään lisätietoja asioista joko tulemalla tapaamaan minua markkinoille tai ottamalla yhteyttä sähköpostilla, facebookissa tai kommentoimalla kirjoituksia. Vaalityö on mielestäni hyvän tekemistä myös siksi, että moni yksinäinen tulee keskustelemaan, saa seuraa ja aktivoituu, jos siihen on uskallusta ja halua. Olipa puolue mikä tahansa, olipa edustaja nainen tai mies, nuori tai vanha. Kyllähän me suomalaiset muutoin olemme ehkä hieman ujoja tai pidättyväisiä. Bussipysäkillä, jos joku puhuu Sinulle, miten reagoit?

Niin, hymyillään, kun tavataan. Kirjoitellaan ja vaikutetaan kuntamme asioihin, eikö vain?

Jännittävissä, positiivisissa tunnelmissa haluan vielä kerran kiittää Sinua!

Nina From

varavaltuutettu

Espoon Perussuomalaiset ry hallituksen jäsen 2013

Ja niin, olen kerännyt kuvamuistoja eri tapahtumista, joissa olemme olleet tämän vuoden aikana.

552300_3356410528162_335548235_n1.jpgs__f0a6.jpgs__f0a5.jpg535517_10151317613574603_195429695_n1.jpgdsc017871.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Espoo, vaalityö, PS, hallitus, Espoon Perussuomalaiset ry, varavaltuutettu, valtuutettu

Ruuhkamaksut -vihreä teko?

Sunnuntai 21.10.2012 - Nina From, PS

Autoilijan rangaistus nro x. No toki on niin, että veroja pitää maksaa ja verotus on hyvää, jos se on oikeudenmukaista.

Autoilijan maksamia veroja on mm: autovero (kertaluontoinen), ajoneuvovero (rekisteröinnin yhteydessä maksettava vero, sis. alv), valmistevero (polttoainevero, sis. alv, sis. käyttövoimavero). EU:n ulkopuolelta tuotavasta ajoneuvosta on maksettava autoveron lisäksi tulli ja maahantuonnin alv. Kaasuautoilu on ensi vuonna kalliimpaa, kun maa- ja biokaasuautoille tulee käyttövoimavero.

Tämän lisäksi autoilun osalta maksetaan mm. vakuutukset, huollot, katsastukset sekä mahdollisista onnettomuuksista aiheutuvat lisämaksut.

Tämän vuoden huhtikuussa nousi autovero. Tavoite oli kasvattaa valtion verotuloja, mutta myös kannustaa ostamaan päästöltään pieniä autoja. Miten kävi?  Myyntiluvut näyttävät siltä, että mitä todennäköisimmin valtio tänä vuonna menettää autoverotuloja – ja merkittävältä osaltaan juuri veronkorotuksen vuoksi. Ensi vuonna nousee ainakin ajoneuvoveron perusarvo.

Juomisen haitat ovat viisinkertaistuneet Suomessa vuodesta 1990. Erityisen suuri muutos on ollut naisten alkoholin käytössä. Menetettyjen elinvuosien määrä kasvoi naisilla 80%:a, kun miesten vastaava luku oli 25%:a.Tutkimushankkeen johtajan, terveyspolitiikan professorin Ilkka Vohlosen mukaan naisten alkoholinkäyttö on lisännyt muun muassa lasten huostaanottoja. Sunnuntaisuomalainen kertoo, että dramaattinen käänne suomalaisten juomisessa tapahtui vuoden 2004 alkoholiveron keventämisen myötä. Uusi verotuspolitiikka toi valtiolle lisätuloja miljardi euroa. Samaan aikaan lisääntyneet alkoholihaitat aiheuttivat kuitenkin kunnille kahdeksan miljardin lisälaskun.

Sitten niistä ruuhkamaksuista

Onko joku laskelma olemassa siitä, että paljonko tulisivat maksamaan laitteet, softat, ohjeistukset sekä liikenteeseen tehtävät mahdolliset muutosjärjestelyt? Kuka maksaa? Mikä on investointien takaisinmaksuaika?

Lisääkö tämä ruuhkia entisestään? Tuleeko mahdollisia hiukkaspäästöjä enemmän kuin tällä hetkellä?

Lisääntyykö autossa käytetty aika päivän pituutta: koti-lasten vienti tarhaan –työpäivä -lasten haku tarhasta? Tuleeko tästä perheille haaste ajankäytön suhteen? Ovatko lapset esim. päivähoidossa tämän lisääntyneen ajan vuoksi pidempään?

Mitä esim. pienituloisilta jää tämän maksun vuoksi ostamatta: ruokaa, harrastusmaksuja, vaatteita…?

Entäpä Helsingin kaupat, ravintolat, palvelut yms.? Voidaanko sanoa, että kauppa kannattaa, jos ostava väki vähenee?

Miten mahtaa käydä Helsingin kaupungissa asuville, nousevatko yhtiövastikkeet, jos kaupat ja palvelut laittavat lapun luukulle? Vuokratuloilla rahoitetaan monien talonyhtiön kuluja, eikö vain? Jääkö ihmisiä taas työttömäksi, kun ei ole riittävästi asiakkaita?

Valtion tukema kulttuuri Helsingissä: käydäänkö oopperassa, baletissa, museoissa enemmän vai vähemmän jatkossa? Tosin, sanotaan, että kulttuuri kuuluu kaikille, mutta tuesta huolimatta lippujen hinnat ovat monen ulottumattomissa, joten eipä se ainakaan mitään nykyisestä muuta. Salit ovat osin entistä tyhjempiä, oletan. Ei ole mukavaa työtä tekeville ammattilaisille esiintyä vähäiselle yleisölle. Vaikuttanee myös heidän työllisyystilanteeseensa.

Miten mahtaa käydä kaupungin pysäköintimaksuista saatavalle tulolle? Entä yrittäjille, jotka toimivat parkkibisneksessä? Entä siellä työskenteleville ihmisille, palveluille? Nytkin Helsingin parkkimaksut ovat niin korkeat, että hirvittää käydä keskustassa päiväsaikaan, saatikka illalla.

Entä yksityisyys? Onko sitä tai pitääkö sitä olla tai pitäisikö olla olematta? Entäpä laitteiston tekninen toimivuus tai toimimattomuus?

Minusta eriarvoisuus kasvaa. On ilman muuta selvää, että jos Espoolaisen työpaikka on Helsingissä, hän joutuu käyttämään autoa työnsä takia, joukkoliikenne ei nykyisellään ehkä tue julkisen liikenteen käytön mahdollisuutta, ehkä on lasten tarhaan viennin ja haun, koululaisen harrastuskyyditsemisen tai jonkin muun asian vuoksi oltava auto (halusi tai ei) yhtälö ei vaan toimi.

Minusta on syytä kehittää yhteistyötä lähikaupunkien välillä. On lisättävä joukkoliikenteen vuoroja, tehtävä monipuolisempia ajoreittejä sekä alennettava lippujen hintoja. On tehtävä joukkoliikenteen käyttö paremmaksi vaihtoehdoksi niille, jotka voivat käyttää tai vaihtoehtoisesti siirtyä käyttämään julkisia. Metro on yksi erinomainen investointi, Espoossa. Toivon, että sitä jatketaan niin pitkälle, kuin mahdollista. Samalla saadaan laajemmin rakennettua kipeästi kuntalaisten kaipaamia asuntoja, kauppoja, palveluita ja muita toimijoita ympärille.

Tässä muutama esimerkki siitä, ettei verojen nosto tai maksujen lisääminen ole yksilön tai yhteiskunnan edun mukaista. Päätöksenteko on suppealla näkökulmalla tehty ja toteutettu. Mikä tai missä onkaan PTS?

Jos ruuhkamaksut tulevat, en/emme lähde tämänkään vertaa Helsinkiin. En lähde ex-tempore tapaamaan ystäviäni ruokailun merkeissä, viettämään aikaa kahviloissa, shoppailemaan, ihailemaan Helsingin rantoja, syömään Kauppatorin lihapiirakkaa, harrastamaan taidetta (musiikki, tanssi yms.) eri muodoissaan. Valitsen jatkossa Espoon entistä useammin. Kyllä täällä tarjontaa ja vaihtoehtoja riittää, eri kaupunginosien tarjoomana. Eikä tarvitse välttämättä maksaa edes parkkimaksuja. Liikkumaan pääsee pääsääntöisesti ilman ruuhkia. Niin, miksi menisinkään jatkossa Helsinkiin?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ruuhkamaksut, verot, eriarvoisuus, autoilu, auton kulut, autovero, auton ylläpitokulu, Helsinki, Espoo, kuntavaalit, kunnallisvaalit, PS, Espoon Perussuomalaiset naisehdokkaat

Espoon PS:n kuntavaalikiertueen 2012 startin satoa

Sunnuntai 26.8.2012 - Nina From, PS

Espoon PS:n kuntavaalikiertue 2012 startin satoa

Olipa hienoa olla mukana Espoon keskuksen markkinoilla, kun väkeä oli, sää suosi ja kauppakin näytti käyvän. Ihmisillä oli positiivinen mieli, johtuen oletettavasti lämpimästä säästä ja auringonpaisteesta. Muutaman kerran olen ollut mukana tapaamassa kansalaisia näillä markkinoilla, joilla Espoon PS on ollut näkyvästi omalla vaaliteltallaan. On ollut äärimmäisen kylmä, vähän ihmisiä ja on säälittänyt kauppiaiden satsaus ko. päivinä, kun raha ja tavara/palvelu ei ole vaihtanut silloin mukavasti omistajaa. Itse olen aina pyrkinyt ostamaan jotain, joka ikinen kerta ainakin gluteenittomia muikkuja.

Paikalla oli iso joukko kuntavaaliehdokkaita, itseni tietysti mukaan lukien ja mikä parasta, Timo Soini oli tullut myös paikalle ja piti tuttuun tyyliin erinomaisen puheen. Palloja jaettiin, ihmisten kanssa keskusteltiin, karkkia syötiin ja jaettiin PS:n esitteitä. On hieno katsoa, kun Timo Soini, joka kaiken kiireensä keskellä saa ihmiset kuitenkin uskaltautumaan keskusteluun. Ja hän myös tekee sitä, eli huomioi kansaa. Huom. hänhän on maailman seitsemänneksi vaarallisin mies:).

Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan Espoon PS:n kuntavaaliohjelma 2012 –teemasta, koska sain sen käteeni eilen ja sen toivon kiinnostavan espoolaisia, mitä puolueena tavoittelemme, jotta kunnastamme tulisi entistä parempi paikka olla ja elää.

Vaaliohjelmasisältö koostuu 11:sta ajankohtaisesta ja tärkeästä alueesta:

  1. Meidän itsenäinen Espoo
  2. Espoossa on työtä kaikille
  3. Terveys, nuoret, liikkuminen, vanhukset sekä omaishoito
  4. Koulutus
  5. Asuminen
  6. Vastuuta velanottoon
  7. Pienyrittäjien työllistämisen tukeminen ja toimeentulon turvaaminen
  8. Maahanmuuttopolitiikka
  9. Pormestarimalli Espooseen
  10. Metropoli on mahdollisuus
  11. Kaavoitus ja liikenne

Tarkemmat sisällöt saat näppärästi eteesi, kun haet Espoon Perussuomalaisten sivut, joille toki ohjelma tulee piakkoin. Eli osoitehan on: www.espoonperussuomalaiset.fi .

Haluan kuitenkin ottaa tässä blogissani esille muutaman asian, eli kertoa ja kommentoida. Kohta kaksi ja seitsemän:

Työnteon pitää olla kannattavampaa kuin työttömänä oleminen. Niin, kuten olen aiemmin jo kirjoittanutkin sivuillani, Espoolla on erittäin hyvä asema muihin kuntiin nähden monestakin eri näkökulmasta katsoen (ei pelkästään rahatilanne). Espooseen muuttaa ihmisiä jatkuvasti lisää. Tämä toki tarkoittaa, että investointeja lisätään rakentamisen osalta, asuntoja, kauppapaikkoja, väyliä sekä alueellista joukkoliikennettä kehitetään ja sitä kautta liikkuvuus paranee. Espoossa on monia investointihankkeita jo nyt meneillään, osa niistä monivuotisia. Tämä tietää työpaikkoja sekä palveluiden paranemista. Meillä on upea luonto, paljon liikuntatiloja, järjestöjä ja urheiluseuroja, jotka ovat aktiivisesti kehittämässä fyysistä, psyykkistäkin, kuntoamme, hyvinvointia. Meillä on hyvät liikenneyhteydet moneen suuntaan, runsaasti kauppoja ja palveluita. Monipuolista kulttuuritarjontaamme unohtamatta.

Tarvitaan lisää opettelevia ja osaavia käsiä, myyntitaitoisia asiakaspalveluhenkilöitä, kuuntelevia korvia... kaikkia, missä tarvitaan ihmisiä, työvoimaa, nuorta ja vanhaa, jotta saadaan talouttakin paremmalle tolalle. Työllisyyden kasvattaminen on parasta talouden hoitamista ja tuo monille myös merkitystä elämään, kun saa työpaikan ja kokee olevansa osa yhteiskunnan voimavaroista. Henkistä puolta ei kannata väheksyä, kyse on kuitenkin ihmisistä ja luontaisesta ominaisuudesta olla osa jotakin, tuntea olevansa arvostettu ja tärkeä.

Mutta itse teemaan vielä. Työvoimapalveluita tulee kehittää. On madallettava kynnystä hakea apua, saada neuvontaa ja ohjausta eri elämän vaiheissa. Usealle meistä jossain vaiheessa elämää on tullut tai saattaa tulla yhtäkkinen tarve saada apua ja neuvoja. Silloin tällaiset palvelut ja tässä tapauksessa työllistämiseen liittyen, ovat äärettömän tärkeitä. Niinpä työvoimapalveluun on satsattava jatkossa entistä enemmän. Ihminen on yksilö, ei massa. On saatava vaikeammin työllistettävät opastuksen ääreen ja luotava mahdollisuudet esim. byrokratiaa vähentämällä. Lisäksi on tehtävä ministeriölle esityksiä, jonka tavoitteena on edesauttaa esim. vaikeasti työllistettävien velvoitetyöllistämisessä.

Yrittäjyyttä on tuettava kaikin keinoin. Olipa kyseessä suomalainen tai maahanmuuttaja. Tässäkin pitää laskea byrokratian portaita, edesautettava liikepaikkojen saannissa, luotava entistä parempia keinoja neuvonnan antamiseksi. Välineitähän löytyy, mutta ihmiset niitä käyttävät. Starttirahan aktiivinen tarjoaminen yrittäjyyden alkuvaiheessa on myös tärkeää. Hyvinvointia ja jaksamista tulee edistää erilaisin tukimuodoin, koulutusta tulee tarjota säännöllisesti, tarpeet huomioiden.

Laitetaan yhdessä pyörät pyörimään entistä paremmin. Käytetään aktiivisesti kuntamme palveluita ja vaikutetaan siten kuntamme hyvinvointiin, omilla valinnoillamme.

Nina From, PS, Espoo

 dsc017871.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, kunnallisvaalit, Espoo, kunnallisvaaliohjelma 2012, Espoon Perussuomalaiset,

Tykkäätkö, jos lapsesi käyttää kannabista?

Sunnuntai 19.8.2012 - Nina From, PS

Tykkäätkö, jos lapsesi käyttää kannabista?

Asenne ratkaisee: kyllä-ei, laillista-ei. Pitäisikö kaikkea saada kokeilla? Miksi? Mitä tarkoittaa, että lapselle asetetaan rajoja, opetetaan sääntöjä, suojellaan vaaroilta ja tässä tapauksessa päihteiltä? Kenelle se kuuluu?

Mitä kannabis on?

Tuoteseloste: hamppukasvista (Cannabis Sativa) saatavien erilaisten valmisteiden yleisnimitys. Marihuana on valmistettu kasvin kuivatuista kukista, lehdistä ja varsiosista, hasis pihkasta. THC-pitoisuudet ja niistä seuraava päihdyttävän vaikutuksen voimakkuus vaihtelevat marihuanan 0,35-12%:sta hasiksen 4-10%:iin ja kannabisöljyn 15-70%:iin. Päihdekannabista käytetään yleisimmin vesi- tai tavallisessa piipussa tai sätkissä polttamalla, mutta voidaan käyttää myös sekoitettuna ruokaan tai juomaan (leivokset, tee).

Laillinen asema:  luokiteltu huumausaineeksi. Kannabis pysyy elimistössä pitkään (poistumisaika voi olla jopa viikkoja), ja näin ollen voi aiheuttaa rattijuopumustuomion päiviä tai jopa viikkoja käytön jälkeen.

Kannabiksen savu koostuu 400 kemikaalista, joihin kuuluu 60 erilaista kannabinoidia. Kannabiksessa on 50 % enemmän karsinogeenisiä polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä – naftaliinia, bentsantraseenia ja bentspyreeniä – kuin tupakassa. Tutkijoiden mukaan kannabiksen myrkyllisten aineiden haittavaikutuksia lisää se, että kannabiksen savua hengitetään syvemmälle keuhkoihin kuin tupakansavua. Tutkijat arvioivat, että 3-4 kannabissavukkeen polttaminen päivittäin aiheuttaa vastaavanlaisia vaurioita keuhkojen limakalvoille kuin 20 tupakan polttaminen.

Käytön välittömät vaikutukset vaihtelevat suuresti eri käyttäjillä

  • Keskushermostovaikutukset, johon liittyy aluksi usein mielihyvän tunnetta: puheliaisuutta, iloisuutta ja estojen katoamista
  • Voimakas makean himo
  • Ajan, paikan, nopeuden ja etäisyyden arvioinnin heikentyminen
  • Koordinaatio- ja reaktiokyvyn sekä lähimuistin huononeminen
  • Aistikokemusten voimistuminen, aistiharhat ja sekavuustilat
  • Fyysisinä oireina pulssin kiihtyminen, silmien verestäminen, silmien, suun ja nielun kuivuminen, huimaus ja yskä

Pitkäaikaisen käytön vaikutukset (vaihtelevat eri käyttäjillä)

  • Sietokyvyn kehittyminen -> annoskoon suureneminen
  • Väsymys, haluttomuus, ahdistuneisuus ja masennus
  • Persoonaan ja sosiaaliseen elämään liittyvät muutokset
  • Oppimis- ja keskittymiskyvyn heikentyminen
  • Passiivisuus käyttäytymisessä, käytöshäiriöt
  • Ärsytys ja tulehdukset hengitysteissä
  • Elimistön hormonihäiriöt
  • Suun, nielun ja ruokatorven alueen syöpäriskin lisääntyminen
  • Erilaiset mielenterveyden ongelmat
  • Eräiden sairauksien, esim. astman, keuhkoputken tulehduksen, skitsofrenian ja alkoholiriippuvuuden pahentuminen

Riippuvuus: kannabiksen käyttö voi aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä riippuvuutta.

Vieroitusoireet: univaikeudet, vilunväreet, hikoilu, lihas-, vatsa- ja päänsärky, vapina, ruokahaluttomuus, harhaisuus, masentuneisuus, ärtyneisyys ja levottomuus.

Niin, kyse on päihteestä. Sitä voisi tehdä kotona, yksin, porukassa, lasten läsnä ollessa, jos se olisi laillista ja suotavaa. Miten vältettäisiin se, etteivät lapset altistu samassa sisätilassa kyseiselle aineelle, aikuisen poltellessa? Onko esimerkillistä näyttää tupakoinnin tyyppistä toimintaa ja jota nykyisin kovin arvostellaan (tupakointia ja tupakoitsijoita), suorastaan syyllistetään ja jopa herjataan toisen luokan kansalaiseksi. Tupakointi on laillista, siitä maksetaan verojakin. Hyvää on se, että tupakointiin on tullut tiettyjä rajoitteita, ravintoloissa, työpaikoilla ja monessa paikassa sekä se, että se on tavallaan tehty näkymättömäksi kaupoissa. Rajoitusten, asennemuutoksen ja valistuksen ansiosta tupakointi onkin vähentynyt Suomessa.

Konkreettisesti: vähenemiseen on vaikuttanut myös lisääntynyt keskustelu tupakan riippuvuutta aiheuttavasta luonteesta ja nuorten vierotuspalvelujen kehittyminen erityisesti puhelinpalveluissa ja verkossa. Onkin erinomaista, että juuri nuorten saavuttamiseksi käytetään oikeita, vuorovaikutuksellisia välineitä sekä lisätään resursseja (unohtamatta mm. vapaaehtoistyötä, joka ei välttämättä näy ”isossa kuvassa”, mutta tuntuu).

Länsi-Uudenmaan poliisin tietojen mukaan suurin osa huumeiden käyttäjistä on yli 20v, mutta pääkaupunkiseudulla jopa alle 15v lapsia on jäänyt kiinni kannabiksen ja muiden huumaavien aineiden käytöstä. Kotikasvatus on lisääntynyt ja lisännyt myös tarjontaa.  Kannabista pidetään jopa trendihuumeena, jota yhä nuoremmat käyttävät.

Länsiväylä teki selvitystä PK-seudun tilanteesta, kun alkukesästä Espoossa jäi kiinni 12v lapsi, kannabiksen käytöstä. Espoossa tilanne huumeiden kiinni jääneistä alle 15v lapsista on pysynyt kohtalaisen samalla tasolla, Vantaalla ja Helsingissä kiinnijäämismäärät ovat olleet kasvussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn tulokset (2010) kertovat sen, että 12 % PK-seudun 8-9-luokkalaisista (14-16v) oli kokeillut kannabista tai hashista ainakin kerran. N. joka seitsemännelle ystävä tai tuttava oli tarjonnut huumeita. Yli puolet tunsi nuoren, joka on kokeillut huumeita.

Päihteiden sekakäyttö on lisääntynyt. Kaikki tiedämme, ettei se ole hyvä asia. Vaikutukset masennuksien lisääntymiseen, kasvaviin itsemurhien määrään, väkivallan, ilkivallan sekä riitojen ja muiden valitettavan negatiivisten asioiden lisääntymiseen kasvavat.

Yleisönkirjoituksia jonkin verran seuranneena tulen siihen johtopäätökseen, että ihmisillä ei ole vieläkään riittävästi tietoa kannabiksen haitallisuudesta ja mihin se yleisesti ottaen johtaa. Siksi kommentit ovat ei-juu-kylläpäs-mutta kun-eipäs-en tiedä--tunnen jonkun käyttäjän –tasoa. Siis edelleen, valistuksen ja tiedon puutetta. Onneksi monilla on netti, josta erittäin helposti googlaamalla löytää viranomaisten sekä muiden tietoa asiasta antavien tahojen sivustot (esim. alla annetut tietolähteet), joilla kerrotaan kattavasti tämänkin päihteen aiheuttamista ongelmista. Onneksi monilla on vanhemmat, jotka valistavat ja vastustavat huumeiden kokeilua ja käyttöä. Toivon, että kouluissa edelleen käsitellään päihdeasioita, käydään kertomassa kokemuksista sekä tilanteista, joihin päihteiden käyttö on vienyt.

Mielestäni on aivan typerää ja lyhytnäköistä laillistaa kannabista. Se on päätä sekoittava huume, joka aiheuttaa riippuvuutta. Tavoitteenamme pitäisi olla päihteettömyyden lisääminen yllä mainituin keinoin. Vanhempien tulisi näyttää hyvää esimerkkiä lapsilleen, tässäkin asiassa. Jos yhteiskuntailmapiirin rajoja päihteiden käytön osalta siis väljennetään, on erittäin todennäköistä, että käyttö lisääntyy, jokaisen ikäryhmän osalta. En väitä, että ongelma esim. kannabiksen kotikasvatuksen osalta poistuu, saatikka käyttö loppuu kokonaan, jos edelleen aine kuuluu laittomien joukkoon, mutta lainvoimaisellakin kiellolla on merkityksensä.  

Kysymys: mitä hyvää kannabis tai muut päihteet tuovat elämään?  Oma vastaukseni: ei mitään!

Lähde: irtihuumeista.fi ja paihdelinkki.fi, Länsiväylä

Nina From, PS

4 kommenttia . Avainsanat: kannabis, perussuomalaiset, Espoon Perussuomalaiset, huumeet, päihteet, kannanotto kannabikseen