Puoluekokous Joensuussa kesäkuu 2013

Tiistai 2.7.2013 - Nina From, PS

wp_001120.jpgOlipa todella hieno ja antoisa tilaisuus, kiitos Joensuu!

Aivan mahtavaa oli ajaa perjantai-iltana Espoosta Joensuuhun. Ilta-aurinko paistoi kauniiseen Suomen luontoomme, järvet olivat tyyniä, metsä vehreä. Saavuin valoisaan Joensuuhun myöhään iltayöstä.

Lauantain agendalla oli kokoustamista 10-18.00. Tai piti olla. Kokoustaminen venyi kuitenkin yli kahdeksaan illalla. Anti oli mitä parhain. Ensinnäkin paikalla oli yli tuhat ”meikäläistä” ympäri Suomen. Espoosta edustajien määrä oli kymmenkunta, mukana joukoissa myös Espoon puoluesihteeriehdokas, Seppo Huhta. Erinomaista antia oli puheenjohtajan valinta ja äänestys: Soinin ylivoimainen voitto ja arvostus. Erittäin hienoa oli se, että saimme tietää hänen tehneen valinnan euroehdokkuuden ja kotisuomeen jäännin välillä, joka ei hänen sanojensa mukaan ollut helppo päätös, mutta varsin oikea ja hieno. Jäädä tänne meidän kaikkien tueksi, johtaa joukkojamme kohti tulevia haasteita. Hän myös ilmaisi hienosti, että antaa täyden tukensa eurovaaleihin lähteville ehdokkaillemme sekä tukee kaikin tavoin verkostoitumista EU:n saralla, jotta meidän vaikuttavuus maailmalla tulee maksimoitua.wp_001127.jpg

Mielenkiintoinen kokonaisuus oli myös varapuheenjohtajiston esittäytyminen, siihen liittyvät kannatuspuheet sekä äänestys. Tämä oli varsin antoisaa kuultavaa ja nähtävää. Todella hyviä ehdokkaita oli tarjolla, valinnat olivat varmasti monelle haasteelliset. 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Jussi Niinistö, 2. varapuheenjohtajaksi Hanna Mäntylä ja 3. varapuheenjohtajaksi Juho Eerola.

Parhainta antia oli puoluesihteerin valintaan liittyvät esittelyt, kannatuspuheet sekä äänestys. Erinomaisen hyviä ehdokkaita oli runsaasti, kymmenkunta. Täytyy myöntää, että monen ehdokkaan osalta tuli varsin positiivinen mielikuva, kun aiemmin en ollut ko. henkilöitä kuullut ja tuntenut. Saimme tiukassa, toiselle kierrokselle menneessä äänestyksessä puoluesihteeriksi Riikka Slunga-Poutsalon. Erinomaista!wp_001129.jpg

Minusta on todella hienoa, että äänestys tapahtui modernisti, sähköisesti. Tämä äänestystekniikka mahdollisti toiminnan läpiviennin 7,5 tunnissa. Lisäksi äänestys on demokraattinen, kun jokaisella mahdollisuus äänestää.

Sunnuntaina kokoustaminen jatkui, aikajanalla 10-15.00. Saimme mielenkiintoista tietoa mm. EU-vaaleihin liittyvistä asioista, eduskuntaryhmän toiminnasta, PS Naiset ry:n toiminnasta, PS Nuoret ry:n toiminnasta, Oikeutta Eläkeläisille ry:n toiminnasta sekä monesta muusta asiasta. Lisäksi parasta antia olivat pyydetyt puheenvuorot, PS:ltä. Unohtamatta koko viikonlopun ajan tapahtunutta verkostoitumista, asioista keskustelemista sekä uusien näkökulmien saamista erilaisiin asioihin, jotka meitä puhututtavat.

Ja sitten. Miten media oli ja onkaan kiinnostunut uudesta puoluesihteeristämme, hänen mielipiteistään ja tulevien tehtävien hoitamisesta, yms. Oli ilo katsella hetimiten pidettyjä TV-haastatteluja, joissa Riikka S-P vastasi hienosti, varmasti, suoraan kiertelemättä toimittajien esittämiin kysymyksiin. Ja kaiken lisäksi on erittäin edustava henkilönä.

On syytä kiittää Ossi Sandvikiä, joka toimi PS:n puoluesihteerinä vuosina 2007-2013. Ja samalla toivottaa uusille, valituille edustajillemme runsain mitoin onnea sekä voimia. Koitoksia on ollut ja tulee olemaan. Haasteet voitetaan hyvällä yhteistyöllä sekä asioiden kehittämisellä, jatkossakin.

PS. kannattaa käydä lukemassa aiheista lisää osoitteessa: perussuomalaiset.fi. Omia blogeja kirjoitan osoitteessa ninafrom.fi.

Hyvää kesää toivottaen,

Nina From

PS Espoowp_001135.jpg

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: PS, Perussuomalaiset, PS Espoo, puoluekokous, puoluekokous 2013, Joensuu, Riikka Slunga-Poutsalo, puoluesihteeri, puheenjohtaja, Timo Soini

Lautakuntatyöskentelyn alun kokemuksia

Sunnuntai 10.3.2013 - Nina From, PS

Lautakuntatyöskentelyn alun kokemuksia

Lautakuntatyökin on alkanut vauhdikkaasti. On runsaasti koulutuksia, seminaareja ja tilaisuuksia, joissa saa tietoa, tutustuu uusiin ihmisiin, eri toimijoihin, eri puolueiden edustajiin, kunnan työntekijöihin sekä tapoihin toimia. Aika menee hurjaa vauhtia, päivätyön jälkeen kokouksiin, kokouksista omiin askareisiin, perheen, liikunnan, koiruuksien, kodinhuollon töihin ja touhuihin. Iltaisin viestien lukemista ja vastaamista, kannanottoja, yleisten, suomalaisia koskettavien tarinoiden ja uutisten seuraamista eri välineillä. Blogailua, viestintää, kirjauksia ja esityslistojen ja raporttien lukemista. Ja sitten koittaa kokous.

Oli hieno tunne olla keskiviikkona, 27.2.2013, ensimmäistä kertaa Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksessa. Oli koneet, kasa papereita, infolehtiä, nimikyltit paikallaan ja joukko uusia ihmisiä, joihin sai tutustua. Esittelykierros. Koneet auki. Agenda esiin sekä asiat, joita käytiin läpi, kyseltiin, pyydettiin tarkennuksia, ehdotettiin ja päätettiin. Vaikka kokous kesti pitkään, se oli antoisa. Puheenjohtajan tapasin ensimmäistä kertaa livenä (Sanna Lauslahti) ja olin erittäin tyytyväinen hänen hyvään tapaansa johtaa kokousta. Mainiota.

Tämä matka jatkuu neljä vuotta. Sitten on taasen kunnallisvaalit ja lautakuntapaikat ovat jaossa. Sitä ennen ovat Eurovaalit ja Eduskuntavaalit. Tämä vuosihan on vaaliton. Saa keskittyä luottamustehtävien hoitamiseen, kokemuksen kartuttamiseen sekä vaikuttaa asioihin uusista ”kulmista”.

Ensimmäisen kokouksen päätöksiä:

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta valitsi jäsenet koulujen ja lukioiden johtokuntiin toimikaudeksi 2013-2016 sekä hyväksyi muutoksitta suomenkielisen opetuksen ja varhaiskasvatuksen tulosyksiköiden käyttösuunnitelmat vuosille 2013. Lisäksi lautakunta käsitteli muun muassa seuraavia asioita:

7. Ruotsinkielisen kielikylpyluokan perustaminen Westendinpuiston kouluun

Lautakunta päätti, että Westendinpuiston kouluun perustetaan lukuvuodeksi 2013–2014 ruotsinkielisen kielikylpyopetuksen ensimmäinen luokka, vaikka sen oppilasmäärä jäisi alle 18. Westendinpuiston kouluun hakee nyt ruotsinkieliseen kielikylpyopetukseen 15 valintakriteerit täyttävää hakijaa.

9. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokousaikataulu vuonna 2013

Kokouksia on lähes joka kuukausi. Tarkemmat tiedot aikatauluista, esityslistoista, pöytäkirjoista sekä päätöksistä löytyy espoo.fi –sivuilta: Espoon kaupunki: päätöksenteko: Opetus- ja varhaislautakunta.

11. Avustus Helsingin erilaiset oppijat ry:lle


Lautakunnalle esitetään päätettäväksi, että se myöntää Helsingin seudun erilaiset oppijat ry:lle 10 000 € avustuksen vuodelle 2013. Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO) toimii oppimisvaikeuksisten henkilöiden tukena pääkaupunkiseudulla. Yhdistys toimii yksittäisten henkilöiden tukena ja apuna sekä ammattilaisten koulutus- ja ohjauskeskuksena.

Lyhyesti vielä lautakunnasta:

Lautakunnassa on 13 jäsentä. Jokaisella on myös henkilökohtainen varajäsen. Espoon Perussuomalaisista jäseninä lautakunnassa on kaksi henkilöä (allekirjoittanut ja Huhta) ja kaksi varaa (Enemark ja Seppänen).

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää suomenkielistä päivähoitoa, perus- ja lukio-opetusta sekä koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoa koskevista asioista. Lautakunnan tehtävät ja ratkaisuvalta määrätään sivistystoimen lautakuntien ja johtokuntien johtosäännöissä.  

Varhaiskasvatusjaosto:

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalla on varhaiskasvatusjaosto. Jaostossa on 13 jäsentä ja jokaisella on myös siellä henkilökohtainen varajäsen. Jaoston jäsenet ja varajäsenet valitsee valtuusto. Tässä jaostossa meillä on eri jäsenet kuin yllämainitut (tietoa lautakuntapaikkojen haltijoista löytyy taasen espoo.fi –sivuilta sekä espoonperussuomalaiset.fi –sivuilta). Joitain nimimuutoksia on saattanut tulla, joten osa nimistä voi muuttua vielä.

Varhaiskasvatusjaoston tehtävät

tehdä opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle ehdotuksia ja esityksiä tehtäväalueensa painopisteistä, palveluiden tasavertaisesta saatavuudesta ja palvelutasosta

tehdä opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle ehdotuksia ja esityksiä tehtäväalueensa kehittämisestä seurata palveluiden laatua ja huolehtia yhteistyöstä eri palvelutuottajien kanssa

Näillä luottamustehtävillä on merkittävä rooli Espoolaisten lasten ja nuorten sekä tietysti perheiden elämässä. On monia asioita, joita tuodaan esityslistalle, päätettäväksi. On mahdollisuus vaikuttaa asioihin, kuten mainitsinkin jo aiemmin.

Olen äärimmäisen kiinnostunut tekemään entistä parempia päätöksiä kasvavan ja kuitenkin hyväkuntoisen Espoon puolesta. Jos sinulla on ideoita ja ajatuksia, joita haluat vietävän eteenpäin, haluat olla mukana vaikuttamassa, ehdottamassa ja muuttamassa asioita, ole yhteydessä. Äänestämällä aina vaaleissa, antamalla ehdotuksia, kysymällä ja kyseenalaistamalla on mahdollisuus vaikuttaa, jokaisella kuntalaisellamme.

Yhteistyö tuottaa parempaa meille kaikille.

Maaliskuisin terveisin,

Nina From

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, lautakunta, lautakuntatyö, espoo.fi, varhaiskasvatuslautakunta, espoonperussuomalaiset.fi, kokous, koulut, koulutus

Olen taasen kovin kiitollinen

Sunnuntai 9.12.2012 - Nina From, PS

Eilen, 8.12.2012 saavuin mielenkiintoa puhkuen kokoukseen, jossa oli aiheena Uudenmaan Perusnaiset ry:n syyskokous. Ajattelin, että saan taas uutta tietoa, näen uusia ihmisiä ja tutustun toimintaamme uudesta näkökulmasta katsoen. Paikalla oli muutama tuttu kasvo ja joitakin ihan uusia. Ilmassa leijui positiivinen naisenergia. Eikä aikaakaan, kun tunsin myös kahvin tuoksun ja kehotettiin maistamaan itse leivottua pullaa. Keliaakikkona minut oli hienosti huomioitu, gluteenittomia pipareita, Joulun tuntua.

Kokous alkoi, puheensorina vaimeni. Puheenjohtaja aloitti kokouksen, agenda oli annettu eteemme. Tulipa sitten äänestyksen paikka: hallitukseen valittaisiin 5 jäsentä ja heille 5 henkilökohtaista varajäsentä. Nimeni mainittiin, ehdotettiin hallitukseen. Ja hyväksyttiin. Hetken pohdin asiaa: mitä oikein tapahtui?

Olen kovin kiitollinen saamastani luottamuksesta. Ja kaikista muistakin luottamustehtävistä sekä siitä, että olen ylipäätänsä lähtenyt ja  päässyt mukaan toimintaan. Pyrin hoitamaan saadut tehtävät mahdollisimman hyvin ja tekemään jatkossakin töitä Perussuomalaisten riveissä vahvasti jalat maassa, kykyjeni sekä resurssieni puitteissa.

Kutsun omalta osaltani naisia mukaan, jäseniksi, kokouksiin sekä muutoinkin ottamaan aktiivisesti yhteyttä minuun sekä muihin Perussuomalaisiin valtuutettuihin ja muihin varavaltuutettuihin. Tule mukaan vaikuttamaan asioihin, kehittämään ja edistämään toimintoja ja toimintaa sekä lähialueilla että kunnan tasolla. Käy nettisivuillamme, valtakunnallisilla sivuilla, Espoon PS:n sivuilla sekä ylipäätänsä, tutustu toimintaamme, tekemisiimme  ja ajatuksiimme.

Yhteistyössä on voimaa.

Kiitollisin mielin,

Nina From

PS Espoo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: PS, Perussuomalaiset, Uusimaa, Perusnaiset, kokous