Mitä tarvitset, Espoon lapsi, nuori, lapsiperhe?

Keskiviikko 26.9.2012 - Nina From, PS

Olin tänään Espoon kulttuurikeskuksessa kuuntelemassa erittäin mielenkiintoista luentoa. Tilaisuus kuuluu Espoon designpääkaupunkivuoden Voi hyvin –luentosarjaan. Tupa oli täynnä, naisia, miehiä ja lapsia. Mahtavaa, asia kiinnostaa!

Luennoitsijana toimi lastenpsykiatri, tietokirjailija ja kouluttaja Raisa Cacciatore, jonka tavoite on haastaa vanhemmat, kasvattajat, kummit, mummit, vaarit ja muut miettimään, millaisia eväitä annamme tuleville sukupolville. Millaisia unelmia ja elämäntaitoja tarjoamme mielenterveyden kattauksessa? Mitä juuri minä voin tehdä lapsen elämää kannattelevana turvallisena aikuisena? Lupaus oli antaa tilaisuudessa yleisölle käytännön keinoja kasvatuksen kiperiin hetkiin: Mitä lapsi saa tehdä? Miten kohtaan raivarit? Voiko pettymyksistä selvitä? Kehunko liikaa? Mistä elämänilo kumpuaa?

Ja sitä sai, mitä oli tilattu. Ensinnäkin hän avasi luennon kertomalla kaksi toimenpidettä, jolla on todellista merkitystä Espoolaisille lapsille, nuorille ja perheille:

1. Yhteiskuntapolitiikka, vaikuttaminen: äänestäkää Espoolaiset ehdokasta, jonka koette ajavan teille tärkeitä asioita. Resursseja neuvolatoimintaan, ennaltaehkäisevään toimintaan, vanhemmuuden tukemiseen…

2. Vanhempien ohjaus, ”kasvatuskumppanuus”. Kun lapsi syntyy, samaan aikaan syntyy äitiys ja isyys, vanhemmuus. Missä sitä opitaan, miten osaa olla yhtäkkiä hyvä vanhempi? Vanhempien ohjaamiseen tarvitaan kunnallisten ja valtiollisten resurssien lisäämisen täydentämiseksi ihan tavallista avun antamista kaverilta kaverille, ystävältä ystävälle, miksei tuntemattomallekin, joka on tuskissaan huutavan vauvan kanssa vaikkapa kaupan kassalla: pitäisi maksaa, laittaa tavarat kasseihin ja vauva vaan huutaa. Apuja, opastusta ihan tavallisissa vanhemmuuden asioissa.

Hyvä kysymys oli se, kun sai ilmaista kokemuksensa nousemalla ylös tai jäämällä istumaan. Kysymys kuului: kuinka moni kokee, että on saanut hyvän lapsuuden ja monistaa samaa, hyvää kasvatusmallia omassa toiminnassaan, omille lapsilleen. Vain muutama yleisöstä nousi. Niin …mitä muut ovatkaan lapsuudessaan kokeneet? Hyvä asia on kuitenkin se, että antaa anteeksi, yrittää löytää omaan elämäänsä sopivat eväät ja muuttaa omaa toimintaansa pois sellaisesta, jonka on kokenut huonoksi, heikoksi tai jopa vaurioittavaksi. Ilman apua tämä ei aina onnistu, siksi kuntalaisen on tärkeää pyytää ja saada palvelua, kun on tarve.

Sitten tähän hyviä asioita, joita jokainen osaltaan voi pohtia: miten kohtaan lapsen, keskustelenko kännykän kanssa vapaa-ajalla, kun pitäisi kohdistaa huomio ja mielenkiinto lapseen? Miten kohtaan itseni: kun aamulla katson peiliin, keskustelenko itselleni hyviä vai huonoja asioita? Mitä huonot asiat vaikuttavat minuun, itsetuntooni, miten muut näkevät minut, jos oma minäkuvani on negatiivinen, VAI toteanko aamulla peilin edessä: huipputyyppi, hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin olen! Miten puhun muille, työkavereille, läheisille?

Aikuisen tulee pysyä aikuisen tasolla, eikä missään tapauksessa laskeutua lapsen tai nuoren iän tasolle. Ei ole tasavertaista eikä hedelmällistä, jos emme osaa olla aikuisia ja näyttää esimerkkiä. Annanko lapselle hyvän itsetunnon: onko hän arvokas ja riittävä omana itsenään vai korostanko hänen tekemisiä/suorituksia tai tekemättä jättämisiä? Mihin kiinnitän huomion? ”Julkikehun” vaikutus on erittäin positiivinen signaali lapselle ja nuorelle. Minkälainen ilmapiiri on kotonani? Muistanko antaa lapselle kiitosta?

Ei pidä unohtaa pettymysten sietämisen haastetta. Eräs tuttuni sanoi kerran: ”aikuisen tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä”. No, niin radikaalista toiminnasta ei ole kyse, että tämä olisi jokapäiväinen tavoitetila, mutta jos ei pettymyksiä tule lapsen eteen, elämä voi olla haasteellisempaa, koska pettymyksiä tulee elämässä matkan varrella itse kullekin. Niiden yli pitää vain päästä, mutta ei niin, että esim. päihteet otetaan käyttöön, kun ei muuten pystytä asioita käsittelemään ja kohtaamaan sellaisena kuin ne ovat. Kaikesta kuitenkin pääsee yli, jossain vaiheessa. Muutos on aina mahdollisuus, uuden alku.

Itsetunnon kehittäminen on yksi tärkeimmistä tehtävistä, joka meillä aikuisilla on lapsiamme kohtaan. Hyvällä itsetunnolla varustettu nuori selviää huomattavasti vähemmillä kolhuilla tulevista haasteista. Olen itse miettinyt vuosia sitä, että se, mitä tyttärilleni voin antaa, kun ei ole rikkauksia eikä muutakaan erityisen elämää helpottavia asioita suotu, niin pyrin antamaan heille mahdollisimman hyvän itsetunnon.

Meillä aikuisilla on vastuu, koko lapsuuden ja nuoruuden, jopa sittenkin olla tukena ja turvana, olkapäänä ja neuvojana, kun lapsi on muuttanut omilleen. Vanhemmuus ei häviä koskaan.

Viimeinen neuvo, joka on äärimmäisen tärkeä. Hoida omaa jaksamistasi! Jos et itse jaksa, kehtaa, uskalla, pyydä apua ajoissa, sitä varten on tukipalveluita, terveyspalveluita, järjestöjen tarjoamia palveluita yms.  ihmistä varten, olemassa!

Kulupuolelta otan esitysmateriaalista muutaman luvun, joka konkretisoi euromääräisesti, mitä mikäkin maksaa. Korostan ennen lukujen esittämistä, että tärkein kunnan tehtävä, johon pitää panostaa euroja ja resursseja sekä tehdä viranomaisten kesken tehokkaammin yhteistyötä on ennaltaehkäisevä perhe-, lapsi- ja nuorisotyö. Sen vahvistaminen on meidän kaikkien etu. Rahalla ei korvata ihmistä, eikä paikata, mutta sen avulla mahdollistetaan parempi elämä monelle.

Siis se rahapuoli:

Nuoren terveys:

- koko neuvola-ajan seuranta 1500-2000e

- kouluterveydenhuolto 125e/oppilas/v

- kun sairastavuus vähenee 20-40%, suorat terveydenhoitokulut   vähenevät 10-20%

Nuoren sairaus:

- psykiatrinen hoito 9000-15000e/kk

- laitos tai sijaisperhe 30000-60000e/v

- työmarkkinoilta syrjäytyminen: 1000000e 60 ikävuoteen mennessä

Unohtamatta itse ihmistä, yksilöä, joka tarvitsee apua!

Kannattaako panostaa ennaltaehkäisyyn? Minusta vastaus on yksiselitteinen: todellakin kannattaa ja ehdottomasti täytyy! Espoossa me voimme muuttaa asioita, jos ja kun haluamme.

Lisäksi jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa omaan ja läheisten elämään. Positiivisesti tai negatiivisesti. Oma valinta, joka päivä.

Lopuksi meille kaikille läsnäolijoille annettiin kotitehtävä (jota minäkin tässä suoritan): jakakaamme hyvän mielenterveyden lautasmallia kaikille niille, jotka eivät olleet paikalla. Esitysmateriaali ja vähän enemmänkin löytyy osoitteesta:

Linkki

Kuva kertoo enemmän kuin miljoona sanaa

Lauantai 15.9.2012 - Nina From, PS

Jos muutosta halutaan, muutos tulee, ihmiset päättävät.

Blogissa oleva kuva auringonsäteineen on otettu Tapiolan keskustasta, PS:n teltan edestä. Eikö näytäkin siltä, että … tuo valon voima, kohti … mahtavaa.

Tänään oli kohtuullisen hieno sää olla Tapiolan maalaismarkkinoilla. Ihmisiä riitti, lapsineen, koirineen, rollaattoreineen … hymyssä suin, paistoihan aurinko. Torikauppiaat näyttivät aika tyytyväiseltä myös, kauppa näkyi onneksi käyvän. Itsekin osallistuin ostotalkoisiin, tällä kertaa käteen jäi kotimaisen Lahja-Portin erikoispyyhesetti.

Mieli tulee hyväksi, kun antaa lapsille ilmapallon tai kaksi, karkkia ja katsoo silmiin, vaihtaa muutaman sanasen lapsen tai vanhemman kanssa. Niinhän se onkin, että moni ilahtuu, kun huomioi ja kuuntelee. Minusta ihmisten kohtaamisessa on parasta se, kun toinen oikeasti alkaa kertoa jostain hänelle tärkeästä asiasta. Useinhan kyse on kuitenkin täysin minulle tuntematon henkilö. Otan sen luottamuksen osoituksena, positiivisena asiana. Toivoisin enemmänkin ihmisten tulevan keskustelemaan asioista, sitä varten me siellä olemme, että on aikaa ja halua kuunnella. Kun kuuntelee, saa selville, mitä kuntalaiset toivovat, mikä on hyvää, mitä voisi parantaa. Eihän kaikilla ole nettiä, jota kautta kommunikoi, eikä se ole muutenkaan sama asia keskustella koneiden välityksellä, kuin kohtaaminen face-to-face, joten arvo keskustelulle.

Tänään on se päivä, kun kirjoitan PS Espoon kuntavaaliohjelmasta, kolmannen otteen. Aihe on numero 3: Terveys, nuoret, liikkuminen, vanhukset sekä omaishoito.

En väitä olevani täydellinen. Pyrin kuitenkin ottamaan huomioon rajalliset resurssini. Mitä kuuluu oman elämän hallintaan? Ainakin luottamus siihen, että voi itse ohjata elämäänsä ja pitää sitä koossa. Itsensä arvostaminen ja realistinen käsitys omista toiveista ja mahdollisuuksista. Hyvään elämänhallintaan liittyy mm. se, että kokee elämänsä mielekkäänä ja merkittävänä. Ei vaadi itseltään liikaa. Jaksaa vastoinkäymisissä ja vaikeissa elämäntilanteissa jatkaa eteenpäin. Voi hyvin ja erityisesti huolehtii itsestään.

Miten elämänhallintaa ja jaksamista voi muuten edistää? Kysehän on ihan perusasioista: riittävästi unta, säännöllisen ruokailut ja itselle sopiva liikkuminen. Työ, perhe ja vapaa-aika hyvässä tasapainossa.  Kannattaa tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli. Opettelee tuntemaan itseään paremmin, harrastaa itsetutkiskelua. Keskittyy omiin vahvuuksiin ja hyviin puoliin itsessään. Opettelee tekemään valintoja ja päätöksiä, ilmaisemaan mielipiteitään ja tahtoaan. Unelmoi ja asettaa itselleen sopivia tavoitteita. Hakeutuu sellaisten ihmisten joukkoon, joilta saa tukea, välttää ns. omaa energiaa ”syöviä” ihmisiä. Erittäin tärkeää on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa niitä, joihin voi vaikuttaa.

Espoossa on hyviä liikuntamahdollisuuksia, voi harrastaa eri lajeja kukkaron ja kiinnostuksen mukaan. Täysin ilmaista ja hyvää liikuntaa saa pyöräilemällä, kävelemällä pitkin ja poikin Espoota, rantaraitilla ja metsissä, luonnon keskellä. Espoo on erittäin vehreää ja liikuntaympäristöltään miellyttävää aluetta. Kunnan tulee taata lapsille ja nuorille yhdenvertaiset harrastusmahdollisuudet varallisuudesta riippumatta. Olen sitä mieltä, että kunnan tuella pitäisi kehittää enemmän yhteistyötä seurojen ja yhdistysten kanssa, maksuttomia liikuntamuotoja. Voitaisiin järjestää vaikkapa keväällä ja syksyllä liikuntaviikot, jolloin saisi kokeilla erilaisia liikuntaharrastuksia ja välineitä ilmaiseksi. Myös vanhuksille pitää saada lisää virikkeitä ja liikuntaa. Kaupungilla on uimahalleja ja kuntosaleja, voitaisiin järjestää heille omia liikuntatunteja laajemmin, aktivoida ulkoiluun ja liikkumiseen ylipäätänsä. Tämähän myös tarkoittaa lisää resursseja vanhustyöhön ja ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon. Terveyden edistäminen on kaikkien etu. Riittävätkö Espoon vanhusneuvoston resurssit jatkossa, kun vanhusten määrä kasvaa entisestään?

Tähän kokonaisuuteen liittyy se, että ajamme Espoossa maksutonta julkista perusterveydenhuoltoa.

Miten Espoo hoitaa omia veteraanejaan? Espoon kaupungin sivuilla on käsittämättömän vähän tietoa, josta voisi saada jotenkin kiinni: mitä hoitoja tarjolla, kenelle, kuka ei kuulu ryhmään ja miksi? (Veteraanipalvelut -yksikkö mainitaan kyllä). Miten yhteistyötä tehdään järjestöjen ja kaupungin kanssa vai tehdäänkö? Tähän asiaan toivoisin saavani kommentteja, kertomuksia ja asiaa, josta saisin sisältöä ohjelmaani ja ohjelmaamme. Onko asiat hoidettu riittävän hyvin vai ei? Joka tapauksessa sodassa olleita, eri tehtävissä auttaneita sekä rintamalla että kotioloissa, on vielä onneksi elossa. Voimmeko yhdessä tehdä asioita enemmän ja paremmin, vielä kun heitä keskuudessamme on? Meidän tulee arvostaa heidän rohkeuttaan ja sitä, että olemme itsenäinen Suomi. Tehkäämme siis vielä asioita paremmin kuin nyt!

Vanhukset haluavat asua niin pitkään kuin mahdollista, omassa kodissaan. Kukapa haluaisikaan laitokseen? Kotona asumista on tuettava monin eri keinoin. On parannettava kunnan tarjoamia mahdollisuuksia kotihoitajien laadun ja määrän osalta. Hoito on suunniteltava vanhuksen tarpeen mukaan. Omaishoito on lämmin, läheinen, turvallinen ja paras mahdollinen hoitomuoto omalle vanhukselle. On kuitenkin kohtuutonta, että omaishoitajalle maksetaan niin vähän. Espoossa hoitopalkkio on porrastettu kolmeen ryhmään, välille 1578,44 - 400,72 e. Kyseessä on veronalainen tulo, josta kaupunki suorittaa tarvittaessa hoitajan sosiaali- ja eläketurvamaksut. En ymmärrä sanaa tarvittaessa!

Hoitajat myös usein uupuvat, koska eivät pidä vapaapäiviään mm. siitä syystä, että joutuisivat laittamaan omaisensa vanhainkotiin siksi aikaa. Ympärivuorokautista sijaishoitajaa ei kaikissa kunnissa saa kotiin. Otan esimerkiksi nuoren, joka on omaishoidossa vammautumisen vuoksi, hänelle saatetaan tarjota vanhainkotia omaishoitajan vapaan ajaksi.

Lakia on syytä muuttaa siltä osin, että jokaisessa kunnassa pystytään jatkossa tarjoamaan ympärivuorokautinen sijaishoitaja kotiin. Lisäksi omaishoidon palkkiota tulee nostaa.  

Yksikin kuollut lapsi on liikaa!

Torstai 30.8.2012 - Nina From, PS

Yksikin kuollut lapsi on liikaa!

Yksikin kuollut lapsi on liikaa. Yksikin pahoinpidelty lapsi on liikaa. Yksikin raiskattu tai insestin uhrina ollut lapsi on liikaa…Niin, fb:ssä näin tämän iltapäivälehden verkkosivujen otsikon, kun se oli jaettu. Yleensä pyrin välttämään lukemista, tai ainakin yksityiskohtia tällaisissa asioissa, koska voin sen jälkeen aivan äärettömän huonosti. Tällä kertaa luin ja ajattelin: pakko kirjoittaa.

Käsittämätön tunnepurkaus, mieletön raivon tunne, valtaisa hämmennys ja täydellinen voimattomuuden tunne. Tämä teko kuuluu taas siihen ryhmään, mihin lukemattomat muutkin tapaukset, jotka ylipäätänsä tulevat tietoomme. Läheisten, naapureiden, viranomaisten, ystävien, vieraiden, ja päätyvät mediaan. Mitä tapahtuu niissä kodeissa, niiden ovien sisällä, joiden taakse kukaan ei näe, ei kuule…ei välitä…eikä lapsi uskalla ja osaa pyytää apua.

Olen toista tuntia voinut äärettömän huonosti tämän tapauksen lukemisen johdosta. Niin kuin todella moni muukin.

Mikä tässä hyvinvointivaltiossamme on niin pielessä? Miten päättäjät eivät ymmärrä muuttaa asioita siten, kuin pitäisi, tehdä valintoja paremmin? Rahan käytön pohdintaa: Guggenheim vai lastensuojelu? Urheiluhalli vai turvakodit? Puisto vai mielenterveysapu? Silta vai ennalta ehkäisevä perhetyö? Tässä puheenvuorossani otan kantaa vain tähän yhteen täysin retuperällä olevaan toimintoon: liian vähäiset resurssit sosiaali- ja terveydenhoitopuolella, lastensuojelun näkökulmasta. On monia muitakin ryhmiä, jotka on hoidettu valtiomme ja kuntiemme osalta liian vähäisin varoin ja resurssein, mutta niitä en käsittele nyt tässä. Lisäksi: järjestelmät ja yhteistyökyvyttömyys eri toimijoiden kesken. Ei varmasti ole sosiaalityöntekijän vika, että järjestelmä ei tule toimintaa. Ei varmasti ole sosiaalityöntekijän vika, kun resurssit ovat alimitoitettu asiakkaisiin nähden. NIIN ASIAKKAAT. Asiakkaita ovat ne suomalaiset ihmiset, jotka apua jaksavat hakea ja sitä saavat. Entä ne asiakkaat, jotka eivät enää jaksa?

Ongelmat eivät muutu. Ongelmat lisääntyvät. Numerot kasvavat. Numerot alkavat varmaankin päättäjistä näyttämään sellaiselta massalta, ettei kohta enää voida tehdä mitään muuta kuin todeta: xxxx –kpl on nyt sitten työttömänä, xxxx –kpl on nyt sitten syrjäytyneitä, xxxx –kpl on raiskattu tänä vuonna…listaa en jatka, jokainen tietää, mistä on kyse.

Missä on yksilö?

Missä on ihminen?

Missä on tunne ja järki?

Koetetaan kaikki omalta osaltamme auttaa lähimmäisiä. Koetetaan vaikuttaa päättäjiin siten, että he ymmärtäisivät tehdä parempia päätöksiä. Kyse on ihmisistä, meidän lapsista, nuorista, joissa on tulevaisuus.

Nina From, PS, Espoo