Mitä tarvitset, Espoon lapsi, nuori, lapsiperhe?

Keskiviikko 26.9.2012 - Nina From, PS

Olin tänään Espoon kulttuurikeskuksessa kuuntelemassa erittäin mielenkiintoista luentoa. Tilaisuus kuuluu Espoon designpääkaupunkivuoden Voi hyvin –luentosarjaan. Tupa oli täynnä, naisia, miehiä ja lapsia. Mahtavaa, asia kiinnostaa!

Luennoitsijana toimi lastenpsykiatri, tietokirjailija ja kouluttaja Raisa Cacciatore, jonka tavoite on haastaa vanhemmat, kasvattajat, kummit, mummit, vaarit ja muut miettimään, millaisia eväitä annamme tuleville sukupolville. Millaisia unelmia ja elämäntaitoja tarjoamme mielenterveyden kattauksessa? Mitä juuri minä voin tehdä lapsen elämää kannattelevana turvallisena aikuisena? Lupaus oli antaa tilaisuudessa yleisölle käytännön keinoja kasvatuksen kiperiin hetkiin: Mitä lapsi saa tehdä? Miten kohtaan raivarit? Voiko pettymyksistä selvitä? Kehunko liikaa? Mistä elämänilo kumpuaa?

Ja sitä sai, mitä oli tilattu. Ensinnäkin hän avasi luennon kertomalla kaksi toimenpidettä, jolla on todellista merkitystä Espoolaisille lapsille, nuorille ja perheille:

1. Yhteiskuntapolitiikka, vaikuttaminen: äänestäkää Espoolaiset ehdokasta, jonka koette ajavan teille tärkeitä asioita. Resursseja neuvolatoimintaan, ennaltaehkäisevään toimintaan, vanhemmuuden tukemiseen…

2. Vanhempien ohjaus, ”kasvatuskumppanuus”. Kun lapsi syntyy, samaan aikaan syntyy äitiys ja isyys, vanhemmuus. Missä sitä opitaan, miten osaa olla yhtäkkiä hyvä vanhempi? Vanhempien ohjaamiseen tarvitaan kunnallisten ja valtiollisten resurssien lisäämisen täydentämiseksi ihan tavallista avun antamista kaverilta kaverille, ystävältä ystävälle, miksei tuntemattomallekin, joka on tuskissaan huutavan vauvan kanssa vaikkapa kaupan kassalla: pitäisi maksaa, laittaa tavarat kasseihin ja vauva vaan huutaa. Apuja, opastusta ihan tavallisissa vanhemmuuden asioissa.

Hyvä kysymys oli se, kun sai ilmaista kokemuksensa nousemalla ylös tai jäämällä istumaan. Kysymys kuului: kuinka moni kokee, että on saanut hyvän lapsuuden ja monistaa samaa, hyvää kasvatusmallia omassa toiminnassaan, omille lapsilleen. Vain muutama yleisöstä nousi. Niin …mitä muut ovatkaan lapsuudessaan kokeneet? Hyvä asia on kuitenkin se, että antaa anteeksi, yrittää löytää omaan elämäänsä sopivat eväät ja muuttaa omaa toimintaansa pois sellaisesta, jonka on kokenut huonoksi, heikoksi tai jopa vaurioittavaksi. Ilman apua tämä ei aina onnistu, siksi kuntalaisen on tärkeää pyytää ja saada palvelua, kun on tarve.

Sitten tähän hyviä asioita, joita jokainen osaltaan voi pohtia: miten kohtaan lapsen, keskustelenko kännykän kanssa vapaa-ajalla, kun pitäisi kohdistaa huomio ja mielenkiinto lapseen? Miten kohtaan itseni: kun aamulla katson peiliin, keskustelenko itselleni hyviä vai huonoja asioita? Mitä huonot asiat vaikuttavat minuun, itsetuntooni, miten muut näkevät minut, jos oma minäkuvani on negatiivinen, VAI toteanko aamulla peilin edessä: huipputyyppi, hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin olen! Miten puhun muille, työkavereille, läheisille?

Aikuisen tulee pysyä aikuisen tasolla, eikä missään tapauksessa laskeutua lapsen tai nuoren iän tasolle. Ei ole tasavertaista eikä hedelmällistä, jos emme osaa olla aikuisia ja näyttää esimerkkiä. Annanko lapselle hyvän itsetunnon: onko hän arvokas ja riittävä omana itsenään vai korostanko hänen tekemisiä/suorituksia tai tekemättä jättämisiä? Mihin kiinnitän huomion? ”Julkikehun” vaikutus on erittäin positiivinen signaali lapselle ja nuorelle. Minkälainen ilmapiiri on kotonani? Muistanko antaa lapselle kiitosta?

Ei pidä unohtaa pettymysten sietämisen haastetta. Eräs tuttuni sanoi kerran: ”aikuisen tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä”. No, niin radikaalista toiminnasta ei ole kyse, että tämä olisi jokapäiväinen tavoitetila, mutta jos ei pettymyksiä tule lapsen eteen, elämä voi olla haasteellisempaa, koska pettymyksiä tulee elämässä matkan varrella itse kullekin. Niiden yli pitää vain päästä, mutta ei niin, että esim. päihteet otetaan käyttöön, kun ei muuten pystytä asioita käsittelemään ja kohtaamaan sellaisena kuin ne ovat. Kaikesta kuitenkin pääsee yli, jossain vaiheessa. Muutos on aina mahdollisuus, uuden alku.

Itsetunnon kehittäminen on yksi tärkeimmistä tehtävistä, joka meillä aikuisilla on lapsiamme kohtaan. Hyvällä itsetunnolla varustettu nuori selviää huomattavasti vähemmillä kolhuilla tulevista haasteista. Olen itse miettinyt vuosia sitä, että se, mitä tyttärilleni voin antaa, kun ei ole rikkauksia eikä muutakaan erityisen elämää helpottavia asioita suotu, niin pyrin antamaan heille mahdollisimman hyvän itsetunnon.

Meillä aikuisilla on vastuu, koko lapsuuden ja nuoruuden, jopa sittenkin olla tukena ja turvana, olkapäänä ja neuvojana, kun lapsi on muuttanut omilleen. Vanhemmuus ei häviä koskaan.

Viimeinen neuvo, joka on äärimmäisen tärkeä. Hoida omaa jaksamistasi! Jos et itse jaksa, kehtaa, uskalla, pyydä apua ajoissa, sitä varten on tukipalveluita, terveyspalveluita, järjestöjen tarjoamia palveluita yms.  ihmistä varten, olemassa!

Kulupuolelta otan esitysmateriaalista muutaman luvun, joka konkretisoi euromääräisesti, mitä mikäkin maksaa. Korostan ennen lukujen esittämistä, että tärkein kunnan tehtävä, johon pitää panostaa euroja ja resursseja sekä tehdä viranomaisten kesken tehokkaammin yhteistyötä on ennaltaehkäisevä perhe-, lapsi- ja nuorisotyö. Sen vahvistaminen on meidän kaikkien etu. Rahalla ei korvata ihmistä, eikä paikata, mutta sen avulla mahdollistetaan parempi elämä monelle.

Siis se rahapuoli:

Nuoren terveys:

- koko neuvola-ajan seuranta 1500-2000e

- kouluterveydenhuolto 125e/oppilas/v

- kun sairastavuus vähenee 20-40%, suorat terveydenhoitokulut   vähenevät 10-20%

Nuoren sairaus:

- psykiatrinen hoito 9000-15000e/kk

- laitos tai sijaisperhe 30000-60000e/v

- työmarkkinoilta syrjäytyminen: 1000000e 60 ikävuoteen mennessä

Unohtamatta itse ihmistä, yksilöä, joka tarvitsee apua!

Kannattaako panostaa ennaltaehkäisyyn? Minusta vastaus on yksiselitteinen: todellakin kannattaa ja ehdottomasti täytyy! Espoossa me voimme muuttaa asioita, jos ja kun haluamme.

Lisäksi jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa omaan ja läheisten elämään. Positiivisesti tai negatiivisesti. Oma valinta, joka päivä.

Lopuksi meille kaikille läsnäolijoille annettiin kotitehtävä (jota minäkin tässä suoritan): jakakaamme hyvän mielenterveyden lautasmallia kaikille niille, jotka eivät olleet paikalla. Esitysmateriaali ja vähän enemmänkin löytyy osoitteesta:

Linkki