Kyllä tähän maahan ihmisiä mahtuu! Samaa mieltä?

Lauantai 26.9.2015 - Nina From

Mahtuu kyllä. Mahtuu moneen muuhunkin maahan. Mutta kuka maksaa? Listaan:

-          kuljetukset

-          virkamiestyön

-          sijoittamiseen ja asumiseen liittyvät kustannukset

-          lääkärikulut ja lääkkeet, sairaanhoidon

-          kotouttamisen

-          mahdolliset käännytyskulut

-          ajankäytön, joka ihmisiltä kuluu asioiden vatuloimiseen sen sijaan, että keskityttäisiin työntekoon, opiskeluun, yhteistyön tekemiseen, myyntiin ja markkinointiin, vientiteollisuuden kasvattamiseen

-          oliko muuta?

Meidän lapset maksaa! Meidän lapset tulevat tekemään töitä, nyt syntyvät kuulemma 70 vuotiaaksi. Oletko sinä silloin mielestäsi vielä täysin työkykyinen ja tuottava, kuten nuorena? Vai oletko itse tuossa iässä sairaseläkkeellä, syrjäytynyt vai jollain lailla työkyvyttömäksi todettu, loppuun ajettu? Tällä tahdilla.

Puoli miljoonaa työtöntä. On eletty ja eletään velaksi. Vientiteollisuus on kutistunut rankasti. Teollisuutta ajettu alas ja tuotantoa siirretty muihin maihin. Tulee entistä enemmän työttömiä. Nuoret eivät saa ensimmäistäkään työpaikkaa. Pätkätyöt yleistyvät. Pelko kasvaa. Syrjäytyneiden määrä lisääntyy. On ollut ja on asunnottomuutta. Sosiaali- ja terveydenhuolto on osin puutteellista. Osa lapsista ja vanhuksista kärsii. Työssä käyvät tekevät entistä enemmän. Perheitä hajoaa. Sosiaaliturvaa heikennetään. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa. Oman maan tuotanto vähenee. Ihmiset väsyvät, rahat ei riitä. Riitely pahenee. Syntyy negatiivisia ajatuksia, vaarallisia tilanteita, pahaa karmaa. Lista negatiivisista asioista ei loppuisi tähän. Tiedämme sen, jokainen.

Minne rahamme katosivat? Kuka ne kadotti? Ja millä aikavälillä? Miksi rahan virta jatkaa edelleen ulos maasta…osaan voimme vaikuttaa osaan emme.

Miltä tuntuu vanhuksesta? Miltä suomalaisesta? Onko täällä tasa-arvoinen kohtelu kaikkien meidän kesken?

Mikä vaikutus on sorrolla? Missä kulkee kenenkin raja? Kuka masentuu, kuka syrjäytyy, kuka radikalisoituu, kuka haluaa voittaa, kenestä tulee sankari, kuka rikastuu?

Miltä kouluaikainen kiusaaminen tuntui? Olla kiusaaja, kiusattu, sivustaseuraaja? Oliko silmälasit: rillirousku. Oliko puberteetti kasvoilla: paisenaama. Oliko pyöreä: läski. Oliko laiha: luikku. Oliko väärin pukeutunut: köyhä, tyhmä, idiootti…Sittemmin omien lasten koulumaailmasta nimittelyjä: homo, lesbo…Suu vaahdossa olemme kasvattamassa omia lapsiamme, ettei saa kiusata! No ei tietenkään saa. Ja tietenkin kasvatamme.

Samalla kun…itse aikuisina haukumme toisiamme, syytämme toisiamme ihan joka asiasta, olipa kyseessä koirienulkoilutus, pyöräily, ammattikuskien ajotapa, junaliikenne, kaupan myyjän naaman ”väärä” ilme, lastenvaunujen kanssa linja-autossa liikkuva, ulkonäkö kokonaisuudessaan –lihava, laiha, hiukseton, väärän värinen, vaatetukseen liittyvä aihe kuten mitä vaatetta missä saa käyttää tai olla käyttämättä –leijona-paita ”väärässä paikassa väärään aikaan väärässä seurassa” jne. tätäkin listaa voi jatkaa.

Eli ei meillä ole kuin se oma näkemys joka asiasta ja se näkemys, joka meillä itsellämme on, ja se on se ainoa oikea! Muut ovat väärässä ajatuksineen, väärässä maassa tai väärissä työtehtävissä. Väärässä joukkoliikennevälineessä tai väärässä mielenosoituksessa väärien ihmisten kanssa. Kaikki muut siis ovat väärässä. Ainakin, jos minulta kysytään. Ja jos ei kysytä, niin kerron sen jämäkästi, eikö vain! Hmmm. Mikä muuten on jokaisen ihmisen oma vastuu vaikuttamisesta, viestinnästä?

Ahdistus sentään!

Minusta me emme saa unohtaa sitä, mitä meillä aikuisilla, joilla on asiat jotakuinkin mallillaan: työ, auto, asunto, ruokaa, terveys… että meillä on asiat hyvin. Mutta, on Suomessa niitä, joilla ei ole asiat hyvin. Syrjäytynyt nuori maksaa miljoonan. Niin maksaa, mutta entä itse se ihminen, se yksittäinen nuori. Se voisi olla minun tai sinun. Olisiko suhtautuminen sitten eri? Ymmärrys eri? Teot ja sanat eri? Tai se lapsi, jota ei resurssien puutteen takia ajoissa oteta huostaan…kaikki muistanevat ”Enkeli-Eerikan”. Onko tilanne muuttunut, Suomessa parempaan lastensuojelun osalta? Entä vanhus, joka makaa yksin laitoksessa. Henkilökunnalla on resurssit niukalla, olleet ja tulevat olemaan. Ei ehdi syödä, ruoka otetaan pois. Ei vaihdeta vaippoja, kun säästetään. Ei ulkoiluteta, ei kosketa, ei, ei… Mikä on ihmisyyden merkitys? Missä on ihminen?

Kyllä suomalaiset ovat solidaarisia. Kilttejä ja kuuliaisia. Työtä tekeviä ja sitä haluavia. Auttavaisia ovat olleet kautta aikain. Vanhukset tätä maata verellään puolustaneet ja itsenäisyyden meille saaneet. Mieti: sinäkin olet juuri nyt siinä siitä syystä, että… joku on joskus tehnyt jotain sellaista vuoksesi, jota ei ikinä voisi kuvitella.

Lopuksi. Minusta jokaisen kannattaisi entistä enemmän pohtia ja tehdä sen eteen töitä, jotta saamme pidettyä perusasioista huolta, peruskoulutuksen tasosta, sosiaali- ja terveydenhoidon tason kohtuullisena, lisättyä työpaikkoja, edesautettua yrittäjyyttä, lisättyä investointeja Suomeen, viennin vetämään, maatalouden omavaraisuuden säilytettyä ja jopa lisättyä panoksia sinne, kehitettyä uutta myyntikelpoista tuotetta ja palvelua, jota halutaan ostaa hyvällä katteella. Lisää positiivisuuden listaa voisi jokainen toki tuottaa.

Positiivisemman ajattelun, käytännön kaupallisten tekojen, yhteistyön parantamisen voimaan uskoen ja puolesta puhuen,

Nina From

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maahanmuutto, työ, syrjäytyminen, yrittäjyys

Hyväksytkö sinä ihmiskaupan?

Tiistai 23.6.2015 - Nina From

WP_20150618_030.jpgKaikilla meillä on taakkamme kannettavana. Kevyttä ja raskasta. Omatunto pitää huolen tasosta, jos sellaista on. Yleensä kyllä.

En nuku öitäni aina hyvin. Minua ei miellytä syyllistäminen.

Puhutaan vaikka taakanjaosta. Uutta taakkaa tulisi jakaa Välimeren ylittävien pakolaisten osalta. Suomenkin. Ymmärrän Italian tuskan, myös kaikkien muiden maiden, jotka joutuvat ottamaan valtavat määrät pakolaisia. Ketkä pakenevat sotaa, ketkä luonnonmullistusten aiheuttamia katastrofitilanteita, ketkä sairauksia, ketkä nälkää, ketkä janoa. Jatkuvasti kuolee ihmisiä. Joka puolella. Myös Suomessa. Oman käden kautta, toisten käsien kautta. On sairauksia, on kiusattuja, vainottuja, asunnottomia. Ei saa apua, ennaltaehkäisevää toimintaa ei juuri ole. On säästetty ja juustohöylätään edelleen, Suomessa. Lyhytnäköistä!

Myös lähempänä meitä, rajojemme ulkopuolella, EU:ssa, ja sen rajalla, voidaan huonosti. On Virossa kaduilla asuvia lapsia, on Ukrainassa sodan jaloissa kärsiviä, on Romaniasta tulevia köyhiä kerjäläisiä. Siis ihan tässä lähelläkin.

Mitä on anekauppa? Muistatko nuoruudesta? Minä muistan. Ostetaan rahalla parempi mieli. Pelastetaan kaikki, ollaan parempia ihmisiä, ainakin ajatuksissa. Muutama kymmenen, muutama sata, muutama tuhat, kymmenen tuhatta, kymmeniä tuhansia…otetaan vastaan. Eri kulttuureista, eri tyyppisistä olosuhteista, eri uskonnoista, eri kieltä puhuvia, eri sairauksilla varustettuja. Pelkoako? Kyllä, sitäkin.

Kävin Espanjassa lomailemassa. Monissa eri kaupungeissa, Fuengirolassa, Malagassa, Puerto Panoksessa, Barcelonassa, Marbellassa…mitä yhteistä tekemistä näissä näin? Tummaihoisia, nuorehkoja miehiä myymässä laittomia käsilaukkuja, aurinkolaseja, kasseja, tavaraa. Valmiina kasaamaan myynnissä olevat tavarat, kun poliisi tulee näköpiiriin. Miksi? Koska he ovat jonkun ihmiskauppaa toteuttavan henkilön/-löiden maahan tuottamia, laitonta tavaraa myyviä ihmisiä! Siis, ihmisiä! Joku ostaa joskus, joku ei. Heitä on häiriöksi asti joillain alueilla. Esim. Fuengirolan ruokaravintolan alueella heitä pörrää jatkuvasti tyrkyttämässä rasitukseen asti laitonta tavaraa. Not for me! Mutta eihän se heidän vika olekaan! Mutta ei kyllä minunkaan.

Jäin miettimään ihmisarvoa: mikä se heidän osaltaan on? Zero! He maksavat siitä, että pääsevät uuteen maahan, töihin. Heidät majoittaa, pukee, ruokkii joku. Heille antaa joku tavaraa myytäväksi. Mitä tapahtuu sitten, kun heistä ei ole enää myyjäksi? Sairastuu, vanhenee? Kuka huolehtii ja miten. Ja missä määrin?

Mitä ajattelevat paikalliset yrittäjät? Maksavat liiketiloista vuokraa, maksavat palkkaa, tuotteiden hinnan, tekevät työtä, josta siellä maksetaan verot!

Niin kauan, kun täällä Suomessa tehdään laillisesti työtä, maksetaan helve…set verot ihan kaikesta, palvelut heikkenee, ostovoima kutistuu, kauppa ei käy, leikkauksilla nitistetään loputkin kasvumahdollisuuksista, työttömien määrä kasvaa, sosiaaliturvan varassa on entistä enemmän ihmisiä, työssä käyvät tekevät entistä enemmän töitä työvoimaa karsittaessa, vienti ei vedä, pakotteet heijastuvat tuotantoomme ja ihan kaikkeen, kaikilla ei toteudu ns. hyvinvointivaltion edut vaikka pitäisi, en ole valmis antamaan yhtään enempää rajojen ulkopuolelle.

Olen kyllä antanut, osallistunut keräyksiin, pääsääntöisesti suomalaisten lapsiperheiden, veteraanien, köyhien auttamiseksi, jonkin verran myös antanut katastrofiapua ulkomaille, kun ovat osanneet markkinoinnissa konkretisoida avun (mihin rahani oikeasti menee, mitä sillä saa). Jotta en ole ihan tunteeton ihminen, rajoittunut, ei-osallistuva. Kyllä minulla on tunteet ja halu auttaa.

En vain hyväksy laitonta ihmiskauppaa. Sitä on ihan joka puolella. Moni ummistaa silmät. Moni käy aneilla kauppaa. On omasta mielestään se parempi ihminen.

Minusta meidän kannattaa nyt ottaa lusikka kauniisti omaan käteen ja tehdä oma osuutemme. Emme voi ulkoistaa asioita, ihmisten hätää emme pelastaa koko maailmaa. Meidän on puututtava lähimmäisten asioihin niin, että autamme, kun apua tarvitaan. Vaikka ihan siinä koulun pihassa, vanhainkodin vierailutilassa, naapurissa, kaupassa, liikenteessä, kadulla. Älkäämme väheksykö toisiamme, tässä lähellä.

Nina From

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laiton maahanmuutto, EU, pakolainen, rikollisuus