Espoon PS ry:n hallitus palkitsi ansioituneita

Lauantai 6.9.2014 - Nina From, PS Espoo

Espoon Perussuomalaiset ry:n hallitus kokoontui 2.9. monen asian äärelle toimitiloissaawp_20140902_009.jpgn Leppävaarassa, kuten on tapana, vähintään kerran kuukaudessa. Asialistalla on normaalit yhdistyksen toiminnassa huomioitavat asiat sekä joukko muita, merkityksellisiä esitys- ja päätösasioita.

Tässä kokouksessa listalla aineita olivat esimerkiksi seurakuntavaalit, piirihallitukseen tehtävät henkilövalinnat vuodelle 2015 sekä eduskuntavaaliasiat. Viimeiseen liittyen, erittäin merkittävään rooliin, Uudenmaan vaalipäälliköksi, oli valittu espoolainen Kari Paunonen.

Hallitus halusi yllätyksellisesti onnitella Kari Paunosta pienen muistamisen muodossa. Kari Paunonen toi kiitospuheessaan esille yhteisen tavoitteemme: saada aikaan Jytky 2015! Kovalla työllä, kenttää kiertämällä, ihmisten kanssa keskustelemalla, jakamalla tietoa puolin ja toisin, jalkauttamalla vaaliohjelma laajasti joka puolelle sekä hyvähenkisellä yhteistyöllä SE tehdään!

Olemme erittäin tyytyväisiä piirihallituksen tekemään päätökseen Kari Paunosen valinnan osalta. Oikea mies, oikealla paikalla.wp_20140902_002.jpg

Koska vaalipäällikköjen rooli tulevien vaalien menestyksen tekemisessä on erittäin oleellinen, mainittakoon Kari Paunosen lisäksi II vaalipäällikkö Joni Ikonen Inkoosta sekä III vaalipäällikkö Timo Riskilä Hyvinkäältä. Yhteistyötä ja kovaa työtä tekevä kolmikko!

Kokouksessa palkittiin myös aiemmasta uutisoinnista tuttu perustaja-yrittäjäjäsenemme, Veikko Granqvist. Koskaan ei ole liian myöhäistä huomioida tavallisuudesta poikkeavat henkilöt tai sellaiset, jotka ovat palkitsemisen arvoiset. Jokaisella on mahdollisuus tulla palkituksi. Jokaisen työ perussuomalaisuuden eteen on hyvää ja arvokasta. Kaikkea ei voi rahassa mitata, mutta kaikki voivat huomioida toisen tekemän työn, olipa se minkä kokoista yhteisen tavoitteen eteen tehtävää työtä tahansa.

Toivomme, että seuraat aktiivisesti nettisivujamme, Espoon Perussuomalaiset ry –facebook –sivuja, uudenmaanperussuomalaiset.fi –sivuja sekä perussuomalaiset.fi sivuja. Kaikista näistä löytyy runsaasti tietoa toiminnastamme sekä kunnissa että Uudellamaalla. Siellä on myös yhteystietoja, tietoa tulevista tapahtumista sekä jäseneksi –hakemiseen liittyvää ohjeistusta.

Jos sinulla on asiaa eduskuntavaaleihin liittyen: hakijakiinnostukset osoitetaan Uudenmaan osalta piirin puheenjohtajalle, Pekka M. Sinisalolle, vaalimateriaaleihin ja kentän toimintaan koskeviin kysymyksiin vastaa ensisijaisesti vaalipäälliköt: Kari Paunonen, Joni Ikonen ja Timo Riskilä. Älä epäröi ottaa yhteyttä asiassa kuin asiassa.

Toimikaamme PS:n arvojen mukaisesti. Kilpailijat ovat kehämme ulkopuolella.

Tervetuloa mukaan toimintaamme.

Espoon Perussuomalaiset ry:n puolestawp_20140902_016.jpg

Nina From

hallituksen jäsen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, Kari Paunonen, Uusimaa, eduskuntavaalit

Timo Soinin päätös pitää!

Maanantai 23.12.2013 - Nina From

On hieno asia, että meillä on johtajana mies, joka istuu sanojensa takana. Timo Soini on omassa blogissaan tänään 23.12.2013 ilmoittanut suomalaisille, ettei aio lähteä ehdokkaaksi EU-vaaleihin kevään 2014 osalta. Näin hän ilmoitti jo viime kesänä, Joensuun puoluekokouksessa. Tätä päätöstä toivoimme silloin ja se tuli niin. Tätä päätöstä uudelleenharkinnan jälkeen odotimme nyt ja se tuli kuin tilattuna.

Kuten Timo Soini puoluekokouksessa totesi, kuten myös blogissaan: ” Viime EU- vaaleissa vein puolueemme Eurooppaan. Olemme Suomen tunnetuin puolue maailmalla. Tehtäväni on johtaa Perussuomalaiset hallituspuolueeksi. Se ei onnistu Brysselistä käsin. Puheenjohtaja vastaa itsestään ja puolueestaan 24/7. Joka hetki. Tämän kokoista ja painoista puoluetta on johdettava Suomesta. Puhumalla suomea suomalaisille.” Sekä näin: ” Olisin voinut lähteä, olisin saanut lähteä, mutta päätin jäädä”. Eli todella moni taho olisi halunnut Timon lähtevän EU-vaaleihin, koska tiedämme, että hän olisi läpi päässyt ja Suomen etuja parhaalla mahdollisella tavalla ja osaamisella ajanut.

Mutta.

Nyt on aika joka ikisen suomalaisen keskittyä etsimään ja löytämään Suomen etuja parhaiten EU:ssa ajava ehdokas. Siitä erinomaisesta joukosta se henkilö, joka siihen omasta mielestään parhaiten sopii. Kevään vaaleissa perussuomalaisilla on eurokriittisyyden monopoli. Kriittisyys liittovaltiolle ja kriittisyys tukipaketeille! Nämä ovat PS:n ehdottomat kannat. Lisäksi on saatava paremmat neuvottelijat kentälle. Eli sellaiset henkilöt, jotka pitävät Suomen etuja ykkösenä. Jotka kuitenkin osaavat neuvotella ja tehdä kompromisseja ja sopia asioista, jotta meidän nettomaksajan roolimme kääntyy saajaksi. Vähintäänkin nettomaksajan rooli loppuu eli nollaantuu. En usko, että hetkessä asiat muuttuvat. On niin monta tekijää vaikuttamassa. Mutta itse kukin voi vaikuttaa äänestämällä.

Pois siis ajatus siitä, että protestoin, enkä äänestä. Sillä asenteella ei menestytä.

Keskitytään nyt siis ensin EU-vaaleihin. Eduskuntavaalit ovat vasta huhtikuussa 2015.

Eli vielä kerran: ”On jauhettava ja jauhettava sitä viestiä, että äänestämättä jättäminen on kannanotto nykyisen menon puolesta eikä sitä vastaan!”, kirjoittaa Matti Putkonen viimeisimmässä Perussuomalaiset -lehdessä.

On hyvä hiljentyä pikku hiljaa Joulun viettoon, rauhallisin mielin. Toivotan siis kaikille tasapuolisesti miellyttävää joulunaikaa.

Nina From

 

2 kommenttia . Avainsanat: Timo Soini, vaalit, EU, ehdokkuus, eduskunta