Mitä jos keskityttäisiin aidosti tärkeisiin asioihin ja otettaisiin lusikka omaan käteen?

Maanantai 27.7.2015 - Nina From

Voitaisiinko nousta barrikadeille lastensuojelun puolesta? Vanhustenhoidon parantamisen puolesta? Eläinten oikeuksien puolesta? Nuorisotyöttömyyden poistamisen puolesta? Nuorisotakuun toteutumisen puolesta? Yrittäjyyden puolesta? Tasapuolisen koulutuksen puolesta? Maataloutemme säilyttämisen puolesta? Työpaikkojen puolesta? Kiusaamattomuuden puolesta? Terveyspalveluiden tason parantamisen puolesta? Syrjäytymisen ennaltaehkäisyn puolesta? Ja listaahan riittäisi…

Minusta tärkeintä on hyvinvoinnin säilyttäminen sekä parantaminen niiltä osin, kuin sitä tulee kehittää. Ja kehittämistä riittää.

Maksan veroja aivan liikaa. Ihan joka asiasta, tuotteesta, palvelusta. Kuten muutkin. Haluan vastinetta rahalle. Haluan, että asioita parannetaan Suomessa, lähellä. Haluan vaikuttaa siihen, mihin verovarojani laitetaan. Tiedämme, että kohteet eivät ole aina sitä, mitä kerrotaan.

Edelleen: niin kauan kuin rahankeräystä suoritetaan esim. Lastensairaalalle, eikä varoja ole siihen valtiolla antaa, niin kauan tämä ei ole sellainen Suomi, jota toivon olevan.

Elämme velaksi. Niin tekee moni muukin maa. Ja paljon suuremmin kuin me. Mutta suureen ääneen on huudeltu, että lapsemme tulevat kärsimään ottamastamme velasta. Niin. Velalla maksamme EU-tukia muille, velalla osallistumme taakanjakoon, velalla autamme solidaarisuudessamme muita. Entä me itse?

Meidän ei kannata tuhlata pienen kansan pieniä voimia kinasteluun. Meidän tulee fokustaa oman maan kuntoon laittoon. Meidän on pakko alkaa olla enemmän itsekkäitä oman maan hyvinvoinnin takaamiseksi. Yhdessä, yhteistyöllä. Mutta jokaisella kansalaisella on vastuu, yksilönä myös!

Minusta on aika kammottavaa, että yrittäjät on unohdettu, rahat ovat loppu, jotta voidaan perustaa yrityksiä. Nuorisotakuu ei toteudu, rahat eivät riitä. Ennaltaehkäisevään perhetyöhön ei ole rahaa eikä resursseja. Oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa maassamme, jossa pitäisi olla mahdollisuus tasapuolisesti saada laadukasta opetusta, olipa lähtökohdat lapsella mitkä. Vain siten meillä syntyy uusia innovaatioita, menestystarinoita Suomessa ja maailmalla, kun tuemme jokaisen lapsen ja nuoren kehitystä ja koulunkäyntiä.

Jokainen meistä voi vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen, sekä itsemme että lastemme osalta. Tuetaan kotimaista tuotantoa, ostetaan kotimaista, kotimaassa valmistettua, suunniteltuja tuotteita, käytetään palveluita. Ostamalla suomalaista työllistämme. Tehkäämme parempia valintoja, jo tänään! Itse!

Älkäämme roskatko. Jokainen meistä on nähnyt tien vierillä, metsässä, kaduilla, festareilla, ihan joka puolella, ihan liikaa roskia. Joku ne kerää. Miksi? Miksi ei ihan itse? Omat roskat! Voimme vaikuttaa tähänkin, ja nyt puhutaankin säästöistä (luonnon säilyttämisen lisäksi). Kaupungeille aiheutuu roskaamisesta kaupungista riippuen vuosittain täysin turhia kustannuksia (Hki 11 meur/v). Jokaisen vastuulla on siivota omat jälkensä!

Aika yksinkertaisia asioita, helppo toteuttaa. Hienoa on se, että jokainen voi vaikuttaa hyvinvointiin, sekä itsensä, että muiden. Ottamalla lusikan kauniiseen käteensä, eikö vain?

Nina From

http://suomalainentyo.fi/

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/rakennus/2012-04-25/Roskaaminen-aiheuttaa-Helsingille-j%C3%A4ttikustannukset-3309031.html

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työpaikat, nuorisotyöttömyys, velka, yrittäjyys

Nuorisotalkoot! -seminaarin antia sekä infoa

Perjantai 1.3.2013 - Nina From, PS

Olipa hienoa olla mukana Nuorisotalkoot! –nimisessä seminaarissa tiistaina. Kutsu tuli Helsingin ja Uudenmaan Perussuomalaisille kunnanvaltuutetuille sekä nuorille. Toki paikalla oli muidenkin puolueiden edustajia sekä tietysti nuoria.  Itse edustin varavaltuutetun sekä Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenenä puoluettamme.

Agenda oli seuraavanlainen:

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen tervehdys

Nuorisotalkoot!-julkaisun esittely - Satu Tuomikorpi Nuoran pääsihteeri

Kurkistus etsivään nuorisotyöhön -Mari Puoskari Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja  - Olli Alanen, etsivä nuorisotyöntekijä, Vamos-palvelukokonaisuus

Nuorten alustamaa keskustelua kuntakohtaisissa ryhmissä

Ryhmäkeskustelujen purku

Kuntien hyvät osallisuuskäytännöt - Santeri Lohi, Nuva ry:n puheenjohtaja

Tilaisuuden yhteenveto ja päätössanat - Antti Lindtman, Nuoran puheenjohtaja

Tilaisuuden juontaa Nuoran varapuheenjohtaja Niklas Mannfolk

Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Nuora ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry kutsuivat siis meidät seminaariin kuulemaan ajankohtaisia kuulumisia valtakunnallisesta nuorisopolitiikasta ja ideoimaan nuorten elinolojen kohentamista omissa kunnissaan. Tilaisuudessa julkistettiin Nuoran tuottama Nuorisotalkoot! -julkaisu, jossa avataan valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman tavoitteita kuntien näkökulmasta.

Oli äärimmäisen mielenkiintoista kuulla käytännön tekemisestä nuortemme hyväksi Helsingissä. Avoimesti selvittäen, haasteista ja mahdollisuuksista sekä myös onnistumisista kertomalla avautui selkeä kuva nuorisomme tilanteesta tästä näkökulmasta sekä siitä, miten Vamos –projektissa työntekijät toimivat. Täytyy kyllä sanoa, että tarvitaan lisää juuri tällaista sanansaattoa, tiedon jakamista sekä ylipäätänsä kaikille mahdollisille päättäjille suoraan kertomista, mikä tilanne on monen nuoren kohdalla. Suomessa alkaa esim. nuorisotyöttömyys olla 20%:n luokkaa, joka on aivan kammottavaa (Kreikan ja  Espanjan luvut n. 40-60%).

Syrjäytymisriski on suuri ja syrjäytyneiden nuorten määrä kasvaa. Siksi minusta tuntuu käsittämättömältä, että Suomessa pyritään ajamaan eläkeiän nostoa, joka tarkoittaa monen nuoren kohdalla sitä, että työpaikan saanti siirtyy. Lisäksi on niin, että monessa organisaatiossa henkilöstömäärä on supistettu niin niukaksi, että väsymys työssä on vääjäämättä edessä monella, usealla on jo nyt. Pitäisi palkata nuoria töihin! Parempi työllistää kun laittaa kortistoon.

Oli ilo kuulla nuoren miehen, Santeri Lohen (Nuva ry:n puheenjohtaja), puhetta, olemusta sekä sellaista sopivaa itsevarmuutta, joka suorastaan häikäisi. Moni ammatikseenkin esiintyvä kalpenisi hänen rinnallaan. Wau. Hän käsitteli osallisuutta, osallistamista, kuuntelemista, keskustelemista sekä monia  eri  keinoja monelta eri näkökulmalta, erittäin konkreettisin esimerkein. Vakuuttavasti ja laaja-alaisesti. Tuleva suunnannäyttäjä, ehdottomasti.

Paikalla oli myös runsaasti nuorisoa. He olivat valmistelleet pöytäryhmittäin (alueellinen jako) kysymyksiä, joihin me luottamustoimissa toimivat pyrimme vastaamaan parhaamme mukaan. Meidän ryhmässä nuori nainen mainitsi ensimmäisenä ongelmakohtana joukkoliikenteen (on muuten nuorison lisäksi monen muun kuntalaisemme haaste, jota voi vain parantaa jatkossa). Hän esim. asuu Lahnuksessa. Julkinen liikenne on harvaa, joten myöhään/yöllä on sitten turvauduttava vanhempien autolla hakemiseen tai viemiseen, koska julkinen liikenne ei toimi (kaikilla ei ole autoa, eikä kuljettavaa vanhempaa aina saatavilla).

Itse otin esille asian, jota , en ymmärrä:  julkisen liikenteen kehittymisen ja kehittämisen hitautta, joka meillä täällä Espoossa on. Esim. 2011 Espooseen muutti 4470 asukasta. Viime vuoden vastaava luku oli 4320 asukasta. Espoo on kasvualuetta, kaikin puolin. Tämä on ollut tiedossa ja tiedetään, että kasvu jatkuu.

Joukkoliikenteemme tulisi olla suunnittelussaan ajan tasalla. Linjoja ja vuoroja sekä ajoja vuorokauden aikana lisää, vuorovälit lyhyemmäksi, poikittaisliikennettä vahvemmaksi, lipun hinnat puoleen nykyisestä. Meidän Espoolaisten etu on kehittää julkista liikennettä ja kevyen liikenteen väyliä. Ja laskea siis lipun hintaa, koko metropolialueeksi kutsutulla seudulla. Yhteistyön kehittäminen on kaikille paras ratkaisu. Päästöt vähenevät, julkisen liikenteen käyttö lisääntyy, yksityisautoilun määrä pienenee oleellisesti. Kyllä tämä yhtälö toimii. Voitaisiin kokeilla vaikka kuukausi edellä mainituilla keinoilla (lipun hinta kampanjassa 0e), mitä tapahtuu. Tietysti siitä pitää tiedottaa, mainostaa ja kertoa laajasti hyvissä ajoin, ennen ns. ”julkisen liikenteen veloituksetonta kuukautta”.

Oli antoisaa olla mukana kuulemassa myös ryhmätöiden tuloksia nuorten hyväksi tehtävistä toimenpide-ehdotuksista. Nuorten työllistäminen omassa kunnassa kenen tahansa toimijan toimesta oli aika lailla ykkösasia kaikilla ryhmillä. Montaa ehdotusta ei ajanpuutteen vuoksi ehditty kuulla, mutta lisää asiasta löytyy mm. opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta (julkaistu uutinen), josta on myös linkki Nuorisotalkoot! –julkaisun verkkoversioon. Toivottavasti pääset katsomaan asiasta lisää tämän linkin avulla:

http://www.minedu.fi/OPM/Verkkouutiset/2013/02/nuorisotalkoot_opas.html

Tutustu myös ihmeessä Vamos –projektiin sekä kaikkeen, mitä se tekee, ketkä tekevät, kenelle tekevät ja millä tuloksilla ( www.vamos.fi ). Toivottavasti kiinnostut myös etsimään lisää tietoa vapaaehtoistyöstä googlettamalla tai yrityksesi voisi harjoittaa hyväntekeväisyyttä johonkin yrityksellesi sopivaan nuorisokohteeseen.

Nuorissa on tulevaisuus, tarvitsemme heitä ja he tarvitsevat meitä!

 

Yhteistyöterveisin,

Nina From

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vamos, nuoriso, seminaari, nuorisotalkoot, julkinen liikenne, Espoo, nuorisotyö, Nuva, Santeri Lohi