Lapsiasiavaltuutettu erosi! Mitä nyt?

Sunnuntai 12.1.2014 - Nina From, PS Espoo

Tunsin suurta tyytyväisyyttä, kun Suomen ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu, Maria Kaisa Aula, valittiin ensimmäiseen viisivuotisvirkaansa vuonna 2005 (toinen virkakausi alkoi 2010). Silloin tuumasin, että onpa hyvä, että lapsiin liittyvät asiat saavat enemmän julkisuutta ja huomiota, kun tunnettu henkilö on nimitetty tekemään tärkeää työtä!

Mitä tapahtui tammikuussa 2014? Protesti: Aula irtisanoutui ja kertoi eron syyksi liian vähäisen henkilökunnan määrän. Tarkemmin hän perustelee syytä siten, että henkilöstömäärä on kansalliseen viranomaistehtävään sekä kansalaisten ja yhteistyökumppanien kysyntään nähden alimitoitettu. Hän vertaa henkilökunnan määrää muiden maiden vastaaviin resursseihin. Niin, meillä on Ruotsiin ja Norjaan nähden vähemmän kansalaisia, mutta onko meillä enemmän työmaata, haasteita ja ongelmia, enemmän uudistamista nykyisissä rakenteissa jotka eivät toimi, yhteistyön kehittämiseen yhä suuremmat tarpeet? Olemmeko ”hyvinvointivaltion” tasoisessa luokassa tällä hetkellä tässäkään asiakokonaisuudessa? Saanen epäillä.

Tiedän, että kun ihmisten tietoisuus laeista, vaikutusmahdollisuuksista, toisten kokemuksista on kasvanut mm. sosiaalisen median käytön lisääntymisen myötä, kysymysten sekä selvityspyyntöjen määrä on varmasti ko. viranomaisia kohtaan kasvanut ja kasvaa edelleen. Sen olen itse huomannut liittyessäni jo pelkästään facebookissa moniin eri asiakokonaisuutta käsitteleviin ryhmiin. Tietoa saa ja sitä myös jaetaan!

Sosiaalisen median tiedonjaossa, lähinnä kokemusten ja tarinoiden osalta, on vaara, että tehdään liian nopeasti, liian vähällä tiedolla, liian jyrkkiä mielipiteitä jotka johtavat jopa joukkohysteriaan (karrikoin). Me, jotka yksittäistä kirjoitusta tai asiaa seuraamme, saamme aina kuitenkin vain yhden kuvan asiasta, kokonaisuutta emme tiedä, emmekä koskaan tule tietämään, olipa kokemus positiivinen tai negatiivinen esim. lasta, perhettä, sijaisperhettä, viranomaista tai muuta tahoa kohtaan. Laki sekä lakia noudattavat instanssit ja henkilöt ovat sitten oikeita päättämään lopullisesti asioista. Puolesta tai vastaan. Tilanteet eivät koskaan ole helppoja, sen olen jo ”lukenut” monesta tapauksesta ja sen käsittelystä.

Lapsiasiavaltuutetun tehtävä perustuu lakiin sekä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen. Tehtäviksi on laissa määritelty myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen seuranta, lapsen oikeuksista tiedottaminen, vaikuttaminen päättäjiin sekä yhteydenpito lapsiin ja nuoriin ja heiltä saadun tiedon välittäminen päätöksentekijöille. Hän ja he eivät ota kantaa yksittäisiin asioihin.

Lastensuojelullisissa epäkohdissa kansalaisilla on käytössään mm. eduskunnan oikeusasiamies ja AVI (aluehallintovirasto). Prosessi voi mennä akuutissa tapauksessakin esim. näin: laita kirje menemään ja odota vastausta jopa 6 kk – 2 vuotta (saamani tiedon mukaan). Ei kuulosta todellakaan hyvältä. Ja vika ei ole ihmisen, joka on avun tarpeessa, eikä viranomaisen, jonka tulee suoriutua annetusta työtehtävästä mahdollisimman pikaisesti liian vähillä resursseilla.

Vika on järjestelmän! Vika on liian vähäisten resurssien, joka ei ole Suomessa mitenkään uusi asia. Kun resursseja on liian vähän tarpeeseen nähden, syntyy enemmän kuluja ja ongelmia kuin että päästäisiin ennaltaehkäisevään toimintaan paremminkin kiinni, jolloin todellisia kriisejä syntyisi vähemmän. Pidemmällä aikavälillä tämä on sekä ihmisten että eurojen säästöä. Lisäksi se, että maksamme elämässämme erilaisia veroja myös kunnalle, jossa asumme. Meidän tulee saada vastinetta rahoituksellemme. Unohtamatta ihmistä, sitä avun tarvitsijaa!

Tämä alkanut vuosi on lapsen oikeuksien sopimuksen 25-vuotisjuhlavuosi. Yhteinen teema on lapsen oikeus leikkiin!

Toivottavasti sekä juhlavuosi, että Aulan (valitettava) ero näkyvät mediassa vielä pitkään. Sillä mahdollistetaan asioihin puuttuminen, näkymällä, vaikuttamalla ja muuttamalla asioita. Toivon myös, että Aulalle valitaan pikaisesti seuraaja ja resursseja lisätään. Tärkeää työtä lastemme hyvinvoinnin eteen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aula, lapsiasiavaltuutettu, Unicef