Asenne kuntoon. Aiheena vapaaehtoinen maanpuolustus

Maanantai 16.7.2012 - Nina From, PS

Asenne kuntoon. Aiheena vapaaehtoinen maanpuolustus

Luin Länsiväylästä erittäin mielenkiintoisen artikkelin, jossa kerrottiin tarkemminkin asevelvollisuutta suorittaneiden naisten määristä vuosien varrella. Lisäksi artikkelista sai tietoa reserviläistoiminnan olemassaolosta, joka usein tuppaa unohtumaan, mutta on oleellinen osa maanpuolustuksellista toimintaa.

Mielestäni on hienoa, että naisille on suotu mahdollisuus vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Tämä mahdollistettiin huhtikuussa 1995. Itse olisin ilman muuta käyttänyt tämän mahdollisuuden, jos se olisi ikäni puolesta ollut mahdollinen. Naisilla on tässä ikähaarukka, 18–29-vuotta, joka siten esti osallistumiseni tähän.

Tänä vuonna vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki yhteensä 716 naista, enemmän kuin koskaan lain voimaantulon jälkeen. Alueellisesti hakijoita oli eniten Helsingissä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Espoosta 11 naista lähti suorittamaan asepalvelusta. Reserviin on vajaan parinkymmenen vuoden aikana koulutettu reilut viisituhatta naista. Noin 70 % heistä on saanut johtajakoulutuksen viime vuosina.

Naisethan voivat osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön monilla eri tavoin.  Noin kolme tuhatta naista kuuluu Maanpuolustusnaisten liittoon, ja Naisten valmiusliiton alaisissa järjestöissä toimii noin 145000 naista. Huikeaa!

Maanpuolustus ei ole mitenkään sukupuoleen liittyvä asia. Se on meidän yhteinen asia ollut, nyt ja on myös tulevaisuudessa. Meidän täytyy pitää itse huolta puolustuskyvystämme. Siitä ei voida tinkiä. Täytyy löytää kohteita, joissa voimme säästää, tehdä ikäviäkin vähennyksiä ja vahvistaa toimintoja sinne, joissa ne ovat ensiarvoisen tärkeitä puolustuksemme kannalta. Puolustusvoimat, jos mikä, on mielestäni oikea taho kertomaan, mistä säästetään ja minne panostetaan.

Miksi niin vähän keskustellaan siitä, mitä kaikkea asepalveluksen aikana opitaan ja koetaan? Armeijassa verkostoidutaan, saadaan loppuiän ystävyyssuhteita, opitaan johtamaan ja olemaan johdettuja. Opitaan arjen töitä, jopa petaamaan sängyt ja hoitamaan vaatteita. Opitaan huomioimaan toiset, auttamaan muita. Päivät rytmittyvät oikeista asioista: aikataulut, säännöt, ruokailut, liikunta, oppiminen. Puolustusvoimien tavoitteena on luoda sellaiset palvelusolosuhteet, joissa kansalaisvelvollisuuden voi suorittaa siviili- ja taloushuolten vaivaamatta (lainattu Puolustusvoimien nettisivuilta). Terveydenhuollon palvelut ja lääkkeet ovat varusmiehille maksuttomia. Lääkintähuoltoon kuuluu myös ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja koulutusta, ylipäätänsä ympäristön puhtaudesta huolehtimista. Ensiapukoulutuskin kuuluu ohjelmaan. Puhumattakaan sielunhoidollisesta avusta. Erittäin positiivisia asioita. Ja erittäin tärkeitä asioita.

Kehotan katsomaan www.puolustusvoimat.fi sivuilta, miten monipuolisesta asiasta onkaan kyse.

Miksi koen tämän asian ylipäätänsä niin tärkeänä, että haluan siitä kirjoittaa. Mielestäni maanpuolustus on äärimmäisen tärkeä asia. Kunnioitan aivan valtavasti niitä suomalaisia ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka mahdollistivat meille Itsenäisen Suomen. Ne, jotka vielä ovat elossa, toivoisin autettavan kaikin mahdollisin keinoin. Heitä ei kuitenkaan montaa enää valitettavasti ole, joten toivon, että arvostus heitä kohtaan nousisi entisestään, että historian tunneilla, medioissa ja kirjoissa, somessa ja joka puolella kirjoitettaisiin näistä asioista arvokkaasti. Ja kunnioittaen. Emme ole olleet itsenäisinä niin kauaa, että asia voitaisiin sivuuttaa, että ihmiset unohdettaisiin saatikka emme kunnioittaisi historiaamme ja sen tekijöitä.

Otan itse selvää, miten voisin jatkossa tavalla tai toisella olla mukana toiminnassa, joka on kaikin tavoin arvokasta ja arvostettavaa.

2 kommenttia . Avainsanat: maanpuolustus, asevelvollisuus, naisten asepalvelus, naisten asevelvollisuus, reserviläisyys, vapaaehtoinen asepalvelus, naisten vapaaehtoinen asepalvelus, hyöty asevelvollisuuden suorittamisesta,