Mikä Sinua tällä hetkellä huolestuttaa eniten?

Lauantai 21.1.2017 - Nina From

Minua huolestuttaa Suomen taloudellinen tilanne, velan kasvu, köyhien, työttömien sekä syrjäytyneiden lisääntyminen. Väkivallan, päihteiden käytön sekä rikollisuuden kasvu. Raiskaukset ja pahoinpitelyt. Paha olo. Turvattomuus. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen. Eläimiin kohdistuva tahallinen kiduttaminen, järjetön väkivalta ja huono kohtelu. Asuntojen järjettömät hinnat. Liian korkeat verot. Viennin heikko tila. Nuorten tulevaisuus. Harmaa talous. Ihmiskauppa.

Kyllä, pahoitin mieleni kävellessäni Helsingin keskustassa tällä viikolla. Kerjäläisiä. Tunne säälistä epätoivoon, jopa raivoon. Mikä on ihmisarvoinen elämä? Miksi jotkut saavat asunnon, ruokaa, vaatteita, rahaa, terveydenhuollon, jotkut eivät. Osa Suomen kansalaisista seisoo leipäjonoissa, joillain ei ole kattoa päänsä päällä. Joku ei voi ostaa lääkkeitä, koska ei ole rahaa.

Aika monen ihmisen mieli on peloteltu aiemmin Putinilla, nyt Trumpilla. Viimeksi mainittu on juuri vaaleilla demokraattisesti valittu suuren maan presidentti, jolle ei media eivätkä ihmiset armoa anna. Eivät anna armoa haastateltavat eivätkä toimittajat tai siksi itseään tituleeraavat. Sylki lentää, kun ihmiset pääsevät kertomaan siitä, miten he eivät tiedä, mitä tulee tapahtumaan. En minä sitä halua ”asiantuntijoilta” kuulla. Tai kun ennen vaaleja ihmeteltiin mitä hirveää -tosin ei tiedä, mitä se hirveä on- sitten tapahtuu, jos Trumpista todella tulee presidentti. Kuukausi toisensa perään näitä ihan samoja teemoja. Ainakin kaikista sähköisistä kanavista, mainittakoon televisio ja radiokanavat. Ai kauheeta!

Jenkeissä pieni määrä ihmisiä boikotoi vaaleilla valittua presidenttiä. Televisiosta näytettiin, kuinka mielenosoittajia oli liikkeellä. Minusta ne olivat selkeästi rikollisia, jotka tuhosivat silmittömästä toisten omaisuutta. Ei kommentointia ykkösellä, taaskaan, mutta päivittelyä siitä, miten Trumpilla voikin olla liian pitkä kravatti. Jepjep.

Ukrainan tilanne on edelleen selvittämättä. Kukaan ei ole virallisesti kertonut, mikä taho ampui alas ukrainalaiskoneen. Tuli syytteet kuitenkin yksipuolisesti ja boikotit. Suomen kauppa kärsii siitä boikotista edelleen. Pakolaisvirta ei lopu ikinä. Se vaan on fakta. Laittomia työntekijöitä, joilla ei ole mitään oikeuksia oikeasti, mutta jotka vievät työpaikkoja, verotuloja jää saamatta ja ihmisarvoinen elämä kokematta, on sitten ilmeisesti hyvä olla olemassa. Samoin rikolliset, joita ei saada karkotettua.

Niin kauan, kuin rikos ei kosketa itseä, voidaan hymistellä. Niin kauan, kun itsellä ja läheisillä menee hyvin, on työpaikka, ruokaa, asunto ja turvallinen elinympäristö, varaa valita vaikkapa oma hoitolaitos vanhuus kun tulee, ei kosketa muiden ongelmat. Minä arvostan tasa-arvoa, opiskelua, työn tekoa sekä vaurautta, kunhan se on tullut rehellisestä työstä. Minusta ihmiskauppa on ala-arvoisinta ja jota on joka puolella. Joku tienaa aina, kun jotain kuljetetaan ilman papereita, salaa tai väkisin. Se ei ole kenenkään etu.

Olen aina ihaillut jenkkejä siitä, että he osaavat parhaiten kaupallistaa, myydä ja markkinoida. Ajaa omaa etuaan. Olipa kyse asetuotannosta tai muusta kaupankäynnistä. Sotiakin on, mutta miksi? Joku myy aseita jollekin, ehkä sodan molemmille osapuolille? Kuka tienaa?

Minä en kannata terrorismia. Minä en kannata vallankumousta. Minä kannatan demokratiaa. Toivon, että myös sinä kannatat sitä, koska se ei ole itsestään selvyys. Demokratia on ansaittu kovalla työllä, jopa sodalla. Sitä kannattaa kunnioittaa, aina.

Onnitteluni Suomi 100v!

Nina From

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trump, demokratia, vaalit, Suomi, tasa-arvo