Mäkelä: Nokia-osaamisen säilyminen Suomessa tärkeää

19.10.2013

Espoo tiedottaa 3.9.2013

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä toteaa, että Nokian irtisanomiset ovat viime vuosina kohdistuneet voimakkaasti Espooseen. Samaan aikaan kaupunkiin on kuitenkin syntynyt runsaasti uusia yrityksiä ja työpaikkoja, mikä osoittaa, että Espoon Otaniemeen sijoittuva Aalto-yliopiston, tutkimuslaitosten ja 800 yrityksen muodostama ekosysteemi on kilpailukykyinen.

”Nokia on tuonut Suomeen kansainvälistä osaamista, toivottavasti Microsoftin ja Nokian uudet lupaukset toimivat samaan suuntaan”, Mäkelä sanoo.

Nokia on ilmoittanut pitävänsä pääkonttorinsa edelleen Espoossa. Nokia tulee jatkossa keskittymään kolmeen vahvaan liiketoiminta-alueeseensa eli verkkoyhtiö NSN:ään, karttapalveluihin ja teknologiakehitykseen. ”Tärkeää on, että Nokian strategia on nyt kirkastunut ja edellytykset sen toteuttamiseen voimistuvat Devices & Services  –liiketoiminnan myynnin myötä”, sanoo Espoon elinkeinojohtaja Tuula Antola.

”Espoo yhdessä muiden kaupunkien, työvoimaviranomaisten ja yritysten kanssa tekee kaikkensa, että edellytykset myös uuden liiketoiminnan syntymiseen ovat hyvät.”

”Se, että Microsoft lupaa jatkossa kehittää Suomesta Euroopan toimintojensa ydintukikohdan, on mahdollisuus Suomelle ja myös Espoolle, joka on erityisesti korkean osaamisen keskittymä”, Antola sanoo.

 

12.06.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 11.6.2014
12.06.2014Parituhatta peruskoulun päättävää jäi vaille koulutuspaikkaa
07.06.2014Tapiolan koulun ja lukion peruskorjaus alkaa syksyllä
01.06.2014Nuorten kanssa toimivien yhteistyö vahvistuu Espoossa
01.06.2014Espoo kehittää tulevaisuuden opetusta kattavassa yhteistyöohjelmassa
13.05.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 7.5.2014
05.05.2014Kosovon perusopetusta kehitetään espoolaisvoimin
13.04.2014Suomen Rehtorit ry:n tiedote 10.4.2014
26.03.2014Aikuisten osaamiskeskus
26.03.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 19.3.2014
27.02.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 26.2.2014
15.02.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 29.1.2014
15.02.2014Tiedot Espoon koulujen ja päiväkotien väistöistä nyt verkossa
12.01.2014Peruskoulu loppuu, mitä nyt?
05.01.2014Ilmoittautuminen peruskoulun ensimmäiselle luokalle alkaa Espoossa
05.01.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 10.12.2013
05.01.2014Ennakkotiedote Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 10.12.2013
21.11.2013Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 20.11.2013
29.10.2013Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen
27.10.2013Koululaisten terveystottumukset parantuneet Espoossa
27.10.2013Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 23.10.2013
19.10.2013Tapiolan koulun opetustiloiksi etsitään vaihtoehtoja
19.10.2013Mäkelä: Nokia-osaamisen säilyminen Suomessa tärkeää
29.09.2013Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 25.9.2013
22.09.2013Yli 3 000 nuorta ideoi Espoossa nuorten arjen sujuvuutta
22.09.2013Viherlaakson oppilaat hajautetaan muihin Espoon kouluihin
31.08.2013Viherlaakson koulu ja lukio väistötiloihin kunnes korjaukset valmiit
25.08.2013Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 21.8.2013
11.08.2013Suomi sai merkittävän koulutusvientihankkeen Kosovoon
08.08.2013Suomi nousuun -Perussuomalaisten viiden paketin ohjelma
29.07.2013Lukioon pääsyn alin keskiarvoraja nousi Espoossa 7,5:een
29.07.2013Koulutustakuu toteutuu Espoossa, Kirkkonummella ja Kauniaisissa
29.07.2013Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsitteli kokouksessaan keskiviikkona 12.6.2013 muun muassa seuraavia asioita:
29.07.2013Ennakkotiedote Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 14.5.2013
29.07.2013Uusi sähköinen oppimisympäristö kannustaa espoolaisia oppilaita aktiivisuuteen ja yhdessä tekemiseen
29.07.2013Espoossa kaikki halukkaat saivat paikan iltapäivätoiminnasta