Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 22.3.2017

25.03.2017

TIEDOTE ESPOON OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNNAN KOKOUKSESTA 22.3.2017

4 Laajalahden koulu -hankkeen tarveselvitys

Lautakunta päätti hyväksyä tarveselvityksen. Hanke sisältää 3-sarjaisen alakoulun ja tilat kahdelle varhaiskasvatuksen esiopetusryhmälle. Hankkeessa sivistystoimen palvelut muodostavat espoolaisen, avoimen ja yhteisen kohtauspaikan eri-ikäisille kuntalaisille. Hankkeen sijaintipaikka on liikenteellisesti hyvä ja turvallinen. Hanke toteutetaan Laajalahden koulun nykyiselle paikalle.

Esiopetustilat sijoittuvat rakennuksessa siten, että sisäänkäynniltä on suora kulkuyhteys lasten leikkipihalle.

Koulun ja esiopetuksen saattoliikenne ja koulun huoltopiha suunnitellaan toisistaan erillisiksi.
5 Tuomarilan koulu -hankkeen tarveselvitys

Lautakunta päätti hyväksyä tarveselvityksen. Lautakunta toivoo, että  tutkitaan mahdollisuutta, että koulu toteutetaan yhtenäisenä ratkaisuna ja jatkovalmistelussa otetaan huomioon naapurissa sijaitsevien taloyhtiöiden lausunnot.

6 Leppävaaran koulun pienryhmien ja Veräjäpellon koulun opetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti, että 1.8.2017 alkaen Monikon (Leppävaaran koulukeskus) valmistumiseen saakka: 

1.    Veräjäpellon koulun vuosiluokkien 1-6 yleisopetus järjestetään koulun käytössä tällä hetkellä olevissa siirtokoulutiloissa Veräjäpellon koulun läheisyydessä. 2.    Veräjäpellon koulun erityisluokkien ylimpien vuosiluokkien opetus järjestetään pääosin Kuitinmäen koulun kentällä sijaitsevissa siirtokoulutiloissa. Ne oppilaat, joiden koulumatka Kuitinmäkeen on vähintään 3 km, saavat koulumatkoja varten matkakortin, ellei heille ole myönnetty muuta koulumatkaetuutta. 3.    Leppävaaran koulun pienryhmien osalta ryhmien sijoittuminen päätetään vuosittain vuosiluokkien 7-9 oppilaaksioton yhteydessä.

7 Tähtiniityn ja Kuitinmäen koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen

Perusopetusta koskeva opetuslainsäädäntö ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet perustuvat ajatukseen yhtenäisestä perusopetuksesta. Hallinnollisesti yhtenäinen 1-9 luokkien peruskoulu tukee yhtenäisen perusopetuksen toteuttamista. Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan päättämien suomenkielisen opetuksen palveluverkon kehittämisen periaatteiden mukaisesti lähekkäin sijaitsevia kouluja liitetään yhtenäisen perusopetuksen kouluiksi, kun se on tarkoituksenmukaista. Kouluilla on tällöin yhteiset tilat, hallinto ja opiskeluhuolto sekä yhteiset opettajat.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti, että Tähtiniityn koulusta ja Kuitinmäen koulusta muodostetaan 1.8.2017 alkaen yhtenäinen peruskoulu. Lautakunta päätti myös, että muodostettavassa yhtenäisessä Kuitinmäen koulussa on yksi johtokunta. Lautakunta kehottaa valmistelemaan uuden koulun nimeä. Virkamiehet kuuntelevat molempia osapuolia ja tuovat esityksen lautakunnalle.

8 Huoltajien vetoomus Tähtiniityn koulun kaksikielisessä opetuksessa 6. Luokalla opiskelevien oppilaiden sijoittamiseksi Kuitinmäen koulun kaksikieliseen opetukseen

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsitteli vetoomuksen kuntalain 28 §:n tarkoittamana kunnan toimintaa koskevana aloitteena ja päätti, että se ei anna aihetta muuttaa kaksikielisen opetuksen oppilasvalintaperusteita. Lautakunta jätti tutkimatta vaatimuksen oppilaiden valitsemisesta Kuitinmäen kaksikieliseen opetukseen, koska lautakunnalla ei ole toimivaltaa päättää yksittäisen oppilaan koulupaikasta.

9 Lukuvuoden  2017-2018 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää vuosittaisesta luokkasijoittelusta. Tässä ensimmäisessä osassa tulee päätettäväksi vuosiluokkien 7-9 oppilaaksioton asiat lukuvuodelle 2017–2018.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti lukuvuoden 2017-2018 seitsemännen luokka-asteen yleisopetuksen koulukohtaiset enimmäisoppilasmäärät. Lisäksi lautakunta päätti perustettavat erityisluokat ja maahanmuuttajien valmistavan opetuksen ryhmät. Lautakunta myös merkitsi tiedoksi englanninkieliseen opetukseen, kaksikieliseen opetukseen, ruotsin kielikylpyopetukseen ja painotettuun opetukseen valittujen oppilaiden määrät.

Kokousasia kokonaisuudessaan

10 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen

Espoo-tarina on ollut kuluneen valtuustokauden kaupunkitasoinen strategia. Sen valmistelu toteutettiin hyvässä yhteistyössä asukkaiden, luottamushenkilöiden ja henkilöstön kanssa. Espoo-tarina päivitetään uuden valtuustokauden alussa niin, että uusi valtuusto päättää päivitetystä Espoo-tarinasta 11.9.2017. Espoo-tarinan päivitykseen osallistetaan laajasti asukkaita, henkilöstöä, luottamushenkilöitä ja yrittäjiä.

Valtuusto kävi arvioivan keskustelun Espoo-tarinan toteutumisen tilannekuvasta 15.2.2017. Espoo-tarina on pitkälti toteutunut muuten, paitsi työllisyyden osalta, mikä on heikentynyt valtuustokauden aikana. Tähän on vaikuttanut erityisesti pitkäkestoinen vaikea taloudellinen toimintaympäristö.

Osana luottamushenkilöiden osallistamista sivistystoimen lautakunnilta on pyydetty evästyksiä Espoo-tarinan päivitykseen. Lisäksi on toivottu lautakunnan käyvän keskustelun, jonka tuloksena lautakunta voi nostaa esiin muutaman keskeisen kaupunkitasoisen asian, jotka olisi hyvä huomioida Espoo-tarinaa päivitettäessä.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta esittää Espoo-tarinan päivityksessä huomioon otettavaksi, että
1. Espoossa voi oppia kaiken ikäisenä. Oppimispolku asteelta toiselle on eheä. Varhaiskasvatuksessa, opetuksessa ja taiteen perusopetuksessa luodaan oppimiselle myönteinen ja turvallinen toimintakulttuuri yhdessä perheiden ja lähiyhteisön kanssa. Toiminnan maailmanluokkaa olevasta laadusta pidetään kiinni. Oppimisessa luodaan edellytykset pärjätä kansainvälisessä maailmassa.
2. Varmistetaan, että sote-ratkaisu otetaan proaktiivisesti huomioon palvelu-, tulosyksikkö-, toimiala- ja kaupunkitasoisissa ratkaisuissa, erityisesti oppilashuollossa jo hyvin toimivasta integraatiosta pidetään huolta. Lapsista ja nuorista pidetään huolta.
3. Luodaan terveelliset, turvalliset, toimivat ja kustannustehokkaat tilaratkaisut oikea-aikaisesti. Tilaratkaisuilla tuetaan modernia oppimiskäsitystä.

Sivistystoimen resurssit turvataan tilanteessa, jossa väestö kasvaa voimakkaasti ja väestörakenne muuttuu.

16 Tarkennuksia esiopetusta järjestäviin yksiköihin lukuvuonna 2017-2018

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on päättänyt (16.11. 2016  § 201) lukuvuonna 2017 – 2018 esiopetusta järjestävät päiväkodit ja koulut. Esiopetuksen järjestämisen kannalta on tarkoituksenmukaista, että lautakunnan päättämiin esiopetusyksiköihin tehdään muutoksia palvelutarpeen edellyttämällä tavalla.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti muuttaa aiemmin tehtyä päätöstä esiopetuksen järjestämispaikoista siten, että Villa Kapteenin ja Viidakkorummun päiväkoteihin, Maria Montessori leikkikouluun, Garden City Playschool Mäntyviitaan, Länsiväylän kielikylpypäiväkotien Tapiolan ja Olarin yksiköihin, Ullanmäen päiväkotiin, Päiväkoti Tilliin ja Päiväkoti Vekaralahteen ei perusteta esiopetusryhmiä. Sen sijaan esiopetusryhmät perustetaan joulukuussa valmistuvaan Paapuurin päiväkotiin ja Montessori lastentaloon.

Lisäksi lautakunta päätti, että perusopetukseen valmistavaa opetusta järjestetään esiopetusikäisille seuraavilla kouluilla: Eestinkallio, Iivisniemi, Saunalahti, Soukka, Hösmärinpuisto, Kirkkojärvi, Kirsti, Mankkaanpuro, Kilonpuisto, Rastaala, Lintulaakso, Perkkaanpuisto, Ruusutorppa ja Tiistilä ja seuraavissa päiväkodeissa: Matinkylä, Tiistilänraitti, Opinmäki, Laajalahti, Taavinkylä, Suvela, Hösmäri, Kiltakallio, Lansantie, Kilonpuiston lastentalo, Merenkulkija, Kippari ja Maininki.

Lautakunta päätti myös, että Jupperin koulun esiopetus siirtyy opetustoimelta varhaiskasvatuksen järjestämäksi kaupunginhallituksen päätöksen (15.12.2009 § 13) mukaisesti.

 

Lisätietoja:

Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja, puh. 050 511 3398, kaisu.m.toivonen@espoo.fi

Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen johtaja, puh. 050 347 5845, virpi.mattila@espoo.fi

20.06.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 15.6.2021
03.06.2021Omnian Virtuaalinen Kevätjuhla 4.6. klo 17.00-18.30
14.04.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 13.4.2021
30.03.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 30.3.2021
13.02.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 9.2.2021
05.01.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 8.12.2020
18.11.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 17.11.2020
27.10.2020Omnian opiskelijoille kunniamaininta Oma kädenjälkeni -videokilpailussa
11.10.2020Sellosalin syksy: turvallisia elämyksiä ja tiimissä uusia kasvoja
20.09.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 15.9.2020
10.06.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 9.6.2020
28.05.2020Omnian virtuaalinen Kevätjuhla 2020
28.05.2020Omniasta valmistuu tänä keväänä 1110 uutta ammattilaista ja ylioppilasta
19.05.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 19.5.2020
18.05.2020Ammattitaidon SM-kilpailu Taitajan finalistit
03.05.2020Kulttuurin tulosyksikön toimintakertomus 2019
29.04.2020Palkkaa opiskelija kesäoppisopimuksella!
29.04.2020Etäopetus on vaatinut luovuutta ja pitkiä päiviä
31.03.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä
17.03.2020Avoimen Omnian verkkokauppa
04.09.2019Tekoäly kuuluu kaikille! Lue lisää Tekoälyrekasta!
14.05.2019Kulttuurilautakunnan päätöksiä 14.5.2019
23.03.2019Maailman teatteripäivä
11.03.2019Taike jakoi eri taiteenaloille toiminta-avustuksia 9,6 miljoonaa euroa
23.12.2018Eroni puolueesta
03.11.2018Ravintola Henricus voitti Luomu SM -kilpailussa
21.10.2018Kulttuurin ja taiteen etujärjestö Kulta aloittaa toimintansa
29.08.2018Omnia satsaa vahvasti alueen elinvoimaisuuden ylläpitämiseen
10.06.2018Tapiolan keskukseen uusi korkeatasoinen hotelli
30.05.2018Omnialle kaksi hopeamitalia Taitaja2018 -kisoissa
12.04.2018Zodiak Uuden tanssin keskus on Vuoden Teatteri 2018!
14.03.2018Kulttuurilautakunnan 13.3.2018 kokouksen päätösasiat
12.12.2017spoon kulttuurilautakunnan päätökset 12.12.2017
18.11.2017Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi Maarit Henttonen
17.10.2017Espoon työväenopiston ja Espoon aikuislukion palveluedellytysten turvaaminen
17.10.2017Reilu kauppa ry:n tiedote 16.10.2017
26.09.2017Espoon kulttuurilautakunnan päätökset 26.9.2017
10.09.2017Kulttuurilautakunnan päätöksiä syyskuu 2017
14.06.2017Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 8.6.2017
19.05.2017Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.5.2017
29.04.2017Suomen Yrittäjät ja Espoon kaupunki tiedottavat 28.4.2017
22.04.2017Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 19.4.2017
25.03.2017Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 22.3.2017
19.03.2017Koulu oppivana yhteisönä -toimintamalli avaa koulutusvientiä Saudi-Arabiaan
19.03.2017Uusi yhtiö hakee vientiloikkaa ammatillisen koulutuksen sektorila
05.03.2017Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokoustiedote 16.2.2017
05.03.2017Koulu palveluna -palveluinnovaatio sai kansainvälistä tunnustusta
27.01.2017Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 25.1.2017
21.01.2017Päätöstiedote Espoon suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatuslauta​kunnan kokouksesta 20.12.2016
20.11.2016Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 16.11.2016
05.11.2016Tiedote: Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 26.10.2016
02.10.2016Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 28.9.2016
24.08.2016Tiedote: Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 24.8.2016
14.08.2016Uudenlaista oppimisympäristöä luodaan Espoossa yhteistyössä
07.06.2016Tiedote Espoon Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.5.2016
22.05.2016Tiedote Espoon Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 5.4.2016
01.05.2016Espoon Opinmäen oppimiskeskuksen osallistava ja yhteisöllinen toimintatapa voittoon
01.05.2016Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokous 28.4.2016:
24.04.2016Espoo tukee koulujen monipuolista oppimisympäristöä ottamalla käyttöön Googlen ja Microsoftin pilvipalvelut
18.03.2016Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 16.3.2016
17.02.2016Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 17.2.2016
08.02.2016Espoo tiedottaa 5.2.2016 -Niipperin koulu
21.01.2016Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 20.1.2016
24.12.2015Tiedote Espoon Opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 16.12.2015
03.12.2015Miten kuntapalvelut voisi mullistaa? Tule mukaan
18.11.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.11.2015
15.11.2015Ei koulua vaan elämää varten!
22.10.2015Suomenkielisen varhaiskasvatuksen esiopetus siirtyy digiaikaan
22.10.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 21.10.2015
04.10.2015Espoo palkittiin elinikäisen oppimisen edelläkävijäkaupunkina
26.09.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 23.9.2015
17.09.2015Espoon koulut ja päiväkodit toimivat pääosin normaalisti perjantaina 18.9.
27.08.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 26.8.2015
27.08.2015Espoo tiedottaa 26.8.2015: Opinmäki opettaa uuteen tapaan
14.06.2015Espoon ja Kauniaisten lukioon valittu uudet opiskelijat
14.06.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 10.6.2015
20.05.2015Tiedote Espoon Opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 20.5.2015
20.05.2015Espoossa väistökouluista haetaan oppia koulutilojen kehittämiseen
03.05.2015Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 15.4.2015
03.05.2015Osallistu Espoon opetussuunnitelmien tekemiseen
01.04.2015Espoossa runsaasti yhteishaun aloituspaikkoja - lukioiden vetovoimaisuus kasvoi
01.04.2015Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.3.2015
26.02.2015Tiedote 25.2. Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa
22.01.2015Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 21.1.2015
15.12.2014Kerro mielipiteesi kaupunginhallitukselle
15.12.2014Espoon kouluissa. edistetään kielitietoista opetusta ja katsomusten välistä dialogia
15.12.2014OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ 9.12.2014
01.12.2014Espoo tiedottaa 27.11.2014: opettajille nykyaikaiset työvälineet
25.11.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 19.11.2014
02.11.2014Juostaan tai kävellään suomalaisten lapsiperheiden hyväksi 15.11.
24.10.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 22.10.2014
24.09.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsitteli kokouksessa 23.9.2014
29.08.2014Espoo ottaa käyttöön uuden toimintamallin lasten ja nuorten tukemiseksi
29.08.2014OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ 27.8.2014
12.08.2014Koulutustakuu toteutuu Espoon seudulla
07.08.2014ESPOO TIEDOTTAA/ESBO STAD INFORMERAR 7.8.2014
07.08.2014KOULUT ALKAVAT ESPOOSSA TIISTAINA 12.8.2014
27.06.2014tiedote Espoon opiskelijatilanteesta
26.06.2014Veikko Granqvist -pitkän linjan poliitikko ja menestynyt, palkittu yrittäjä
12.06.2014Espoon ja Kauniaisten lukioihin valittu uudet opiskelijat

Näytä lisää »