Tiedote: Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 24.8.2016

24.08.2016

ESPOO TIEDOTTAA 24.8.2016

Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 24.8.2016

Suomenkielisen opetuksen talouden ja strategian seuranta 31.7.2016

Suomenkielinen opetus pysyy talousarviossaan.

Perusopetuksen oppilasmäärä on 8.8.2016 tilanteen mukaan kasvanut 726 oppilaalla ja lukion opiskelijamäärä 131 opiskelijalla viime lukuvuoden alusta. Lukuvuodelle on perustettu neljä lisäopetusryhmää (10-luokkaa) ja kaikille halukkaille tarjottu opetuspaikka. Kieli- ja kulttuuriryhmien lasten osuus kasvaa edelleen ja on nyt 16 % koko oppilasmäärästä eli 4342. Vasta Suomeen tulleitten valmistavassa opetuksessa on nyt 543 oppilasta.

Uudet opetussuunnitelmat otettiin perusopetuksen 1-6 luokilla ja lukio-opetuksessa käyttöön 1.8.2016.

Vuoden 2016 alusta uusina väistöön lähtivät Karhusuon, Niipperin ja Jousenkaaren koulut. Haukilahden lukio siirtyi Koulu palveluna -hankkeena Otaniemeen Aalto-yliopiston kampukselle. Kaiken kaikkiaan väistössä on 3032 oppilasta, eli noin 10 % oppilasmäärästä. Väistöstä palasivat Tapiolan koulu ja lukio sekä Auroran koulu.

Koulutilojen käyttöastetta selvitetään ja suunnitelmaa koulutilojen käytöstä työstetään limittäin investointiohjelman kanssa.

Henkilöstön työhyvinvointi on pysynyt hyvällä tasolla. Suomenkielisen opetuksen johtamista on kehitetty kaupungin uuden johtamismallin mukaan.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsi tiedoksi suomenkielisen opetuksen sekä omalta osaltaan sivistystoimen talousarvion ja strategian seuranta I:n tilanteessa 31.7.2016.

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talouden ja strategian seuranta 31.7.2016

Varhaiskasvatuksen kysyntä on jatkanut kasvuaan. Talousarviossa on varauduttu järjestämään varhaiskasvatuspaikka 14 699 lapselle. Toukokuussa varhaiskasvatuksessa oli yhteensä 15 514 lasta, mikä oli 815 lasta ennakoitua enemmän. Kevätkuukausina varhaiskasvatuksessa oli keskimäärin 653 lasta yli talousarviossa ennakoidun lapsimäärän.

Kotihoidon tuella olevien lasten määrä on ollut keväällä talousarviossa ennakoitua sekä edellistä vuotta selvästi pienempi. Kesäaikana kotihoidon tuella olevien lasten määrä on kasvanut lähes vuoden 2015 kesän tasolle.

Vieraskielisten lasten osuus kunnallisen ja ostopalveluna järjestetyn varhaiskasvatuksen lapsista oli 18,3 % toukokuussa 2016. Tavoitteena on laatia kaikille vieraskielisille lapsille, jotka ovat aloittaneet varhaiskasvatuksen viimeistään kuluvan vuoden syyskuun aikana, kaksikielisyyden suunnitelma.

Mallit “Tunti liikuntaa päivässä” tavoitteen toteuttamiseksi on suunniteltu. Malleissa painotetaan ulko- ja luontoliikuntaa. Niitä testataan alkusyksystä ja ne otetaan käyttöön vuoden loppuun mennessä.

Tavoitteena on kehittää kerhotoimintaa ja lisätä kerhopaikkojen määrää vähintään 100 paikalla. Uusia kerhoja perustetaan kaikille palvelualueille elokuussa 2016. Toimintavuodelle 2016 - 2017 kerhoihin on sijoitettu 534 lasta, mikä on 149 enemmän kuin vuoden 2015 syksyllä.

Varhaiskasvatus järjestettiin keväällä ns. poikkeusjärjestelyin 328 lapselle. Poikkeusjärjestelyjä oli muilla palvelualueilla paitsi Matinkylä-Olarissa. Merkittävä osa poikkeusjärjestelyistä jatkuu myös syksyllä 2016.

Leppävaraan alueelle valmistuu elokuussa 2016 uusi Auroran päiväkoti. Tavoitteena on luopua pienistä, epätarkoituksenmukaisista tiloista. Leppävaaran, Espoonlahden ja Espoon keskuksen palvelualueilla kuuden ryhmäperhepäiväkodin toiminta on lakkautettu kesällä 2016.  Varhaiskasvatusta järjestetään väistötiloissa Espoonlahdessa, Espoon keskuksessa ja Tapiolassa päiväkotien kiireellisten korjaustöiden tai pitkäaikaisemman tarpeen vuoksi.

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen menojen ja tulojen ennustetaan toteutuvan muutetun talousarvion mukaisesti.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsi tiedoksi suomenkielisen varhaiskasvatuksen sekä omalta osaltaan sivistystoimen talousarvion ja strategian seuranta I:n tilanteessa 31.7.2016.

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen harkinnanvaraisen kerhotoiminnan valintaperusteita täsmennettiin vanhemmilta saadun palautteen perusteella

Kerhoihin on keväällä 2016 hakenut aikaisempaa enemmän lapsia, jotka ovat jo olleet edellisen kauden samassa kerhoryhmässä.  Kerhotoimintaan osallistuneiden lasten vanhemmilta saadun palautteen perusteella olisi kohtuutonta, jos lapsen aikaisempaa kerhopaikkaa ei otettaisi huomioon seuraavan syksyn kerhopaikkapäätöstä tehtäessä. Vanhemmilta saadun palautteen mukaan lapsella tulisi olla mahdollisuus jatkaa samassa tutussa kerhoryhmässä.  2-5 -vuotiaille tarkoitettujen kerhojen ikärakenne mahdollistaa sen, että sisarukset voivat hakea samaan kerhoon. Täsmennetyillä valintaperusteilla halutaan parantaa saman perheen lapsien mahdollisuutta päästä samaan kerhoon, vanhempien niin toivoessa. 

Kerhot tarjoavat vaihtoehdon koko- tai osa-aikaiselle varhaiskasvatukselle. Valintaperusteiden täsmentämisellä halutaan myös parantaa kokoaikaisesta tai osa-aikaisesta päivähoitopaikasta luopuvien ja/tai hoitopaikkatakuulle jäävien lasten mahdollisuutta saada kerhopaikka. Kerhokustannukset ovat kunnalle huomattavasti alemmat kuin päiväkotipaikkojen järjestämisen kustannukset. Näin ollen kerhopaikan tarjoaminen päivähoitopaikan sijaan on etu myös järjestäjän kannalta.

Lautakunta päätti harkinnanvaraisen kerhotoiminnan perusteista seuraavasti:

Kerhoihin valitaan kaksi vuotta täyttäneitä lapsia kunkin kerhon ikärakenne huomioon ottaen. Mikäli kaikkia hakijoita ei voida valita, tehdään valinta seuraavassa etusijajärjestyksessä.

1. Hakuaikana saapuneet kerhopaikkaa jo edellisenä toimintakautena käyttäneiden lasten hakemukset 
2. Hakuaikana saapuneet hakemukset, joissa lapsella on sisarusperuste samaan kerhoryhmään 
3. Hakuaikana saapuneet päivähoitopaikastaan luopuvien lasten hakemukset 
4. Hakuaikana saapuneet muut kuin edellä mainittujen valintaperusteiden mukaiset hakemukset 
5. Hakuajan ulkopuolella saapuneet hakemukset hakemusten saapumisjärjestyksessä 
Mikäli kaikkia samaan ryhmään kuuluvia hakijoita ei voida valita, suoritetaan valinta heidän välillään arpomalla. 
Mikäli lapsen ensisijainen kerhopaikan hakutoive ei toteudu, otetaan huomioon mahdollinen toissijainen kerhopaikkatoive tai mahdollinen muu kerhopaikka edellä mainittujen valintaperusteiden mukaisesti 

Päätös tulee voimaan 1.9.2016. 

Muut asiat lautakunta päätti esityksen mukaan.

Lisätietoja:


Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja, puh. 050 511 3398, kaisu.m.toivonen@espoo.fi
Titta Tossavainen, varhaiskasvatuksen johtaja, puh. 050 469 0794, titta.tossavainen@espoo.fi

 

Heli Holm

viestintäpäällikkö/kommunikationschef

puh/tfn +358 50 533 6890

heli.holm@espoo.fi

 

Espoon kaupunki/Esbo stad

Sivistystoimi/Bildningssektorn
PL/PB 30 (käyntiosoite Kamreerintie 3 B, Kamrersvägen 3 B)
02070 ESPOON KAUPUNKI/ESBO STAD

 

Facebook: www.facebook.com/espoonkaupunki

Twitter: @EspooEsbo
20.06.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 15.6.2021
03.06.2021Omnian Virtuaalinen Kevätjuhla 4.6. klo 17.00-18.30
14.04.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 13.4.2021
30.03.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 30.3.2021
13.02.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 9.2.2021
05.01.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 8.12.2020
18.11.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 17.11.2020
27.10.2020Omnian opiskelijoille kunniamaininta Oma kädenjälkeni -videokilpailussa
11.10.2020Sellosalin syksy: turvallisia elämyksiä ja tiimissä uusia kasvoja
20.09.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 15.9.2020
10.06.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 9.6.2020
28.05.2020Omnian virtuaalinen Kevätjuhla 2020
28.05.2020Omniasta valmistuu tänä keväänä 1110 uutta ammattilaista ja ylioppilasta
19.05.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 19.5.2020
18.05.2020Ammattitaidon SM-kilpailu Taitajan finalistit
03.05.2020Kulttuurin tulosyksikön toimintakertomus 2019
29.04.2020Palkkaa opiskelija kesäoppisopimuksella!
29.04.2020Etäopetus on vaatinut luovuutta ja pitkiä päiviä
31.03.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä
17.03.2020Avoimen Omnian verkkokauppa
04.09.2019Tekoäly kuuluu kaikille! Lue lisää Tekoälyrekasta!
14.05.2019Kulttuurilautakunnan päätöksiä 14.5.2019
23.03.2019Maailman teatteripäivä
11.03.2019Taike jakoi eri taiteenaloille toiminta-avustuksia 9,6 miljoonaa euroa
23.12.2018Eroni puolueesta
03.11.2018Ravintola Henricus voitti Luomu SM -kilpailussa
21.10.2018Kulttuurin ja taiteen etujärjestö Kulta aloittaa toimintansa
29.08.2018Omnia satsaa vahvasti alueen elinvoimaisuuden ylläpitämiseen
10.06.2018Tapiolan keskukseen uusi korkeatasoinen hotelli
30.05.2018Omnialle kaksi hopeamitalia Taitaja2018 -kisoissa
12.04.2018Zodiak Uuden tanssin keskus on Vuoden Teatteri 2018!
14.03.2018Kulttuurilautakunnan 13.3.2018 kokouksen päätösasiat
12.12.2017spoon kulttuurilautakunnan päätökset 12.12.2017
18.11.2017Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi Maarit Henttonen
17.10.2017Espoon työväenopiston ja Espoon aikuislukion palveluedellytysten turvaaminen
17.10.2017Reilu kauppa ry:n tiedote 16.10.2017
26.09.2017Espoon kulttuurilautakunnan päätökset 26.9.2017
10.09.2017Kulttuurilautakunnan päätöksiä syyskuu 2017
14.06.2017Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 8.6.2017
19.05.2017Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.5.2017
29.04.2017Suomen Yrittäjät ja Espoon kaupunki tiedottavat 28.4.2017
22.04.2017Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 19.4.2017
25.03.2017Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 22.3.2017
19.03.2017Koulu oppivana yhteisönä -toimintamalli avaa koulutusvientiä Saudi-Arabiaan
19.03.2017Uusi yhtiö hakee vientiloikkaa ammatillisen koulutuksen sektorila
05.03.2017Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokoustiedote 16.2.2017
05.03.2017Koulu palveluna -palveluinnovaatio sai kansainvälistä tunnustusta
27.01.2017Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 25.1.2017
21.01.2017Päätöstiedote Espoon suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatuslauta​kunnan kokouksesta 20.12.2016
20.11.2016Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 16.11.2016
05.11.2016Tiedote: Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 26.10.2016
02.10.2016Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 28.9.2016
24.08.2016Tiedote: Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 24.8.2016
14.08.2016Uudenlaista oppimisympäristöä luodaan Espoossa yhteistyössä
07.06.2016Tiedote Espoon Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.5.2016
22.05.2016Tiedote Espoon Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 5.4.2016
01.05.2016Espoon Opinmäen oppimiskeskuksen osallistava ja yhteisöllinen toimintatapa voittoon
01.05.2016Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokous 28.4.2016:
24.04.2016Espoo tukee koulujen monipuolista oppimisympäristöä ottamalla käyttöön Googlen ja Microsoftin pilvipalvelut
18.03.2016Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 16.3.2016
17.02.2016Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 17.2.2016
08.02.2016Espoo tiedottaa 5.2.2016 -Niipperin koulu
21.01.2016Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 20.1.2016
24.12.2015Tiedote Espoon Opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 16.12.2015
03.12.2015Miten kuntapalvelut voisi mullistaa? Tule mukaan
18.11.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.11.2015
15.11.2015Ei koulua vaan elämää varten!
22.10.2015Suomenkielisen varhaiskasvatuksen esiopetus siirtyy digiaikaan
22.10.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 21.10.2015
04.10.2015Espoo palkittiin elinikäisen oppimisen edelläkävijäkaupunkina
26.09.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 23.9.2015
17.09.2015Espoon koulut ja päiväkodit toimivat pääosin normaalisti perjantaina 18.9.
27.08.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 26.8.2015
27.08.2015Espoo tiedottaa 26.8.2015: Opinmäki opettaa uuteen tapaan
14.06.2015Espoon ja Kauniaisten lukioon valittu uudet opiskelijat
14.06.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 10.6.2015
20.05.2015Tiedote Espoon Opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 20.5.2015
20.05.2015Espoossa väistökouluista haetaan oppia koulutilojen kehittämiseen
03.05.2015Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 15.4.2015
03.05.2015Osallistu Espoon opetussuunnitelmien tekemiseen
01.04.2015Espoossa runsaasti yhteishaun aloituspaikkoja - lukioiden vetovoimaisuus kasvoi
01.04.2015Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.3.2015
26.02.2015Tiedote 25.2. Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa
22.01.2015Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 21.1.2015
15.12.2014Kerro mielipiteesi kaupunginhallitukselle
15.12.2014Espoon kouluissa. edistetään kielitietoista opetusta ja katsomusten välistä dialogia
15.12.2014OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ 9.12.2014
01.12.2014Espoo tiedottaa 27.11.2014: opettajille nykyaikaiset työvälineet
25.11.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 19.11.2014
02.11.2014Juostaan tai kävellään suomalaisten lapsiperheiden hyväksi 15.11.
24.10.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 22.10.2014
24.09.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsitteli kokouksessa 23.9.2014
29.08.2014Espoo ottaa käyttöön uuden toimintamallin lasten ja nuorten tukemiseksi
29.08.2014OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ 27.8.2014
12.08.2014Koulutustakuu toteutuu Espoon seudulla
07.08.2014ESPOO TIEDOTTAA/ESBO STAD INFORMERAR 7.8.2014
07.08.2014KOULUT ALKAVAT ESPOOSSA TIISTAINA 12.8.2014
27.06.2014tiedote Espoon opiskelijatilanteesta
26.06.2014Veikko Granqvist -pitkän linjan poliitikko ja menestynyt, palkittu yrittäjä
12.06.2014Espoon ja Kauniaisten lukioihin valittu uudet opiskelijat

Näytä lisää »