Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.3.2015

01.04.2015

ESPOO TIEDOTTAA 18.3.2015

TIEDOTE OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNNAN KOKOUKSESTA 18.3.2015

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsitteli kokouksessaan muun muassa seuraavia asioita:

3. Suomenkielisen perusopetuksen kieliohjelma 1.6.2016 alkaen

Lautakunta hyväksyi suomenkielisen perusopetuksen kieliohjelman. Uudistettu kieliohjelma tulee voimaan 1.8.2016 uuden opetussuunnitelman myötä. Ennen 1.8.2016 alkaneet kielten ryhmät jatkavat peruskoulun loppuun. Uuden, yhdistetyn Espoo International Schoolin kieliohjelma tulee voimaan 1.8.2015.

Kieliohjelmassa päätettiin koulujen pitkistä A-kielistä. B1-kieli on ruotsi, joka uuden opetussuunnitelman mukaan alkaa jo 6. luokalla. Lisäksi yläkoulussa 8-9 luokilla on valinnaisina aineina B2-kieliä. Kieliohjelma on laadittu alueittain huomioiden oppilaan koulupolku alakoulusta yläkouluun. Alakoulussa alkaneelle A-kielelle turvataan jatko saman oppilasalueen yläkoulussa. Suunnittelun perustana on ollut koulun koko siten, että kaksisarjaisessa ja sitä suuremmassa koulussa voi olla kaksi tai useampia A-kieliä, pienemmissä yksi. Jokainen koulu kuitenkin tarjoaa vähintään yhden vapaaehtoisen A2-kielen.

Uudessa kieliohjelmassa yksittäisiä vaihdoksia tehtiin kielestä toiseen. Varsinkin espanjan, mutta myös kiinan ja saksan tarjoaminen lisääntyvät kieliohjelmassa. Alkavien A-kielten ryhmien minimioppilasmääräksi päätettiin yksisarjaisissa ja sitä pienemmissä kouluissa 10 oppilasta. Muissa kouluissa ryhmän voi perustaa 12 oppilaalla ja se tulee perustaa 14 oppilaalla. Ruusutorpan koulun venäjän ryhmän ja Auroran koulun kiinan ryhmien alkamisen varmistamiseksi aloituskooksi hyväksyttiin 10 oppilasta.

4. Koulukuljetusten ja matka-avustusten myöntämisperiaatteiden uudistaminen (pöydälle 25.2.2015)

Lautakunnalle hyväksyi uudet perusopetuksen, lisäopetuksen ja esiopetuksen oppilaiden koulukuljetusten ja matka-avustusten myöntämistä koskevat linjaukset. Linjaukset tulevat voimaan 1.8.2015 alkaen siten, että keväällä 2015 tehtävissä lukuvuotta 2015–2016 koskevissa päätöksissä noudatetaan uusia linjauksia. Lukuvuoden 2014–2015 osalta noudatetaan aiempia koulukuljetusten ja matka-avustusten myöntämisperiaatteita.

Lautakunta toivoi selvitystä siitä, kuinka suuri tarve Espoossa olisi koulukuljetukseen lapsille, jotka asuvat kahdessa eri osoitteessa ja kuinka Espoo voisi tämän jatkossa huomioida.

6. Päätöksentekomenettely ja lasten valintaperusteet harkinnanvaraiseen kerhotoimintaan suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Lautakunta päätti päätöksentekomenettelystä ja lasten valintaperusteista harkinnanvaraiseen kerhotoimintaan. Muutokset liittyvät kerhotoiminnan kehittämiseen, joka on osa suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman toimenpiteitä. Tavoitteena on lisätä kerhoja ja saada yhä useampi perhe valitsemaan kerhopaikka kokopäivähoidon sijaan.

Yhdenmukaisen valintamenettelyn toteutumiseksi Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta on 17.2.2011 päättänyt päätöksentekomenettelystä ja valintaperusteista harkinnanvaraiseen kerhotoimintaan. Päätöksentekomenettelyä muutettiin siten, että kerhopäätökset tehdään koko lukuvuodeksi kerrallaan aiemman lukukauden sijaan. Valintaperusteita tarkistettiin siten, että kerhoihin valitaan 2 vuotta täyttäneitä lapsia, kun aiemmin kerhopaikat osoitettiin ensisijaisesti 3 vuotta täyttäneille lapsille. Mikäli kaikkia samana ryhmään kuuluvia hakijoita ei voida valita, suoritettaisiin valinta heidän välillään arpomalla.

Kerhotoiminnan hakuaika on pääsääntöisesti 1-30.4, mutta hakea voi myöhemminkin. Toiminta on osaviikkoista, osapäiväistä ja maksullista ja se noudattelee koulujen lukuvuosia ja loma-aikoja. Kerhomaksu vaihtelee viikoittaisten kerhopäivien ja kerhoajan mukaan. 

8. Tarkennuksia esiopetusta järjestäviin yksiköihin lukuvuonna 2015–2016 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle muutti 19.11.2014 § 221 tekemäänsä päätöstä esiopetuksen järjestämispaikoista siten, että vähäisen hakijamäärän vuoksi Fallåkerin, Palolammen, Punatulkun ja Small Folks Day Care -päiväkoteihin ei perusteta esiopetusryhmiä, eikä myöskään Maria Montessori leikkikouluun. Sen sijaan päiväkoti Painiittyyn perustetaan esiopetusryhmä alueen palvelutarpeen vuoksi. Lisäksi päätettiin, että päiväkoti Viidakkorumpuun ja Länsiväylän kielikylpy-päiväkotiin perustetaan esiopetusryhmä lapsimäärällä, joka alittaa lautakunnan aiemmin päättämän minimin yhdellä lapsella.

10. Mankkaan koulun opetuksen järjestäminen elinkaarta jatkavien korjausten aikana Lautakunta päätti, että Mankkaan koulun opetus järjestetään syyslukukauden 2015 alusta korjaustöiden loppuun saakka Rehtorintien kiinteistössä Espoonlahdessa. Ne oppilaat, joilla koulumatka Rehtorintielle on yli 3 km, saavat valintansa mukaan oikeuden osallistua oppilaalle ilmaiseen tilauskuljetukseen tai vaihtoehtoisesti matkakortin koulumatkojen kulkemista varten.

Muut asiat lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

20.06.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 15.6.2021
03.06.2021Omnian Virtuaalinen Kevätjuhla 4.6. klo 17.00-18.30
14.04.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 13.4.2021
30.03.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 30.3.2021
13.02.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 9.2.2021
05.01.2021Kulttuurilautakunnan päätöksiä 8.12.2020
18.11.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 17.11.2020
27.10.2020Omnian opiskelijoille kunniamaininta Oma kädenjälkeni -videokilpailussa
11.10.2020Sellosalin syksy: turvallisia elämyksiä ja tiimissä uusia kasvoja
20.09.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 15.9.2020
10.06.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 9.6.2020
28.05.2020Omnian virtuaalinen Kevätjuhla 2020
28.05.2020Omniasta valmistuu tänä keväänä 1110 uutta ammattilaista ja ylioppilasta
19.05.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä 19.5.2020
18.05.2020Ammattitaidon SM-kilpailu Taitajan finalistit
03.05.2020Kulttuurin tulosyksikön toimintakertomus 2019
29.04.2020Palkkaa opiskelija kesäoppisopimuksella!
29.04.2020Etäopetus on vaatinut luovuutta ja pitkiä päiviä
31.03.2020Kulttuurilautakunnan päätöksiä
17.03.2020Avoimen Omnian verkkokauppa
04.09.2019Tekoäly kuuluu kaikille! Lue lisää Tekoälyrekasta!
14.05.2019Kulttuurilautakunnan päätöksiä 14.5.2019
23.03.2019Maailman teatteripäivä
11.03.2019Taike jakoi eri taiteenaloille toiminta-avustuksia 9,6 miljoonaa euroa
23.12.2018Eroni puolueesta
03.11.2018Ravintola Henricus voitti Luomu SM -kilpailussa
21.10.2018Kulttuurin ja taiteen etujärjestö Kulta aloittaa toimintansa
29.08.2018Omnia satsaa vahvasti alueen elinvoimaisuuden ylläpitämiseen
10.06.2018Tapiolan keskukseen uusi korkeatasoinen hotelli
30.05.2018Omnialle kaksi hopeamitalia Taitaja2018 -kisoissa
12.04.2018Zodiak Uuden tanssin keskus on Vuoden Teatteri 2018!
14.03.2018Kulttuurilautakunnan 13.3.2018 kokouksen päätösasiat
12.12.2017spoon kulttuurilautakunnan päätökset 12.12.2017
18.11.2017Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi Maarit Henttonen
17.10.2017Espoon työväenopiston ja Espoon aikuislukion palveluedellytysten turvaaminen
17.10.2017Reilu kauppa ry:n tiedote 16.10.2017
26.09.2017Espoon kulttuurilautakunnan päätökset 26.9.2017
10.09.2017Kulttuurilautakunnan päätöksiä syyskuu 2017
14.06.2017Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 8.6.2017
19.05.2017Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.5.2017
29.04.2017Suomen Yrittäjät ja Espoon kaupunki tiedottavat 28.4.2017
22.04.2017Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 19.4.2017
25.03.2017Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 22.3.2017
19.03.2017Koulu oppivana yhteisönä -toimintamalli avaa koulutusvientiä Saudi-Arabiaan
19.03.2017Uusi yhtiö hakee vientiloikkaa ammatillisen koulutuksen sektorila
05.03.2017Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokoustiedote 16.2.2017
05.03.2017Koulu palveluna -palveluinnovaatio sai kansainvälistä tunnustusta
27.01.2017Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 25.1.2017
21.01.2017Päätöstiedote Espoon suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatuslauta​kunnan kokouksesta 20.12.2016
20.11.2016Tiedote opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 16.11.2016
05.11.2016Tiedote: Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 26.10.2016
02.10.2016Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 28.9.2016
24.08.2016Tiedote: Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 24.8.2016
14.08.2016Uudenlaista oppimisympäristöä luodaan Espoossa yhteistyössä
07.06.2016Tiedote Espoon Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.5.2016
22.05.2016Tiedote Espoon Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 5.4.2016
01.05.2016Espoon Opinmäen oppimiskeskuksen osallistava ja yhteisöllinen toimintatapa voittoon
01.05.2016Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokous 28.4.2016:
24.04.2016Espoo tukee koulujen monipuolista oppimisympäristöä ottamalla käyttöön Googlen ja Microsoftin pilvipalvelut
18.03.2016Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 16.3.2016
17.02.2016Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 17.2.2016
08.02.2016Espoo tiedottaa 5.2.2016 -Niipperin koulu
21.01.2016Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 20.1.2016
24.12.2015Tiedote Espoon Opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 16.12.2015
03.12.2015Miten kuntapalvelut voisi mullistaa? Tule mukaan
18.11.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.11.2015
15.11.2015Ei koulua vaan elämää varten!
22.10.2015Suomenkielisen varhaiskasvatuksen esiopetus siirtyy digiaikaan
22.10.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 21.10.2015
04.10.2015Espoo palkittiin elinikäisen oppimisen edelläkävijäkaupunkina
26.09.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 23.9.2015
17.09.2015Espoon koulut ja päiväkodit toimivat pääosin normaalisti perjantaina 18.9.
27.08.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 26.8.2015
27.08.2015Espoo tiedottaa 26.8.2015: Opinmäki opettaa uuteen tapaan
14.06.2015Espoon ja Kauniaisten lukioon valittu uudet opiskelijat
14.06.2015Tiedote Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 10.6.2015
20.05.2015Tiedote Espoon Opetus- ja varhaislautakunnan kokouksesta 20.5.2015
20.05.2015Espoossa väistökouluista haetaan oppia koulutilojen kehittämiseen
03.05.2015Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 15.4.2015
03.05.2015Osallistu Espoon opetussuunnitelmien tekemiseen
01.04.2015Espoossa runsaasti yhteishaun aloituspaikkoja - lukioiden vetovoimaisuus kasvoi
01.04.2015Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 18.3.2015
26.02.2015Tiedote 25.2. Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa
22.01.2015Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 21.1.2015
15.12.2014Kerro mielipiteesi kaupunginhallitukselle
15.12.2014Espoon kouluissa. edistetään kielitietoista opetusta ja katsomusten välistä dialogia
15.12.2014OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ 9.12.2014
01.12.2014Espoo tiedottaa 27.11.2014: opettajille nykyaikaiset työvälineet
25.11.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 19.11.2014
02.11.2014Juostaan tai kävellään suomalaisten lapsiperheiden hyväksi 15.11.
24.10.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 22.10.2014
24.09.2014Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsitteli kokouksessa 23.9.2014
29.08.2014Espoo ottaa käyttöön uuden toimintamallin lasten ja nuorten tukemiseksi
29.08.2014OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ 27.8.2014
12.08.2014Koulutustakuu toteutuu Espoon seudulla
07.08.2014ESPOO TIEDOTTAA/ESBO STAD INFORMERAR 7.8.2014
07.08.2014KOULUT ALKAVAT ESPOOSSA TIISTAINA 12.8.2014
27.06.2014tiedote Espoon opiskelijatilanteesta
26.06.2014Veikko Granqvist -pitkän linjan poliitikko ja menestynyt, palkittu yrittäjä
12.06.2014Espoon ja Kauniaisten lukioihin valittu uudet opiskelijat

Näytä lisää »